Surullinen media

En hirveästi lue iltapäivälehtiä, koska niissä ei ensinnäkään ole mitään luettavaa ja toisekseen noh, ei vaan kiinnosta ne jutut joita sinne väkisin yritetään kasaa.

Eilen aamulla kun kävin työmatkalla ruokakaupassa luin iltalehden/iltasanomien (en muista kumman) etusivua, jossa kirjoitettiin Ville Pusan vaimon hautajaisista.

On todella kauheaa, että 26-vuotias, nuoren perheen äiti kuolee. Mutta ei se ihminen eikä se perhe, ole ainoa joka kokee tuollaisen menetyksen. Miten ihmisiä voi kiinnostaa lukea jonkun "nobodyn" hautajaisista ja miksi kukaan haluaa katsella valokuvia surevista hautajaisvieraista? Lehden etusivulla oli kuva tästä arkun kannosta ja sitten alareunassa oli kuvia eri "julkkis"vieraiden pillittävistä/surullisista kasvoista.

Miksi kukaan haluaa, että hautajaisiin tulee lehdistöä valokuvaamaan tai jos ei kyse ole siitä että itse haluaa, vaan siitä että lehdistö tunkee itse nokkansa tuonne, niin miten kukaan voi lähteä kuokkimaan toisen hautajaisiin ottamaan valokuvia surevista ihmisistä? Ja sitten tehdä siitä lehtijutun. Suru on jotenkin niin henkilökohtainen asia, ainakin itselleni, etten haluaisi siitä koko kansan ajanvietettä.

Mua jotenkin ällöttää lehdistössä se, että ne ruotii tuollaisia asioita jotka ei ainakaan mun mielestä kuulu koko kansan luettavaksi. En mä sitä meinaa, etteikö tuollaisista asioista saisi kirjoittaa, mutta tuntuu vain jotenkin typerältä se että jotain voisi kiinnostaa jonkun ihmisen kuolema niin paljoa, että siitä pitää tehdä etusivun uutinen isoilla hautajaisvalokuvilla. Ei sillä, että Suomessa olisi ollut mitään muutakaan parempaa uutisoitavaa. Välillä vain tuntuu siltä että retostellaan asioilla, joilla ei kuuluisi retostella, vain sen takia kun ei ole parempaakaan kirjoitettavaa.