Festariviikonloppu takana, selvisin hengissä. Vaikka jossain vaiheessa sunnuntaita tulikin semmonen olo, että ei tuu mitään. Mutta kaipa stoori pitää alottaa alusta. Elikkäs tästä lähtee.
Kauheeta säätöä koko alkuviikko, että josko vaikka saisin 3 päivän lipun Ruissiin 2 päivän lipun hinnalla. Viimein perjantaina ihana Matti* vastaa mun viestiin, että hänellä on lippu ja hän myy sen mulle. Ou jessss! Odottelin siis ihan tulisilla hiilillä töiden loppumista, että pääsen lähtemään. Ajattelin, että hyvällä tuurilla ehdin kattomaan Poisonblackiä, mutta se ajatus nyt kusi ihan täydellisesti. No, ei se mitään. Matin kanssa soiteltiin puolin ja toisin, että missä mennään ja lopulta mä sit tapasin miehen äänen takaa. Mä sanoin päivällä töissä, kun selostin Matin luvanneen myydä lipun mulle, ett jos mulla on oikein hyvä säkä, niin se on joku tosi kivan näkönen sälli, joka tuo sen lipun mulle. Enkä kyllä pettyny vähääkään. Sain siis Matilta lipun ja kädenpuristuksen pidä hauskaa-toivotuksien kera (Täytyykin laittaa Matille kiitos-viesti lipusta ja ohjata hänet mun blogiin.. ei taka-ajatuksia.. yeah right.). Eka esiintyjä jota ehdin varsinaisesti kattomaan oli Pain. Oli hämmästyttävää huomata, että tunsin niinkin monta biisiä. Sama ilmiö myös seuraavan esiintyjän, Sweatmasterin, kanssa. Reissu levykauppaan taitaa taas olla tiedossa, kun palkkapäivä koittaa. Masterin jälkeen bongasin serkkutytön, jonka seurueeseen liityin lopuks iltaa. Vaikka suurin osa iltaa kuluikin hevikaraokessa istuskellen, niin ehtivätpä tyypit roudaamaan mut mukanaan Children of Bodomin settiin ja Amorphista kattomaan. Hevikaraokessa tavattiin myös Olli, mun extra-mukava kampaaja. Hiukan ihmettelin, kun yhtäkkii tunsin, ett joku hiplaa mun keesiä selän takaa. Olli totes, että on se hyvin laitettu. =) Hassu. Matin bongasin uudestaan vielä myöhemmin festarialueellakin ja heti kauhee supatus serkkutytön kans, ett TOI ON SE.. Hihii! Serkkutyttökin oli sitä mieltä, ettei lainkaan pahan näkönen.
*nimi muutettu *reps*
Sitten päästäänkin jo lauantain puolelle. Lauantai lähti käyntiin tosi laiskasti. Heräsin joskus yhdeksän aikaan aamulla, laitoin pesukoneen päälle ja istuin syömään aamupalaa. Ja söin aamupalaa. Ja söin aamupalaa. Ei vaan homma luistanu. Tietenki mä olisin voinu laittaa sen fantasiakirjan sivuun, niin olis ehkä ollu vähän nopeempaa toimintaa, mutt ku pää vaati jonkinasteista nollaamista. Ja kun mä luen jotain, niin mä en kuule enkä nää mitään = zero brain activity! No, pääsin kuitenki lopulta liikkeelle. Bussiin pääsyä sai taas jonottaa ihan järjettömän kauan (lue: puol tuntia), mutta kun lopulta pääsin alueelle, niin Kotiteollisuus oli just vetämässä viimesiä biisejä. Sit tulikin Eijalta viestiä, että hän on Turun Sanomien teltassa kattomassa Guns`n´Roses tributea. Kateltiin siinä Ville Pusaa ja sit taas lähdettiin etenemään. Jonkun aikaa hengattiin Eijan kanssa kunnes mä totesin, ett täytyy taas mennä. Mua värvättiin perjantaina sen verran aktiivisesti, että lauantaina oli pakko hilautua Sonata Arctican keikalle. Tuurilla veikkasin, että lavan oikee puoli ja niin pitkällä edessä, ett näkee hyvin, muttei oo ahdasta. Otin vielä pari askelta eteenpäin, käänsin selän lavan suuntaan ja bongasin serkkutytön seurueineen. Aurinko paistoi mukavan kuumasti, kun hiippailin takasin päin ja yllätin jengin semmosella tukevalla niskapuristuksella. Arttu tais pelästyä, ett nyt joku "kaappi" menetti hermonsa. Hevikaraokessa tuli taas hengattua lauantaina. Törmäsin entiseen koulukaveriini Topiin. Topi ei ollu ihan varma mut nähdessään, että oonko vaiko enkö. Olin. =) Annoin Topille numeroni, että jos ehdittäis jossain vaiheessa vaihtamaan kuulumisia, mutta mentiin sit koko sunnuntai niin ristiin, että jää toiseen kertaan. Lisäks tutustuin sälliin nimimerkin "Maskun rumin" takana. Ihan hauska tapaus, täytyy vissiin paljastaa pojalle enemmänkin näitä salaisuuksia nimimerkkien takaa. ;) Lauantaina kävin myös kattomassa seuraavat bändit: Firenote plays Yngwie Malmsteen, Don Johnson Big Band ja Sturm und Drang. Don Johnson ei varsinaisesti istu mun musamakuuni, en ainakaan levyä ostais omaan hyllyyni, mutt oon pari kertaa nähny tyypit livenä ennenki ja ne vaan osaa sen homman. Lauantain ainoo ikävä puoli oli siinä, että jo perjantaina kuulin, että Naku olis lauantaina paikalla. No, ei sit tänäkään vuonna nähty. Olisin antanu jätkälle selkäsaunan, että muistaa ens kerralla pitää päänsä kiinni, kun mä sanon, ett älä lupaa mitään.. Mutt en mä sille osaa olla pitkään vihanen. Läimäsen sitä seuraavan kerran ku nähdään ja sit moiskautan pusun poskelle heti perään. =)
Sunnuntaina olin yllättäen ajoissa liikenteessä. Katoin kelloa aamulla ekan kerran jo puol kuuden aikaan. Onnistuin vaivoin viivyttelemään yhdeksään ennen ku nousin ylös sängystä. Puol yhden aikaan istuin bussissa, sain Eijalta viestin, ett hän on just heränny ja kattelin kun vesisade alkoi. Muuten ihan jees, roudasin koko viikonlopun sadekamppeita mukana, mutt sunnuntaina olis ollu ne kumisaappaatki tosi jees. Ja niitä mulla sit ei ollu mukana. Sillan kupeesta kun taas läksin kävelemään alueelle päin, vasen reisi rupes kramppaamaan. Klenkkasin väkisin eteenpäin ja kyllä se sit helpotti vähän ajan kuluttua. Mutt koko päivän jalka sit muistutti olemassaolostaan. Ei paljoo voinu paikallaan seistä, kun alkoi särkemään. Saavuin kuitenki siis alueelle ja totesin, ettei vielä oo semmosia esiintyjiä, ett viittin seistä sateessa kattomassa. Suuntasin paviljonkilavan viereiselle anniskelualueelle ja kattelin joutessani, kun Irina veti settinsä. Joku siinä vieressä jutteli, ett Irinassa ja Maijassa on jotain samaa.. En viittiny todeta, ett Irinaa sentään voi kuunnella, mutt Maija on ihan p**seestä. Irinan jälkeen totesin, että voisin siirtyä jonnekin niittylavan suuntaan, ettei tarvi sit juosta, kun Apulanta alottaa. Meinasin ensin mennä ravintolatelttaan siellä suunnalla, mutt perjantaisen kokemuksen pohjalta päätin, ett kokeillaan vielä jotain uutta. Menin telttalavalle, jossa esiintyi Turisas. Eikä siitä sen enempää. Tai joo, äänitin mä puhelimeen pienen pätkän Rasputinta, mutt se ei taida turhan pitkään säilyä muistissa.. Sit Apulanta alottikin. Tytöt oli vihdoin päässy paikalle, treffattiin mikserin edessä. Siinä sit kuunneltiin Apista, kun bongattiin sulkapäähine ja sen alta intiaanipäällikkö Tom Tom. Hipsin taas salakavalasti takaa päin ja kävin kylkeen kiinni. Ihana smaili levis Rastan naamalle ja sain iiison halin. Sit kun en jaksanu Apiksen jälkeen enää seistä sateessa, päätin skipata Poets Of The Fallin ja menin kattomaan Von Hertzen Brothersia telttalavalle. Von Hertzenit ehti lopettamaan ja Roky Erickson & The Explosives oli seuraavana alottelemassa kun Rasta liittyi uudestaan meidän seuraan. Ressukka oli ihan läpimärkä. Lämmitettiin ensin yhdessä tuumin Rastan käsiä, kunnes mä rohkaisin itteni ja otin Rastan rutistukseen. Jaettiin siinä sit vähän ruumiinlämpöä.. ;) Kuvitelkaa mitä haluatte. Sit sain nähdä Rastan ilman paitaa! :O Mä jo aiemmin kerroin hänelle nähneeni unta, jossa me istuttiin yhdessä aamupalapöydässä ja hän oli siinä unessa ilman paitaa. Todellisuus oli aika paljon parempaa kuin odotinkaan. ;) Ja sit sain jälkipuinneissa Rastalta piiskaa (En tunnusta, että tykkäsin. Ja niille vinkiksi, jotka SM:sta enemmän tykkää, niin märkä kauluspaita tiukkaan rullattuna on mitä mainioin piiska, tuntuu kyllä.. *wirn*). Tämmösiä kiittämättömiä paskoja mä sit paapon ympäriinsä ja vieläpä tykkään niistä ihan sairaasti. Höh. Ja kaiken lisäks, kun Rasta sai hetkeks aikaa itelleen kuivan paidan päälle ja alkoi keräämään lämpöö, niin mun tuli kylmä.
Seuraavaks mentiin taas sateeseen kattomaan The Rasmus. Ihan peruskamaa. Sit hengailin eestaas, kun meidän piti Topin kanssa treffata uudestaan, mutta se meni semmoseks säätämiseks, ett totesin lähteväni himaan. Topi oli nähtävästi päättäny samansuuntasesti, kun tuli viestiä bussista, että matkalla baariin, soita jos tuut. Sen verran poikkesin vielä telttalavan ympäristössä, että vilkasin ruotsalaisen Deathstars-bändin ja koitin bongata Rastan vielä kertaalleen. Mun oli hiukan huoli, että hanipöö palelluttaa ittensä ja kun soosiakin tuntui nauttineen jonkin verran, niin.. No, en nähny kuitenkaan sälliä enää missään, joten kaipa se on selvinny hengissä. Toivottavasti. Elämä olis ihan tylsää ilman näitä kaikkia mun höpönassuja.
Intiaanisoturi Pikkusulka
(Intiaanipäällikkö Tom Tom antoi mulle sulat merkiksi taistelussa osoitetusta urheudesta.)
