Kun on nukkunut yhden kokonaisen yön, on taas ajatukset kirkkaammat. Vaalikentillä ja varsinkin baarikierroksilla ihmetytti välillä varsinkin nuorten miesten kovat asenteet köyhyyteen liittyen. Hyvin paljon oli sellaista puhetta, että ihmiset saavat syyttää köyhyydestä itseään ja että jos tarpeeksi yrittää, niin jokainen löytää itselleen työtä ja tekemistä. Näissä keskusteluissa peräänkuulutin sitä, ettei kaikilla ole resursseja hakea töitä - toiset ovat sairaita, toiset elämän hylkäämiä, toiset eivät yksinkertaisesti ole työkykyisiä, ja ihmisten syyllistämisen sijaan, pitäisi pohtia paljon enemmän sitä, minkälaisen perusturvan takaamme näille ihmisille. Perusturvan korottaminen ja perustulo saivatkin kentällä paljon kannatusta, mutta myös paljon niitä reaktioita, että miksi pitäisi maksaa siitä, että joku makaa kotona. Tällöin kysyin, että mikä se sellainen yhteiskunta on, jossa kolmasosa toimentulotukeen oikeutetuista ei hae tukea ollenkaan, koska ei osaa, jaksa tai pelkää leimautumista.
Hyvin vahvana ja voimistuvana näyttää olevan siis se eetos, että ihminen on yksin syypää kohtaloonsa. Eetos näkyy myös esim. Nuorisobarometrin 2012 tuloksissa, joiden mukaan luottamus kanssaihmisiin on heikentynyt varsin nopeasti. Samassa tutkimuksessa nousee esiin, että sosiaalinen epäluottamus periytyy vahvasti myös sukupolvelta toiselle yhdessä huono-osaisuuden kanssa. Ja tämä luottamuksen puute on nyt se, mihin minusta pitäisi tarttua ja jota tulisi pohtia vakavasti. Yksilöllistyminen, mutta myös eriarvoisuuden ja tuloerojen kasvu vaikuttavat yhdessä siihen, että luottamus haurastuu ja asenteet kovenevat. Se ei siis näytä kanavoituvan solidaarisuudeksi kanssaihmisiä kohtaan. Myös tutkimukset osoittavat, että vahva hyvinvointivaltio tukee auttamisen halua, luottamusta ja turvallisuuden tunnetta. Näyttäisi siis siltä, että hyvinvointivaltion rapauttaminen myös lisää ihmisten keskinäistä epäluottamusta.
Omassa kampanjassani keskeisiä teemoja oli solidaarisuus ja ajattelen edelleen, että nimenomaan solidaarisuuden herättelylle on juuri nyt tilausta. Mutta solidaarisuuden vahvistuminen ei tapahdu hetkessä. Hyvinvointipalveluiden puolustamisen lisäksi se edellyttää myös rikasta yhteiskunnallista keskustelua rakenteellisesta epätasa-arvosta ja köyhyyden syistä. Ja juuri tällaista keskustelua kaipaisin enemmän myös koulu- ja yliopistomaailmaan. Keskustelua, joka ei anna yksinkertaisia ja ihmisryhmiä leimaavia vastauksia monimutkaisiin kysymyksiin, vaan herättelee kyseenalaistamaan vallitsevia selitystapoja.
Ja vielä: 5371 kertaa kiitos! Työ solidaarisemman yhteiskunnan puolesta jatkuu vahvana!
