Minulla oli tatska-aika viime keskiviikkona. Kävin Turku Tattoo Parlourissa ottamassa kuvan mäyräkoirasta. Koska olen kovis, olihan se pakko ottaa mahdollisimman hankalaan ja kipeään paikkaan. No mutta, äiti, olethan ylpeä tyttärestäsi, jolla on mustetta melkein kainalossa. No pussies here! Laitan kuvan tatuoinnista ihan kiusallani vasta postauksen loppuun. Siellä on myös arvonta, tittidii! Tiedättehän, lopussa kiitos seisoo. Olen luonteeltani hieman ilkeä ja epämiellyttävä.
Turku Tattoo Parlour on ihan omaa luokkaansa oleva tatskapaikka. Koko liike on oikeastaan taideteos. Yritin kuvata kaiken, mitä liikkeessä oli, mutta eihän se ollut mahdollista. Siellä pitää itse käydä! Lisäksi tietysti henkilökunta osasi asiansa ja oli todella miellyttävää. Kun kävin ottamassa ensimmäistä tatuointiani eräässä toisessa liikkeessä Turussa, sain melkein traumoja, sillä tatuoija oli todella ilkeä. Hän suhtautui minuun kuin pikkutyttöön, joka on innostunut värittämään ihoaan. TTP:ssä tällaisesta ei ollut tietoakaan! Olin todella, TODELLA tyytyväinen lopputulokseen ja menen varmasti uudestaankin. Itseasiassa minulla on jo lista kuvista, mitä pitäisi tehdä... Käteni on ihan keskeneräinen vielä: kuvien väliin tulee taustaa, jota itseasiassa alettiin jo tehdäkin. En malta odottaa uutta aikaa!
Kuvasin tatuoinnin tekemisestä ihan teitä varten videon. Ajattelin, että erityisen hyödyllinen se on niille, jotka eivät ole vielä tatuointia ottaneet, sillä siinä näytetään koko homma nopeutettuna. Tietysti muutkin saavat katsoa, koska siitä tuli ihan superawesome. Välillä olen niin taitava, että häikäisen itsenikin! Videoon pääsette tästä.
Videon alussa näette minun vielä hymyilevän, koska käytin ensimmäistä kertaa Emlaa, ihon puudutusainetta. Sellainen pieni purtilo maksoi n. 13 euroa. Emla levitetään iholle pari tuntia ennen tatskan tekemisen aloittamista. En tuntenut mitään alueella, johon olin Emlaa levittänyt! Mutta koska en tiennyt tarkalleen, mihin asti mäyräkoira tulisi, reunoilla oli tuntevia alueita. Oli todella friikin tuntuista, kun neula siirtyi puudutetulta alueelta lähelle kainaloa ja kipu oli ihan järjetön. Loppua kohden Emlan vaikutus haihtui ja siksi irvistän vedet silmissä. Voin kertoa, että kainalo ja käsivarren sisäsyrjä oli ihan sairaan kipeä paikka tatuoida. Lisäksi se sattuu jälkeenpäinkin aika paljon, ja koko käsivarteni on nyt ihan mustelmilla. Mutta se oli sen arvoista! Nimittäin katsokaa, miten upea lopputulos:
Iiiiiik! Ja koska rakkautta riittää, julistetaan nyt vielä arvontakin. Kyllä maailma nyt hymyilee, sillä Turku Tattoo Parlour lupasi palkinnoksi 50 euron lahjakortin liikkeeseensä! Kilpailuun voi osallistua tässä tai Facebookissa, vaikkapa kertomalla, minkä tatuoinnin itse haluaisi ottaa ja miksi. Muistakaa kertoa myös sähköpostiosoitteenne! Arvonta suoritetaan hiukan myöhemmin vasta (1.3.), koska TTP lomailee. Se tarkoittaa sitä, että teillä on enemmän aikaa osallistua kilpailuun :)
Kirjoitettaessa soi P!nk - Bad Influence
403 kommenttia