Positiivisuus ei ole aina perseestä

Juttelin viime viikolla erään vanhemman naishenkilön kanssa puhelimessa töissä. Tämä nainen kertoi itkeneensä monta päivää yhden asian takia ja siinä häntä rauhoittelin, kerroin neuvoja ja höpöttelin niitä näitä hänelle ja puhelun päätteeksi hän sanoi, että päätti juuri ettei enää itke tuon ongelmansa takia yhtään kyyneltä.

Tänään kyseinen nainen soitti uudemman kerran, tunnistin hänet jo äänestä ja juteltiin taas niitä näitä, hän kertoi olevansa hyvin stressaantunut ja ettei tiedä kuinka pitkään kestää tätä elämäntilannettaan ja häntä taas autoin ja lupasin lähettää hänelle yhden paperilappusen postitse. Hän siinä puhelimessa kiitti minua vuolaasti ja oli vielä myöhemmin jutellut toisen työkaverini kanssa ja kehunut, että on meillä täällä aikamoinen aarre töissä.

Outoa saada tuollaista palautetta, vaikka tiedänkin etten välttämättä ole ihan tyypillinen tapaus mihin ihmiset on tottunut näissä hommissa, olen turhan empaattinen ja herkkä joskus näihin hommiin mutta ehkä se on ihan hyvä valtti. Välillä kyllä tuntuu siltä, että olen täällä enemmän henkisenä tukena ja psykiatrina asiakkaille, kuin niissä tehtävissä joihin mut on tänne palkattu:D

Voisin ehdottaa, josko mulle avattaisiin sellainen oma "henkinen apu"puhelinlinja johon voi kaikki masentuneet, stressaantuneet ja surulliset ihmiset soitella joiden kanssa voin sitten höpötellä kaikkea taivaan ja maan välistä ja ehkä hieman piristää heidän arkeaan.