En koskaan väittänytkään olevani helppo

Tiedän, että suomalaismiesten vertailu ulkomaalaisiin saattaa aiheuttaa suunnattomasti mielenpahoitusta, mutta en nyt vaan malta olla käsittelemättä tätä aihetta.

Mitä enemmän asiaa mietin, sitä vakuuttuneempi olen, että suomalaiset kuolisivat auttamatta sukupuuttoon, jos tämän maan naiset eivät olisi niin aloitteellisia ja topakoita.

Ymmärrän toki, että vika saattaa olla minussakin, mutta kovin montaa aloitteellista suomalaismiestä en ole tavannut. Ulkomaalaiset tuttavuudet sen sijaan tekevät kyllä aloitteen. Ja se, MITEN he sen tekevät, onkin minusta hyvin mielenkiintoista ja asia, josta suomalaispojat voisivat kyllä ottaa mallia.

Päädyin pohtimaan asiaa, kun tapasin pitkästä aikaa entisen fleimin, joka on kotoisin toiselta puolelta maapalloa. Vuosien varrella oli tapahtunut paljon kehitystä. Hän on esimerkiksi oppinut vastaamaan tekstiviesteihin. Jee, olen hänestä hyvin ylpeä.

Mutta tekstarit sikseen. Palataanpa oveliin aloitteisiin. Matkasimme drinksuilta kotiin yhteisellä taksilla. Asutaan nääs samalla suunnalla.

Olin hiukan ihmeissäni, kun mitään ei tapahtunut. Kuitenkin ihan hänen aloitteestaan tavattiin ja kaikenlaista vihjailevaa viestiä oli vastaanotettu joulusta saakka. Tajusin, että odotin sellaista suomalaiskansallista ryysäystä pussaamaan ja kopeloimaan (been there, done that). Mutta ei mitään.

Emansipoitunut ja käteisetön kun olen, aloin kotipihassa puuhaamaan korttimaksua siihen saakka. Kuskin kaivaessa manuaalia (koska ei muistanut jakokoodia. Se on 47, ainakin ennen oli), alkoi tapahtua. Kuulemma pitkä juttu, mutta miehen piti olla valveilla vielä ainakin tunti ja kotona hän vaan nukahtaisi. Ahaa, no okei, tuu ylös sitten. Rappuja kavutessa oli ilmeisesti ollut aikaa miettiä, että mikä tämä valvomisen syy oli ja se oli tietysti skype-palaveri hänen firmansa san franciscolaisen advisorin kanssa. Joopa joo. Tai mistäs minä tiedän, ehkä nettiyhteys ei vaan toiminut eikä skype-puhelu yhdistynyt…

Tapaus toi mieleeni toisen ulkomaalaisen miehen, joka myös sai minut, suoraviivaisen suomalaisen, hämilleen. Hänenkin kanssaan oli vähän historiaa, mikä teki diskreetistä lähestymisestä entistä oudonpaa. Eli perussettiä, baarissa drinksuilla ja päästiin jossain vaiheessa kavereista eroon. Ja sitten. Hänellä oli kuulemma koneellaan hyviä kuvia edelliseltä reissulta, minusta ja yhdestä yhteisestä tutusta. Kone oli sopivasti hotellihuoneessa. No, mennään nyt ihmeessä katsomaan sitten, kun niin hyviä olivat. Niin, ihan olin oikeassa, kun muistelin matkalla, etten tainnut pousailla hänen kameralleen edellisellä reissulla…

Pohdin, että miksi moinen vaiva? Eikö voi vaan sanoa suoraan? Sitten tajusin, että ei tietenkään! Leiminkin tekosyyn keksiminen on paitsi huomattavasti kohteliaampi niin myös turvallisempi tapa tehdä aloite.

Aloitteen tekeminen on pelottavaa. Se on sitä, koska voi saada pakit ja se on kurjaa. On siis suorastaan nerokasta naamioida aloite keksimällä lähestymiselle joku muu syy. Jos nainen ei sitten lämpenekään, niin aina voi ottaa sen skype-puhelun ja moikata ovelta, että näinhän tämän pitikin mennä.