5 kommenttia
Hämmentynyt
21.4.2015 15:42
Nuorisobarometrin mukaan luottamus sosiaalisena pääomana on käytännössä samalla tasolla sukupuoleen katsomatta. Kertooko nuorten miesten puhetapa baareissa pikemminkin heidän tavastaan ilmaista asia tai jostakin ihan muusta kuin tämän valitettavan kehityksen sukupuolittumisesta? Vaikea ymmärtää, miksi kirjoituksessa vähintään vihjataan kyseessä olevan miehisen ilmiön, vaikka se koskee kumpaakin sukupuolta.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Jupanen
21.4.2015 21:14
Mikset laittanut teemaksi tuota alussa kuvaamaasi vaan 70-lukulaisen solidaarisuuden. Olisit haastanut avoimesti juuri nuo joita kuvasit. Agrea peliin. Uusia keinoja kehiin nyt.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
shiwan8
23.4.2015 10:04
Hämmentynyt, sinun pitää muistaa, että kirjoittaja on sen sukupolven kasvattama joka itse ja jonka jälkikasvu on kunnostautunut vain ja ainoastaan sukupuolisen syrjinnän painopisteen vaihtamisesta naisten syrjiimisestä miesten syrjimiseksi. Puhutaan ihmisistä joiden mielestä se, että nainen hakeutuu matalapalkka-alalle ja mies hyvin palkatulle alalle on palkkatasa-arvo-ongelma, ei jokaisen oma valinta.
Mitä itse kirjoitukseen tulee, homma korjautuu varmaan aika helposti parissa sukupolvessa, mutta se vaatii ihan ensiksi viranomaisten taholla tapahtuvan syrjinnän loppumista. Suomalaisia pitäisi kohdella samoin etniseen taustaan, uskontoon tai sukupuoleen katsomatta. Tällä hetkellä kun valkoinen sekulaarimies on se jonka elämä on vastaavissa elämänlaadullisissa tilanteissa oleviin muihin ihmisiin verrattuna ylivoimaisesti vaikeinta, pääasiassa valtion ja sosiaalitoimen tahoilta tapahtuvan syrjinnän takia.
Kun feministit puhuvat myyttisestä raiskauskulttuurista jonka olemassaololle ei ole olemassa mitään näyttöä, olisi ehkä aika nostaa tapetille valkoisten ihmisten ja miesten syrjintä joka nyt on kuitenkin arjessa nähtävissä virallisilta tahoilta hyvinkin helposti.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
nalle123
23.4.2015 19:50
Meidän tulee säätää lakeja, jotka estävät köyhien lisääntymisen. Esim tietyn tulorajan alittavien pariskuntien lapset pakkohuostaanotetaan automaattisesti, mutta ei tietenkään elatusmaksuja unohtamatta. Nykyinen järjestelmä kannustaa köyhiä hankkimaan lapsia, vaikka he eivät kykene niitä elättämään. Lapsille oikeus syntyä taloudellisesti ja turvallisesti tasapainoiseen perheeseen!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Kurre Orava
20.4.2019 00:58
"
Näissä keskusteluissa peräänkuulutin sitä, ettei kaikilla ole resursseja hakea töitä - toiset ovat sairaita, toiset elämän hylkäämiä, toiset eivät yksinkertaisesti ole työkykyisiä, ja ihmisten syyllistämisen sijaan, pitäisi pohtia paljon enemmän sitä, minkälaisen perusturvan takaamme näille ihmisille.
"
Voi sentään taas. Olen varmastikin niitä oikeistolaisia jonka mielestä yhteiskunnan asia ei ole elättää työkykyisiä ihmisiä. Ei ole yhteiskunnan asia huolehtia vaikkapa työttömäksi opiskelleesta humanistista jolle McDuuni ei kelpaa.
Työkyvyttömät taas ovat ihan eri asia kui työhaluttomat. Heitäkin kortistossa on. Työkyvyttömiin voisi käytännössä laskea ikääntyneet pitkäaikaistyöttömät. Täällä pervakoäijämaailmassa kun se viiskytvee on muutenkin yläikäraja ja jos taustalla vielä pitäaikastyöttömyys ja sen melkein poikkeuksetta mukanaan tuoma viinanjuonti. Niillä eväillä se McDuunikin on haavetta vain.
Kansalaispalkka olisi tosi fantsuu. Ikävämpi asia vain, että kanasalaispalkkaan loppuu vähäkin toimeliaisuus. Luulenpa, etten ole ainoa joka lopettaisi työnteon huomenna jos saisi sen kahdeksanhunttia kansalaispalkkaa. Alkaa elämäntilanne olemaan sellainen, että kahdeksanhunttia piisaa ihan. Enkä usko olevani ainoa joka viittaisi työelämälle kintaalla ja lähtisi ongelle.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin