2003 kesän runoja

30.1.2009 15:14
Tomi

Pullamatka (4.7)

hampaat pesemättä
likainen paita
tukka kuivumassa
vetskarit ehkä unohtuneet auki
olen hikinen
tunnin nukkunut
torin maisemassa
alkaa sadetta
tulla ja koskea
täynnä rakkautta
ei vain ihmisestä kyse

Itikka (4.7)

Itikkaa ei enää erota hämärässä,
ei tiedä missä se väijyy,
olin juuri pohtimassa,
työttömyyttä ja sen suuntaista,
minua, niin tämä.
Pitelen peittoani kuin härkätaistelija,
väijyn saalistani kuin Rokka.
Itikka erottuisi ainoastaan
valkeaa lakanaa vasten.
Ininästä ei tiedä mistä se tulee,
kuullut jo niin kauan,
ajatusten takana,
äkännyt sitten yhtäkkisen hiljaisuuden,
ohimolla lutkutus käynnissä.
Siinä oli viimeinen pisara.
Kun se sattuisi kunnolla liki
niin kuristaisin sen.
Odotan.
Hengitän tarkasti.
Tule.
- Ja saan paikkani.
Kaadan ja kahmon
peiton sänkyä vasten,
kuristelen ja painelen, puren,
jossain siellä sisällä se on,
tönin, jouset antaa periksi, änisee,
hengästyn,
joku voisi luulla vaikka mitä
mutta tämä ei nyt ole sitä.
Vaimeaa öninää.
Kyteekö se vielä tuolla,
vai leyhähti vain jonnekin
syrjemmälle, punomaan.
Erotan kangistuneita kohtia
kankaan pinnassa,
kahvia varmaan.
Makaan kevyenä peiton päällä.
Tästä minä pidän.
Millaista olisi se kipsilevytehtaan projektivalvonta,
sokean erityisavustajana, tai muut.
On se eri asia tappaa itikkakin kerran vuodessa,
kuin 8 tuntia about putkeen.

Mieleni (11.7)

mieleni tuulen raikas
pyyhkeen lailla
karhean hellä
ystävällinen
yksinkertainen, rikas
kuin nurmi
tiedän, sinun lähellä
haluan olla,
kanssasi nauttia
sinua, sileitä
poskiasi koskettaa,
olkapäitäsi
pilviä katsella

Kesäilta (11.7)

Katsoin korkeushyppyä.
Tulin parvekkeelle.
Tein runon.
Kuului sorinaa.
Tuntemattomia naapureja, vieraitaan.
Liikenne etäällä pehmeää.
Pääskysiä katselin.
Jostain haisi pyykki.
Sinua lämmöllä mietin.

Rommiaamusänky (18.7)

Morning aftereissa
kurotan lattialta DrPepper-sekoitukseni,
päältä pala omaa pizzaani,
hain jääkaapista kelmuista.
Pöpperöinen olo vielä,
paahteinen ilma,
lisään muikean humalan
ja tyydytetyn nälän alun,
ja kellun täällä sängylläni
yli auringon
ja ruohonleikkureiden
ja postinjaon ja
osan ostoskasseistakin.
Jos voisin valita tai vaikuttaa
niin heräisin ja minulla olisi
kymmeniä tekstiviestejä
puhelin täynnä,
tutuilta ja uusilta naisilta,
jotka kertovat palavista
tunteistaan minua kohtaan.
Unelmoin uneksivani tästä.

Kadulla pysäköitynä (19.7)

Ihmiset kantaa pizzaa.
Työntää rattaita.
Ihmiset istuu kalterien takana
terassilla tummansinisen päivävarjon alla
oluen kanssa ja toistensa.
Jokaisella hieman oma ilme ja pukeutumisensa.
Jäätelön kääre leyhehtii
tien keskiviivan luona.
Kaunis hetki.
Autoilla rekkarit.
Puilla lehdet.
Minulla rakkauteni.

Millaista (30.7)

Millaista olisi asetella tiiliä limittäin
huoltoaseman parkkialueella
jonkinlaista kierto- tai viheraluetta varten
kun jotkut lipan alla
katsailevat ihaillen lähestyviä pilvirintamia
arvellen tulisiko ukkosta.
Millaista olisi myydä mansikkajäätelöä
kojussa kun kaksi ihmistä astelee
naureskellen Spariin innokkaina tuutteja ostamaan.
Millaista olisi 3 minuuttia pikkukioskinsa
avattuaan ottaa vastaan minunlainen minä
ja hänenlainen hän, jotka tulee jaliskentältä
huomaamansa olutpullot vaihtamaan kahteen tikkariin,
kun rahana ei saa.
Millaista olisi olla taksikuski,
vedellä tupakkaa muiden kanssa sairaalan edessä,
kun hymyilevä rouva astuu alas bussista,
vierailukäynnille, kun ensin oli huikannut
kuskille että eikö mennäkään Kysin kautta,
ja sitten käännyttiin seuraavassa risteyksessä.
Sitten kohta olen astelemassa torin yli,
kahvipannua ja telkkaria päin,
mietin että kaikki on jonkunlaista,
ja joskus se jonkunlainen vaan tuntuu
niin hyvänlaiselta.

Parvekeyö (30.7)

Vietin kauas yöhön parvekkeella
sinä sydämessä.
Hämärää tuli muttei viileää.
En usko että yksikään koivu
hievahti lainkaan.
Taivas oli tasaista upeaa.
Metsämansikkaherkun lusikoineena
nuokuin jalat korkealla kaiteella,
tyytyväinen pää selkänojan reunaan tukeutuen.
Linnut hurjisteli huimaavia kaarroksia
ihanassa yössä.
Minulla sinut sydämessä maailmassa.

Totuudet (6.8)

Sillan alta kohtasin perustotuudet.
Ne jo tiesin mutta silti.
Helteen hämärässä kaiverruksia,
jälkiä laudoissa tutkin.
Niitä oli koristeltu lyijykynäpiirroksin.
Monenlaisia variaatioita,
olutpullonkorkkien ympäröiminä.
Voikukkapolkua, hennon puron yli,
niiden luo olin saapunut.
Perustotuuksien ja erikoisasentojen.

Sähköä (27.10)

Vaahtokarkkeja pulppusi välillämme.
Kihosit katseeseeni vaaleanpunaisissa, violeteissa villapaidoissa,
sulauduit silmien taakse.
Ja se kun kävelit seinään kahvikupin kanssa.
Et ole joka päivä,
etkä ensimmäinen ja viimeinen ajatukseni,
mutta varmaan vielä
pari viikkoa
keskimmäinen.

Aito uni (8.11)

Herättyäni
tuoksun yhä sinun
kasvoille, sinun suudelmille.
Katseesi muisto
kuulaana ihossani.
Ympärillä sinun sormiesi lämpö.

Vapaudenpatsas (12.11)

Et sitten ilmestynytkään.
Seisoin vartin koulusi lähellä.
Et vastannut, soittelin kymmenen kertaa.
Olin jättänyt kahvin tippumaan,
kermaa ja berliininmunkkejakin olisi ollut.
Siksi pari kyyneltä.
Saavuin takaisin.
Minuna olemaan.
Katsoin postit, iltalehdet,
jotain pientä.
Hörpin kahvia.
Mietin välittäväni sinusta.
En tiennyt missä olit.
Katselin kaukaisuuteen sateessa kuin Eiffel-torni.
Tänään meitä ei muodostunut maailmaan.

Muisto 20.8.01 (12.11)

Laitoin oven niin ettei se mene lukkoon ja lähdin
kameran kanssa helteeseen. Kävin laiturilla
ihailemassa lumpeita ja pilvien heijastuksia laineilla,
otin kuvia varjostani. Sitten menin kentälle, sen
löysän pallon hain voikukkien keskeltä. Vetelin
kierteellä ylähirsiin. Laittelin tekstarin Ainolle,
yritin saada pelailemaan kanssani. Siellä se tunnilla
oli ihan vieressä. Ja sinä kylän toisella puolella
lukiossa.
Palasin koiriesi keskuuteen, laitoin kahvia
kattilassa, mustikkapitkon otin kaapista appelsiinien
vierestä. Ilmestyit kohta. Sulla oli ollut viimeisenä
ratsastusta, ja haisit talleille, laukalle, satuloille.
Vedin päälleni sängyllä ja halailtiin. Päästin sinut
suihkuun, verhojen raosta seurasin yläasteelta
kaupalle, lukiosta toiseen suuntaan maleksivia.
Saavuit märkänä valkeassa pyyhkeessä, istuuduit
sängyn reunalle. Tuntui hyvältä hieroa froteeta ihoasi
vasten, pitkin. Sitten ojentauduin pitkälleen,
seurasin kun valitsit kaapin alalokerosta mitä
laittaisit päälle. Sujahdit sinisiin stringeihin.
Tulit viereeni, lähelleni, lumoavana.

Hurahduksista (16.11)

En ole hurahtanut päähineisiin.
En ole hurahtanut nuudeleihin tai Pilttiin.
En ole hurahtanut siihen että tungen vasaran tai muun nenäni tai jonkun muun läpi.
En ole hurahtanut vegetarismiin.
En ole hurahtanut rastoihin.
En ole hurahtanut festareihin.
En ole hurahtanut animeen.
En koskaan hurahtanut vyölaukkuihin.
Kerran mulla oli jojo.
Joku sen mulle vaan antoi.
Sain sen maahan ja takaisin ylös.
En ole hurahtanut CMX:ään, Pikku G:hen, Linkin Parkiin jne.
Mutta Final Countdown ja Dingo uppoaa yhä.
Enkä ole hurahtanut rullaluisteluun.
Enkä ole hurahtanut soittoääniin.
En ole hurahtanut myöskään Salkkareihin.
Tai anarkismiin, tms.
Ehkä hurahdin Popstarsiin, ja viimeksi Idolsiin.
Minä olen hurahtanut useimmiten ihan ihmisiin. Hetkeksi.