Awesome!

Onko tässä maailmassa mitään niin älytöntä kuin aikuiset ihmiset tilanteessa, missä kumpikin osapuoli on kiinnostunut toisesta, mutta kumpikaan ei tee aloitetta? Kierrellään ja kaarrellaan eikä sanota mitään suoraan. Voisi kuvitella, että kyseessä olisi vakavampikin rikos, josta ei saa jäädä kiinni.

Totta kai tilanteessa auttaisi, että olisi esim. 24 vuotta (nuorempana ei aina mieti seurauksia) tai saatanan kännissä (kännissä ei mieti koskaan seurauksia), mutta entäs jos ollaan jo yli 30 vuotta, varovaisia ja selvinpäin. Silloin ei enää pulloposti saavuta rantaa ja savumerkitkin hajoavat tuuleen. Mars ei puhu Venusta eikä toisin päin.

Tämä miesten ja naisten välinen kommunikaatiokuilu muistutti olemassa olostaan, kun vanha fleimi otti yhteyttä Facebookin chätissä. Kertoi tavanneensa elämänsä naisen, joka sai hänet vihdoin luopumaan sit.kam-puolueen jäsenkirjasta. Jei, onnea onnea!

Tarina ei kuitenkaan päättynyt tähän. Seuraavaksi viestiboxissa koettiin tarpeelliseksi selitellä menneitä. Niihinhän on turvallista palata sieltä parisuhteesta käsin. "Niin, silloin kun viimeksi tavattiin ja ihmettelit jälkikäteen, että miksi mitään ei tapahtunut, niin olisi voinut tapahtua, jos olisit tehnyt aloitteen".

Ahaa! Ai, että minun olisi pitänyt tehdä aloite!

Kelataanpas hiukan taaksepäin ja muistellaan mitä tapahtuikaan. Eli, pyysin kyseistä mieshenkilöä deitiksi muuan gaalaan. Okei, voihan noihin toki kaverinakin mennä. Tarjosin myös yöpaikkaa, kun kuitenkin oikein toiselta paikkakunnalta tuli mestoille. Okei okei, en haluannut aiheuttaa paineita, joten lupailin, että sohvalla saa nukkua.

Oli oikein kiva ilta, joten sanoinkin, pienen pieneen yöasuun pukeutuneena, että viereenkin saa tulla nukkumaan. Tarjous otettiin vastaan. Mutta, kuten jo tarinan alusta päättelittekin, mitään ei tapahtunut ja naisellinen itsetuntoni murskaantui huomattavan pitkäksi aikaa ja olin yhtä WTF:iä!

Summaroin muistelot viestinboxin kautta tiedoksi myös keskustelun toiselle osapuolelle.

"Niin, mutta sun ois pitänyt tarttua mua vaikka perseestä kiinni".

Okei, ihan noin yksioikoisia te miehet ette nyt yksinkertaisesti saa olla. Kaltaiseni tyylikäs ja viileä leidi EI tee aloitetta tarttumalla etumukseen tai takamukseen. Että jos kiinnostaa, niin pitää hioa aisteja ja tarkkailla muitakin signaaleja. Niin ja ottaa tilanteesta itsekin vastuuta eikä odottaa valmista kuin teini-iässä kotona.

Toisaalta, sorruinko itsekin vastuunpakoiluun? Miksi en sanonut, että haluaisin sinut deitikseni, koska olisit erittäin edustava avec, tykkään susta ja minusta on typerää, ettei me olla kimpassa. Ehei, piti olla cool ja coolisti sanoa, et tuu messiin, mulla on ylimääräinen lippu.

Järki sanoo (ja aika moni kaverikin on sanonut), ettei kukaan pahastu siitä, että kuulee olevansa ihana ja tykättävä ja että enemmän sitä häviää siinä, ettei kerro.

Silti se on maailman vaikeinta. Helpompi on olla hiljaa, välttää pakit ja die alone!