http://www.imdb.com/title/tt0327056
Clint Eastwoodin Mystic River tuli Kolmoselta 3 viikkoa sitten. Yksi harvoja Kolmosen maanantaielokuvia mitä olen vuoteen katsonut (useimmat olen jo nähnyt tai sitten on jotain kökköä, tyyliin Blondin kosto 2 jne).
Elokuvat voi jakaa muutamaan ryhmään realistisuuden perusteella.
1 - scifi/fantasia - kaikki tietää että esitetyt asiat eivät ole mahdollisia, ainakaan vielä
2 - yleisin eli tapahtuu monenlaisia asioita jotka ovat mahdollisia, mutta joita kuvaamaan sopii termi "elokuvamainen tapahtuma". Esim mies ja nainen rakastuvat suojatiellä. Tai joku voittaa lotossa. 5% elokuvien päähenkilöistä voittaa lotossa. 30% elokuvien päähenkilöistä on rikollisia. Jne.
3 - realismi eli mikään ei hirveästi pistä silmään
4 - ultrarealismi eli vaikkapa kuvataan jotakuta työnsä ääressä vartti putkeen, tai laittamassa ruokaa mikroon, odottamassa että se lämpenee, ja sitten hän käppäilee nojatuoliin, avaa television, ja alkaa katsella sitä, ja syö samalla
Mihinköpä ryhmään Menneisyyden ote sitten kuuluu..? No katsotaanpa. Juoni: nainen on murhattu. Pääepäilty, juttua tutkiva poliisi, ja naisen isä ovat lapsuuden kavereita 30 vuoden takaa. Eikä siinä vielä kaikki. Nainen olisi mennyt seuraavana päivänä naimisiin. Eikä siinä vielä kaikki. Las Vegasissa, itse Las Vegasissa, WOOT. Eikä siinä vielä kaikki. Naisen murhasi hänen poikakaverinsa mykkä pikkuveli yhdessä kaverinsa kanssa. Eikä siinä vielä kaikki. Kyseessä oli vain sattuma; he olivat asettuneet keskelle katua makaamaan, ja sitten säikytelleet apuun tullutta löytämällään pyssyllä. Joka vahingossa laukesi. Nainen juoksi paniikissa karkuun. Eikä siinä vielä kaikki. Pikkupojat päätteli että se kertoo poliisille joten... He hakkasivat tämän kuoliaaksi. Jäkismailoilla. Jäkismailoilla.
Miltäs kuulostaa..? No hyvin paljon siltä että johonkin kekseliään nokkelaan kirjaan perustuu.
Niin ja sen unohdin että murhan pääepäilty sattumoisin tappoi samana yönä erään toisen. Vietettyään ennen sitä aikaa samassa baarissa kuin murhattu. Jep jep. Lähellä scifiä mutta ei ihan. No, sitä ei sentään paljastunut että epäilty mies olikin alunperin nainen, joka synnytti sen murhatun, joka olikin siamilainen kaksonen, jotka erotettiin, ja se toinen oli kääpiö, joka oli töissä tehtaalla, kolarinukkena, jossa valmistettiin se auto jota se murhattu nainen ajoi sinä iltana.
Se että elokuva pohjautui kirjaan tuli ilmi myös tyylistä. "Meillä on niin hyvä kirja eli siis juoni ja hahmot että eikun vaan kuvataan se purkkiin niin eiköhän pari Oscaria napsahda, jipijaijei." Kuvaus oli ihan perseestä. Samoin leikkaus. Kerran kohtaus vaihtui toiseen ihan keskeltä iloista kipaletta, ilman mitään sulavuutta tai kekseliäisyyttä. Harvinaisen töksähtävästi. Ja koko elokuva oli täynnä samaa. Kohtaus 1. Kohtaus 2. Kohtaus 3. Ei mitään sitovaa siinä välissä.
Sen voi tehdä niin monella tavalla. Esim mies puhaltaa tulitikun sammuksiin ja siitä feidaus laskevaan aurinkoon, ja kamera kääntyy terassilla istuvaan ukkoon tms. Tai vaikka edes sitcomeista tuttu että piipahdetaan kadulla kuvaamassa taloa ulkoapäin muutama sekunti pienen pimputtelumusan säestyksellä ja sitten takaisin sisälle. Ainut jotenkin hyvä tässä tuntui olevan sellainen että poliisit kuulustelevat vastahakoista vastailijaa, joka pyytää tuomaan Spriteä. Poliisit suuttuvat että vitut me sulle mitään tuodaan ennen kun alat pulittaa meille vastauksia. No äijä sit kertoilee jotain isoja paljastuksia jotka saa poliisien leuat loksahtamaan. Ja sitten heittää: Mites ois nyt se Sprite? Ja leikkaus toiseen kohtaukseen. Onelinerit myös ihan hyvä keino saada kohtaus päätökseen iskevästi. Huonommista keinoista tämä trilleritys on ihan hyvä kokoelma esimerkkejä.
Ja kuvauskaan ei käyttänyt paljon pelivaraa mitä olisi. Kamera nökötti jossain paikassa ehkä vähän tähdäten vasemmalle tai oikealla ja sen edessä näyttelijät näytteli. Melko yksipuolista, ja kyllähän minimalismi joskus toimii, mutta ei silloin jos kuvan sommittelu ei ole kiinnostava eikä toimisi valokuvana, ja jos kohtauksesta puuttuu tunnelma. Kamera-ajot, zoomit, tarkennusalueen muutokset, kameran liike, käsivarakamera, mitään ei tuntunut olevan. Kuin maalauksessa käyttäisi vain yhtä väriä - tuskin on kovin kiinnostava, tai ainakin muiden aspektien pitäisi olla kunnossa. Kaikesta näki että kuvaaja on joku kökkö. Ja IMDb:stä paljastuikin että oli kuvaajan toka elokuva. Eikä kyse mistään nuoresta lahjakkuudesta, vaan joku eläkeikää lähestyvä äijä. Varmaan joku Clintin kaveri.
Näyttelijöistä tuli enemmän mieleen se että tässä nyt kuvataan kuudetta ottoa tästä kirjan kohtauksesta ja yritetään onnistua paremmin kuin edellisellä kerralla. Ja yleensä pidän Sean Pennistä. Nyt tuli tosi monta kertaa tunne että jaahas, nyt ollaan kirjan sivulla 213. Ei tuntunut elokuvalta niinkään, ei ollut niinkään tunnelmaa, vaan sitä että nyt istutaan kameran edessä ja näytellään kirjan kohtausta se ja se. Enpä Clintiä olekaan herkkänä lyyrisenä taiteilijana pitänyt vaan enemmän Äijänä tai amerikkalaisena ikonina. Eräänlainen adrenaliinia uhkuva äijimystarina tämäkin.
Muita asioita joita kehtaan vielä mainita on se että ihan napakasti alun kohtauksessa kerrottiin yhdellä kuvalla mitä tulee tapahtumaan. Kaksi poliisiksi esittäytyvää miestä on poiminut pennun kadulta jotta veisivät muka puhutteluun äidilleen. Pelkääjän paikan mies, jolla on vähän kuin papin vaatteet, kääntyy taakse ja asettaa kätensä selkänojalle, sormessa hehkuu sormus jossa on risti. Da-daa..!!! Ja katsoja tietää mitä tulee tapahtumaan. Tietenkin se että miehet vievät pennun kellariinsa jossa pitävät tätä seksiorjana irstaissa leikeissään.
Kuulustelukohtauksessa oli melko alleviivaava kohtaus jossa poliisi laskee paperilapulle yhteen paljonko 500 dollaria kuussa tekee 30 vuodessa, ja näyttää sitten toiselle poliisille. 180000 dollaria. Psstt.. katsoja... sen täytyy olla joku joka tuntee olevansa isossa velassa sille perheelle jolle se niitä rahoja lähettelee... Satakahdeksankymmentätuhatta dollaria. Mieti. Mieti. Psstt.. Vielä pampulla päähän, niin eiköhän se siitä pomppaa.
Ehkä se oli tehokasta kerrontaa, tai sitten banaaleista naruista vetelyä. Siitä en pitänyt miten pari viikkoa seksiorjana ollut ja sieltä metsän läpi juosten karannut vaikuttaa aikuisena sitten ihan vajokilta. Joka yöllä herää kylmää hikeä puhkuvia kyyneleitä parkuen ja vapisevana menee sykkyrälle että sudet tulevat, sudet tulevat, sniff, älkää antako minua susille, sniff, sudet on pahoja, sniff, pelastakaa minut täältä metsästä, sniff. No, ainakin hönelön roolissa oli Tim Robbins eikä Brad Pitt.
Juonessa ratkaisevana kohtana on yksi isoin dekkariklisee, eli naispuolinen hän onkin miespuolinen hän. Agatha Christieltä esim löytyy yksi teekerholle sijoittuva jossa kirjeestä onkin pala irronnut reunasta ja siinä pitäisikin lukea she eikä he mutta kun se h-kirjain oli siinä palassa. John Dickson Carriltakin löytyy yksi hyvä 9 väärää vastausta -kirjassa. Nainen olikin mies tai mies nainen, en muista miten, mutta kertaakaan hänestä ei käytetty he- tai she-sanaa, vaan aina esim "hahmo pyörätuolissa" tai "ovelle saapunut henkilö" tai muu kiertoilmaisu. Hyvin pirullisesti kierrellen. 9 väärää vastausta tuli minulle, vaikka kirjan alussa olleiden kysymysten pohjalta yritin tarkkaan ja hartaasti lukien huolellisesti varautua kaikenlaisiin sudenkuoppiin. Tosin suomeksi sen luin, mutta ei siinä silti tosiaankaan käytetty edes hän-pronominia. Eli jos joku haluaa tulla rivien välien raiskaamaksi niin siitä vaan.
Mystic River on suht korni nimi elokuvalle jos 5 minsaa ennen kuin sinne joelle ekaa kertaa saavutaan katsoja arvaa kaikki käänteet mitä elokuvassa tulee enää tapahtumaan. Ja elokuvaa on jäljellä 40 minsaa. Katsopa ite omalla kohdallasi. Ja mieti mikä tunnettujen näyttelijöiden lisäksi erottaa tämän jostain 90-luvun poliisisarjan tuplapitkästä jatkosta..?
