Tänään on Euroviisujen finaali. Poikkeuksellisesti olen katsonut molemmat semifinaalit ja aion myös sinnitellä ja valvoa koko finaalin ajan.
No mites tämä nyt liittyy mihinkään.
No katsokaas kun sain oivalluksen naapurimaamme Viron edustusbiisistä. Tai paremminkin viisufani Jarkko Valteen analyysistä, jossa hän paukutteli menemään, että Viron biisi on loistava kuvaus siitä miten eri planeetoilla miehet ja naiset ovat parisuhde-asioissa.
Biisinhän laulaa siis duo. Mies aloittaa laulamalla, että enpäs viittinyt herättää, otin kamani ja lähdin, koska ei tästä mitään tule. Ja nainen vastaa, et miksi et herättänyt, jos oisit herättänyt, niin oisin kyllä estänyt. Mies toistaa, että en herättänyt, koska ei tästä ois kuitenkaan tullu mitään, johon nainen vastaa, että MIKSI et herättänyt.
NO KOSKA TÄSTÄ EI OIS TULLU MITÄÄN.
Tämä analyysi sai minut miettimään, että oliskohan minusta sittenkin pitänyt tulla mies?
Monet merkit viittaavat siihen, että olisi. Että jossain ihan viime hetkellä sitten käännettiin kelkka ja minusta tulikin nainen.
Nimittäin minä olen tuon biisin mies. Sekä parisuhde että työpaikka-asioissa. Jos minun mielestäni homma ei toimi, niin yleensä se on toiselle osapuolelle ilmoitusasia, että minä nostan kytkintä.
Muutenkin minulta puuttuu muutamia perinaisellisia piirteitä.
Tiedättehän, kun naiset lähtee syömään, niin ne menee saldelle. Totta kai siinä nykyisin pitää olla muodikkaasti myös jotain protskua, mut silti. SALDE!! Minä en syö saldea, minä haluan lämmintä ruokaa.
En myöskään jaksa yhtään ns. tyttöjen iltoja. Siellähän yleensä tehdään tätä SALDEA ruuaksi, meikataan kimpassa ja minä olen ainoa, joka haluais käydä saunassa. Jostain syystä ei ihan viime aikoina ole kukaan minua moiseen kutsunut ja ihan jees, koska niissä on tylsää. Varsinkin tässä iässä, kun kukaan ei enää halua tulla känniin saatika krapulaan.
Ilo ilman viinaa ei ole teeskentelyä esimerkiksi tallilla hevosen kanssa, mutta tyttöjen “sauna”-illassa se sitä ihan taatusti on.
En kilju, kun tapaan tutun naisen. Seuratkaapa naisia. Moni tekee niin. Ensin kiljutaan ja sitten halataan. En tajua tätä. Miksei voi vaan sanoa moro.
En myöskään mene ihmesfääreihin, kun joku tuo nenäni alle lapsen tai vauvan. Tunnustan nyt julkisesti: tykkään Facebookissa “meille on syntynyt vauva” –statuksista ihan puhtaasti vaan velvollisuudesta.
Sitä paitsi viihdyn aika paljon paremmin miesten kanssa.
Uusi duunini sisältää viikoittaista reissaamista. Reissuseurana minulla on kolme miestä. Se on vittu ihan parasta! Kaikki saavat mahtumaan rojunsa käsimatkatavaraan eikä ketään tartte ootella, että on saanut käytyä suihkussa ja föönattua tukkansa ja meikattua nassunsa. Ei edes minua. Minulla ei ollut viimeksi hotellihuoneessa edes fööniä.
Ilahduin valtavasti, kun miehet pyysivät minua mukaansa futispeliin. Ihan aidosti harmitti, kun en päässyt, vaikka en pysty edes nimeämään yhtään jalkapallojoukkuetta. Sen sijaan salille menin mukaan ähisemään ja sen jälkeen – ah, kaljalle ja pöperölle pubiin. Tuija ja pojat, se on hyvä set-up. On aina ollut. Tajusin, että muutamasta edellisestä duunista tämä puuttui ja nyt olo kuin olisi kotiin tullut.
Muistan, kun eräs nainen häkeltyi totaalisesti, kun vastaukseni kysymykseen “mikä on tavoitteesi työelämässä” oli: haluan olla hyvä jätkä. Hänen mielestään se oli outo tavoite. Ehkä tuon voisi tulkita myös seksistikseksi. Eniveis, en tarkoittanut sillä sitä, että olisin naisena jotenkin huonompi työntekijä tai työyhteisön jäsen, vaan sitä, että olin tottunut olemaan porukan ainoa nainen eikä minuun koskaan suhtauduttu NAISENA ja se oli mukavaa.
Toki se on myös pistänyt miettimään sitä, että olen ns. unboyfriendable siksi, että olen nainen, joka on liian paljon hyvä jätkä ja liian vähän saldea napsiva nainen?
Jos näin on, niin se on mun mielestä aika tosi hyvä syy ja hyväksyn sen hattu kourassa!
Ps. Kyllä mä muuten sen verran nainen olen, että kyllä mun 12 points menee Ruotsille, koska hyvä biisi!
