Sunnuntaipurkaus

Pitäisi lähteä ruokakauppaan, mutta iski taas isommanluokan ahdistussurkukohtaus, niin pitää tasoitella olotilaa ensin. Kissa katsoo mua kuin jotain hullua. On vaan jotenkin niin sanoinkuvailemattoman paska ja tuuliajofiilis taas, ettei mitään rajaa.

Mua vituttaa ihmiset, jotka vaativat toisia kestämään saman, mitä he ovat kestäneet vuosikausia. Jos joku sun läheinen ihminen on haukkunut ja arvostellut sua vuosikausia, niin pitääkö sitä samaa käytöstä purkaa toisiin ja olettaa että he kestäisivät sen saman? Ja pysyisivät hiljaa ja eivät reagoisi niihin heittoihin?

Jos jonkun faija on pahoinpidellyt perhettään, niin tarvitseeko sitä pahoinpitelyn perinnettä jatkaa?

Mun oma faija on (ollut) alkoholisti ja kun mä sitä touhua katselin, niin ei mulle vaan tullut sellainen olo että onpas kivaa olla humalassa, otanpa faijastani mallia ja alanpa alkoholistiksi - päätin jo lapsena, etten anna alkoholin koskaan määrää mun elämääni. Tai kun äitin kanssa järjesteltiin sukkia, joita oli tuhat eri väriä ja paria niin päätin, etten osta itselleni kuin mustia sukkia, niin vältyn sukkien kanssa tappelusta. Tai kun mun kissa lopetettiin ilman mun suostumusta, niin päätin että jos joskus saan itselleni kissan niin haluan että se saa elämää elämänsä loppuun asti mun rinnalla.

Tuntuu siltä, kuin maailmasta olisi kadonnut jotain. Ihmiset eivät usko enää edes parisuhteeseen, tai jos uskovat niin saavat nokilleen viimeistään siinä vaiheessa kun toiselle tulee tarve käydä harrastamassa seksiä jonkun muun kuin sen oman seurustelukumppaninsa kanssa. Ihmiset valehtelevat ja vääristelevät toisille mielikuvaa itsestään, uskotellaan toisille että ollaan uskollisia ja sitten kuitenkin vehtaillaan selän takana siinä vaiheessa, kun uutuudenviehätys on laskeutunut.

Miten uskaltautua antautumaan suhteelle, jos siinä saa kuitenkin nokilleen? Miten ihmiset uskaltavat enää edes yrittää, muuta kuin sen takia että olisi edes hetken aikaa joku siinä vierellä viemässä yksinäisyyttä pois.
Miten kukaan kykenee arvostelemaan kumppaniaan ja pitämään toista itsestään selvyytenä? Eilen kuulin, kuinka eräs kundi oli mennyt lääkärille hakemaan viagraa ja lääkäri oli kysynyt minkä takia tämä kundi haluaa viagraa niin hän kaivoi lompakostaan vaimonsa kuvan.
Olin ihan äimän käkenä, miten kukaan pystyy ajattelemaan kumppaniaan vastenmielisenä tapauksena jonka kanssa ei pysty harrastamaan seksiä ilman viagraa. Totta kai meihin jokaiseen vaikuttaa aika epäedullisesti, mutta ei meistä kukaan pysy samannäköisenä vanhetessa. En ymmärrä tuollaista pinnallisuutta, jos mä olen jonkun ihmisen kanssa, niin en ole sen ulkokuoren kanssa. Jos toinen lihoo tai rupsahtaa, niin ei se vaikuta mun haluihin. Teot ja ajatusmaailma vaikuttaa. Ei kukaan pysy parikymppisen näköisenä läpi elämän, siitä toisesta pitää löytää uusia ulottuvuuksia joihin ihastua aina uudelleen ja uudelleen.
Jos mä kuulisin toisen arvostelevan mua tuolla tavalla, en todellakaan pystyisi sulattamaan tuollaista. Siinä vaiheessa ei enää auta viagratkaan, että haluisin seksiä sen ihmisen kanssa enää ikinä, joka ajattelee mua pelkkänä ulkokuorena.

Voiko se vaikuttaa nyky-yhteiskuntaan, että joka tuubista tyrkytetään paljasta pintaa, kauniita, nuoria ihmisiä ja seksiä ja lisää seksiä. Ihmiset turtuvat eivätkä enää osaa arvostaa muuta kuin ulkokuorta? Ei kai se sitten ole enää ihme, jos pitää joko hakea viagraa että seisoo tai ajautumaan pettämään, kun oma eukko/ukko ei enää kiihota. Sairasta touhua, sairasta ja kulutusjuhlaa.

Mulle iskee välillä ihan ihme asioista ahdistus, eilen alkoi vituttamaan tuo viagraläppä, koska musta tuntui pahalta sen miehen vaimon puolesta. Ja perjantaina alkoi ahdistamaan ihmisten ryyppääminen, tai lähinnä se että vedetään nuppi niin sekaisin ettei enää ymmärretä maailmanmenosta mitään ja silmät seisoo päässä. Mikä siinä on niin vaikeeta pitää hauskaa ilman viinaa? Ja aika-ajoin vituttaa muuten vain ihmisten selkäänpuukottaminen ja pettämiseenajautumiset. Ja se, että niin moni lapsi joutuu elämään elämän ilman ehjää perhettä ja hyvällä tuurilla katselemaan oman äitin/iskän sekoilua useiden eri ihmisten kanssa. Eikä tuollainen kukasta kukkaan hyppääminen voi tehdä lapsen mielelle hyvää, korkeintaan antaa sellaisen kuvan että on ok nussia ympäriinsä ja siitä pääsemmekin yhteiskunnan nykytrendeihin - nussia ympäriinsä.

Välillä tuntuu, että mua ahdistaa maailman meno koko maailman puolesta. Mun pitäisi vain kulkea korvatulpat korvissa ja lapun silmillä, niin ei alkaisi ahdistamaan liikaa muiden ihmisten puolesta. Kaikesta mäkin stressaan ja ahdistun, vaikka omalle kohdalle ei moisia vastoinkäymisiä ole tullutkaan niin silti koe ahdistusta muiden puolesta.

Huoh. Olipa taas päätön purkaus.