Bridget Jones - Saattaa sisältää juonipaljastuksia

Ensimmäinen Bridget Jones –kirja ilmestyi vuonna 1996. Tarkistin vuosiluvun netistä. Järkytyin. Onko siitä noin kauan? No, ei ihme, että Bridget on uusimassa kirjassa "Mad about The Boy" yli 50-vuotias. Tuntui vaikealta hyväksyä, koska itse en ole vanhentunut kirjojen välissä tietenkään yhtään.

Bridget Jones antoi aikoinaan sinkkuudelle kasvot. Bridget, tuo ihana, neuroottinen koheltaja, johon on niin helppo samaistua. Kun sanoin pikkujoulupäivänä työkavereille, että sheivasin huolellisesti ja vaihdoin lakanat ja näin siis varmistin, ettei taatusti käy flaksi (juu, ei käynyt), oli tuonkin letkautuksen inspiraationa tietysti Bridget Jones ja granny pants -kohtaus.

Olen siis Bridget Jones -fani. Kerää koko sarja-tyyppinen fani. Yksi kirja löytyy englanniksi, muut kotimaisella kielellä. Leffatkin on katsottu. Bridget on paras ja sitä paitsi, se Zuckeberg mitään Facebookia keksinyt, vaan Bridget Jones – kirjahan on silkkaa statuspäivitystä!

Uusimmassa kirjassa Bridget on siis jo yli 50-vuotias. Lapsiakin on (SORI, varoitin, että juonipaljastuksia tulee) ja Mark Darcy on kuollut (no niin, viimeistään nyt lopeta lukeminen, jos et halua tietää enempää). Nyyh! Mutta mitenkäs muutenkaan. Muutenhan Bridget ei olisi sinkku. Avioero ei olisi sopinut kuvioon, koska Mark Darcy on liian täydellisen ihana, että hän a. jättäisi Bridgetin tai b. Bridget jättäisi hänet.

Bridget on myös siirtynyt Internet-aikaan. Ensimmäisessä kirjassa vahdittiin vielä lankapuhelinta ja puhelinvastaajaa. Nyt kuvioissa mukana ovat Twitter ja, tattadaa, nettideittailu. Tekstailu hoidetaan ihan vaan tekstarilla. Harmi. Nimittäin WhatsApp ja Emoiji-hymiöt olisivat kyllä taatusti lisänneet sekoilukerrointa. “Ääk, laitoin sille vahingossa sormuksen kuvan, kun piti laittaa se vieressä oleva kakku”. Skypen kanssa Bridget vasta olisikin ollut pulassa!

Mutta ei mennä asioiden edelle. Tekstailua edeltää tietysti miehen löytäminen. Miten sitä nyt muuten voisi tekstailla?

Miesten suhteen kirja tietysti aivan älyttömän ennalta arvattava. Jos murhamysteereissä hovimies on se murhaaja, niin chick lit –kirjoissa se elämän mies on aina se heti kirjan alussa sankarittaren suututtava uros. Niin tässäkin kirjassa.

Meneekö se oikeassa elämässä noin? Hmm. Joo, kieltämättä ensimmäinen muisto Herra Renkaanpotkijasta on tilanteesta, missä hän sai minut kiehumaan. Kerroin hänelle, että minulla on suomenhevonen. Hän kuittasi ylimielisesti takaisin, että hänellä on OIKEA hevonen (toisin sanoen joku saksasta tuotu puoliverivarsa. Puoliverinen? Boooooring!!). Mutta muut elämässä pyörähtäneet miehet eivät kyllä ole minua suututtamalla valloittaneet.

Tämmöisenä räväkkänä naisena toki toivoisi, että homma toimisi toisin päin. Tai esimerkiksi niin, että ne miehet, joiden mielestä olen ensikohtaamisella pelottava, sitten kuitenkin rakastuisivat minuun tulisesti. Oi että, saisi potkia rumimpia syrjään, jos näin olisi.

Elämä ei kuitenkaan ole chick littiä, valitettavasti. Nuoren miehen (kyllä, Bridget myös puumailee modernisti, kävi suorastaan kateeksi) pokaaminen onnistui Bridgetiltä Twitterin avulla. Minä taidan seurata Twitterissä kyllä vääriä miehiä. Pelkkää bisnestä siellä yksityisviesteissäkin jauhetaan.

Nettideittailua ei tässä sinkkuraamatussa sentään kaunistella.

”Älä höpötä Jude”, sanoi Tom. ”Olet eksynyt virtuaalihahmojen usvasuolle. Suurinta osaa noista ei ole edes olemassa”