Pori, tuo lapsuuteni ankea kaupunki, siinsi edessämme. Painoin kaasun pohjaan. Ohitimme Rauman, jolle näytin vanhasta tottumuksesta keskisormea: vaikka nykyään olenkin sivistyneen ihmisen tavoin oppinut pitämään Raumasta, on sen pintapuolinen inhoaminen meidän porilaisten velvollisuus. Halusin tai en, porilaisuus on syvällä ytimessäni. Luvian kohdalla sykkeeni alkoi kiihtymään hurjiin lukemiin. Mitä löytäisin? Mihin pettyisin? Kenet kohtaisin? Otsani kiilsi hiestä ja tärisin, kun ohitin Porinportin. Olin tullut kotiin.

Oh, dramaattista! Minulla on viha-rakkaussuhde lapsuuteni kotikaupunkiin, Poriin. Olen nyt asunut Turussa yli 4 vuotta, mutta puheestani kuulee vieläkin porilaisuuden. Saan usein kuulla Vareksesta tutun lauseen (kohta 1:23).

Tämä kuuluisa lause on siis "Mikä vittu teitä porilaisia oikein vaivaa?". Täytyy kyllä sanoa, että ihmettelen usein samaa. Eniten tätä toistelevat porilaiset itse. Pori on harmaa ja ankea kaupunki, johon eloa tuovat vain kesä, Yyteri ja Pori Jazzit. Ihmiset ovat omituisia. Asuessani siellä ahdistuin Porin ilmapiiristä: junttiuden arvostamisesta, kateudesta ja katkeruudesta sekä pienistä piireistä. Muuttoni Turkuun tuntui siltä, kuin olisin saanut taas hengitettyä.

Minulle rakkaita ihmisiä asuu kuitenkin vielä Porissa, joten siellä tulee käytyä. Teinkin sinne pari viikkoa sitten roadtripin, jonka tarkoituksena oli mennä katsomaan Tuksua pikkujouluihin. Mutta kuten Porissa aina, suunnitelmiin tuli mutkia. Tämän reissun seurauksena koin kuitenkin yllättävän tunteen: minulla oli vähän ikävä Poria! Minulle tuli nostalginen olo, kun kävelin autiota kävelykatua pitkin. Porin tuoksukin oli tuttu. Minua oikein hävetti tunteellisuuteni.

Mutta kyllä se Pori onkin selvästi muuttunut: ennen siellä oli kaksi teinibaaria, joista piti valita toinen. Nyt meillä oli oikeasti hauskaa ja löysimme ihan mielettömiä paikkoja. Tuksun katsomisen sijaan lähdimmekin Ahlaisiin. Kyllä, Ahlaisiin! Nyt ei-porilaiset kysyvät "mitä sitten?" ja porilaiset kysyvät "miksi???". Ahlainen on pieni kylä parinkymmenen kilometrin päässä Porista. Olen käynyt siellä ykkös- ja kakkosluokan. Mutta emme me siksi sinne menneet. Tässä on syy:

Hauki-baari! Voiko mahtavampaa olla. Silloin kun olin pieni, muistelisin että Ahlaisten kyläkauppa lakkautettiin. Mutta baareja Ahlaisissa on kuulemma peräti kaksi kappaletta! Tällä kertaa lähdimme Hauki-baariin katsastamaan legendaarisen Bat&Ryydin. Oli niin siistiä!

Muistattehan tämän biisin? Nyt loppu sahti, nyt loppu sahti! Voi lapsuutta. Keikka oli ihan loistava. Baarissa oli myös kasari-ysäriteemailta, mutta harmiksemme emme tätä tienneet! Muutenhan olisimme tietysti pukeutuneet. Rakastan teemabileitä. Tarjoilijat olivat kuitenkin näin tyylikkäitä:

Itse olin ihan tylsä ja tavallinen, mutta ilmeisesti yritin korjata tätä tylsyyttä poseeraamalla haarat auki. Ja tadaa, heti saadaan kuvasta mielenkiintoinen. Kyllä MRV osaa nämä hommat ;)

Kun mieheni He-Man ja blogissakin jo aiemmin esiintynyt Valkoinen Barbaari saivat hommansa pusunurkassa selvitettyä, lähdimme kaupunkiin päin. Ilta oli vielä nuori!

