Ryydytys

Miten voi olla ihmisellä näin ryytynyt olo. En osaa kuvailla tätä tilaani. Rupesin ensin kirjoittamaan tätä juttua, kuten tapanani on "huumorisävytteisesti" mutta sitten tajusin, ettei minua naurata tällä hetkellä. Vaikka joku tulisi tuohon eteen ja kertoisi minulle vuosituhannen hauskimman vitsin ja pierasis vahingossa sen vitsin kerronnan aikana, en usko että minua oikeasti se naurattaisi, osaisin varmasti teeskennellä huvittunutta, mutta en sitä oikeasti olisi. Enkä minä tykkää teeskennellä, teeskentely on kamalinta mitä ihminen voi toiselle ihmiselle tehdä.

En tiedä onko tämä tunne vihaa, välinpitämättömyyttä vai mitä, mutta en tykkää tästä olotilasta yhtään. Sellainen olo, että tekisi mieli sanoa kaikille "että haista kuule vittu ja heitä homo voltti" Eikä oloa helpota tämän hetkinen elämäntilanne yhtään, itseasiassa se vaan pahentaa sitä.

Tai ehkä tämä olo on sellainen, että tunnen että minua on huijattu. Ehkä suotta, mutta tunnen silti, tai en kyllä edes tiedä onko tuokaan oikea sana kuvaamaan mun tunnetta. Ehkä se on hyvä asia, että tunnen edes jotain. Ja olen minä itsekin tehnyt typeryyksiä, enkä typeryyksistäni halua muita syyttää, koska itse olen ne typeryyteni tehnyt. Mutta kai sitä saa olla vihainen itselleen ja ehkä vähän muillekin? Mutta auttaako viha oikeasti yhtään mitään? Olen huomannut viime aikoina, että muiden ihmisten viha ja kiukku tuntuu minusta kamalalta, ja varsinkin oma vastaavanlainen käytös. Tuntuu että elän vihan ja kiukuttelun kierteessä, kaikki ympärilläni olevat asiat ruokkivat tätä vihaa, jota en haluaisi tuntea. En halua olla vihainen tai kiukkuinen, halua olla ihana ja kiva.

Olen kokovartalo puudutuksessa, tai siltä ainakin tuntuu. Tuntuu, että minun koko elämä on ollut yhtä suurta vitsiä, enkä minä jaksa enää nauraa sille vitsille. Minä en naura enää itselleni, tai ainakin yritän olla nauramatta, minun pitää ottaa itseäni niskasta kiinni ja lopettaa olla se Hauska-Jenny, se joka osaa pistää itseään halvalla ja pilkkata itseensä omista epätäydellisyyksistään. Niistä asioista, jotka ovat satuttaneet Pikku-Jennyä, Jennyn ollessa pieni. Olen muodostanut ympärilleni suojakerroksen joka on huumori, huumoria itseäni kohtaan. En tiedä onko se huono vai hyvä juttu, tällä hetkellä oloni on vain jotenkin tyhjä.

Minä rupean vakavaksi. En jaksa nauraa, minua lähinnä vain itkettää. Kirjoitan tätä tekstiä jonkinlaisessa kokovartalopuudutuksessa ja minua ahdistaa ja itkettää.

Tämä on se päivä, kun minä otan itseäni niskasta kiinni. Tai ainakin haluaisin niin, en vain tiedä onko minulla tarpeeksi voimia tuohon -vielä. Mutta kyllä se päivä joskus vielä koittaa, jos ei tänään.

Tuollaisia tuntemuksi liikkui päässäni tänään 15.6 klo 15:05-15:20 välisenä aikana.