Tulkaa tyköni, kertokaa ongelmanne, minä kuuntelen

Olen pitemmän aikaa jo ihmetellyt sitä, miten minulle tulee ihmisiä avautumaan. Okei, ei siinä mitään kyllä minä tykkään kuunnella ja jutella, jos siitä on toiselle apua. Mutta mistä moinen johtuu?

Cityssä on tullut vaihdeltua aika paljon pikaviestejä ihmisten kanssa, joita en tunne edes. Ovat jonkun viestini lukeneet keskusteluissa, tai törmänneet blogiini. Tuollaisen yhteydenoton vielä osaan jotenkin ymmärtää. Ja korosta nyt, etten todellakaan ivalliseen sävyyn tätä nyt halua kirjoittaa, kunhan ihmettelen mikä minussa vetää tällaisia ihmisiä puoleeni ja että onko muilla samankaltaisia "ongelmia". Osa tällaisista tapauksista on ollut selkeästi epätasapainoisia, osa taas ihan "normaaleita".

Töissä saan välillä puheluita, jotka ajautuvat siihen pisteeseen että lohduttelen asiakasta. Eräänkin kerran, olen jutellut jonkun kanssa lemmikkieläimen kuolemisesta, jonkun läheisen ihmisen kuolemasta, perheenlisäyksestä yms avioeroista tai riitaisista parisuhteista. Tuon perusteella minua voisi kuvitella psylogikiksi. Mutta kun en ole. Olen yhtä kaukana psykologista kuin pohjoisnapa etelänavasta.

Muutamia kertoja on yleisissäkulkuneuvoissa joku alkanut juttelemaan, mutta "onneksi" asun Suomessa niin porukat ovat niin ujoja, etteivät juttele tuntemattomille kuin korkeintaan jurrissa.

Pitäisiköhän minun vaihtaa ammattia ja ruveta opiskelemaan psykologiaa:D