Nytpä kerron yhden pienen mutta ison syyn, miksi Pori on nykyään minusta ihan siedettävä paikka. Kun on tarpeeksi kiertänyt seduloissa ja sellaisissa, tietää, miten ahdistavaa on, kun tilaa on vähän ja tunnelmaa yritetään vääntää väkisin. Jostakin syystä seduloissa on aina matala katto ja sokkeloinen pohjapiirustus! Mutta nyt asiaan on tullut muutos. Porissa on uudenlainen yökerho Soma. Se on tyylikäs ja omannäköisensä. Tilaa on paljon, puolet seinästä on ikkunaa ja se sijaitsee kaupungin yllä. Voitteko uskoa: se on kattobaari! En ole sellaiseen vielä missään törmännyt, ja nyt minun oma Porini on saanut tällaisen helmen kruunuunsa. Huh huh. Olo oli kuin milläkin julkkiksella, kun nousimme Somaan vievään hissiin. Siis hissiin!

Siedettävyys ei siis johdu vain tällainen kansainvälisen tason kattobaarin olemassaolosta, vaan myös siitä, mistä se viestii. Porilaiset ovat oikeasti ottaneet jonkin näinkin hienon paikan omakseen! Asenneilmasto on selvästi muuttumassa, ja hyvä niin.

Soman terassi on valtava, ja olihan siellä pakko istuskella, vaikka terassikelejä ei enää olekaan. Mutta meillä oli loistava strategia: ensin tanssimme itsemme hikisiksi, ja sitten kääriydyimme peittoihin ja painuimme pihalle höyryämään. Toimi!

Vaikka en, kröhöm kröhöm, millään haluaisi objektisoida ihmisiä, totean nyt kuitenkin: ei haittaa ollenkaan, että Somassa on tällaista silmäniloa tiskin takana.

Valkoinen Barbaari opetti meitä tyhmiä ja rumia naisia tekemään kuuman poseerauksen. Onnistuimmeko huijaamaan kameraa?

Törmäsimme tyyppiin, jolla oli aivan erään nuorisoliikkeen jäsenen näköinen tukka. Olihan se pakko ikuistaa.

Lopulta ilta päättyi, mutta onneksi Porissa on eräs juttu, jota olen aina rakastanut (ja sen huomaa pyllystäni): kunnon grillit! Täällä Turussa on vain Hesejä. Ihan oikeasti, muistaakseni melkein 30 Hesburgeria! Mutta Porissa on esim. Grilli-Pori ja Cotton Grill, joista saa ihan superhyvää ruokaa. Menimme grillin kautta kotiin. Taksitolpalla törmäsimme vielä tähän surulliseen näkyyn:

Seuraavana päivänä tuntui siltä, että olisin halunnut vielä jäädä Pori-ulottuvuuden miellyttävään olotilaan köllimään. Mutta pakko oli lähteä kotiin. Näytimme VB:lle (joka ei koskaan ollut käynyt kunnolla Porissa!) Porin kauneimman maiseman, Kallon.

No, kun oli pakko lähteä, lähdimme. Mutta ehkä kivan reissun, Hauki-Baarin meiningin, grillien, muuttuneen ilmapiirin, rakkaiden ystävien ja mielettömän upean kattobaarin takia inhoni Poria kohtaan on laantunut hiukan. Kyllä minä sitä kaupunkia sittenkin rakastan! Mutta ihan hiukan vaan. Nih.

ps. Tua noi nii.

Kirjoitettaessa soi Bat & Ryyd