Poimin ne tähän niin ei tarvitse niitä selailla sieltä prosenttikaavafetissieni seasta.
Aah ooh uuh & aah iih.
Aah; ooh: iih - sinä - huh, ooh.
Mmm. Nnn. Ngh. Ooo. Ahh!
Koukkuselkämies
ryösti kampaamon, ostaa
banaanitertun.
Pyörii ympyrää
ruosteinen hinausauto
yksin pihalla.
Hiihtohissi vie
filmin sankarin pakoon
lopputekstejä.
Kyllä, katselin
pääsiäisenä filmin
nimeltä Stroszek.
Oi miksi pitää
sinun sellainen olla -
vain ajatus ja
lentää kymmenin voltein
Oltermanni lattiaan.
Kun taivaankannen
vieritin ylleni se
hyvää lupasi.
Nainen kuin haiku.
Lumihiutaleen puhdas.
Kuun täydellinen.
Latkin kahvia.
Katson hänen kuvaansa.
Latkin kahvia.
Katson hänen kuvaansa.
Katson hänen kuvaansa.
tyhjän panttina
telakalla aurinko
sydän sielussa
se mitä olet
kaikki joka sinulla
mikä on sinä
se mitä on sinussa
ja mikä sinulla on
Olohuoneilla
on laavalamppunsa, ja
akvaarionsa,
kylähullut ja juopot
kaupunkien kaduilla.
Orava rynnii
sankarihautausmaalla
täynnä syksyä.
Maksamakkara
yllättävän kauas vieri
leipäni päältä.
Poimin, mietin onkohan
kantapääsi kokoinen.
sarastaa aamu
sinua ajatellen
yskäisen kovaa
pyrähtävät yöpöydän
hopeiset suklaakääreet
Purskahdin itkuun
pakastebroilerien
juurella kerran
keskellä marraskuuta
koko maailman vuoksi.
Pakit huoralta.
Korva irti ja kuoreen.
Absinttipullo
naamaan, haulikko mahaan
ja perunapellolle.
Nainen kuin Twin Peaks.
Musiikkisi, metsäsi,
tahdon astua
sisälle ja haukata
kirsikkapiirakkaasi.
Ovikello soi,
hattu kädessään rakkaus
jää odottamaan.
Punainen hattu
kädessään odottaen
avaajaa, rakkaus.
Hattu. Hän. Ovi.
Hiljaisuutta. Käytävä.
Odotus. Portaat. Hän.
Hän oli pieni
avohoitopotilas;
SUURI uutinen.
Empatiani
on hyvin valikoivaa.
Kuin pehmolelut.
jokainen halaus
ainakin kolmentoista
haikun arvoinen
En tiedä kuinka,
vain jokin sisälläni
ymmärtää, ääni
katseessasi enemmän
syvä kuin kaikki ruusut.
Huoneen nurkassa
ylösalaisin kello.
Patterit loppu.
Sydän iltaisin
unelmoi, katsoo läpi
sälekaihdinten
hiljaista pihaa jota
kevät tekee omakseen.
Haluan tehdä
sinulle mitä minä
tekee sinulle.
Nälkä brutaalin
lempeisiin silmäripsiin
joilta turpaan sain.
mietin sängyssä
parisuhteen basehyppy
mahassa tuntuu
haikun metsässä
sydämesi perhonen
lävitse lennä
Vanhassa Alkon
kiinteistössä remontti.
Tyhjää hämärää.
Irtokarkkilaatikko
ruuveineen ikkunassa.
kevät tykittää
auringolla ohimoon
kukat puhkeaa
talvelle turpaan
katukiveystä vasten
kevään maiharit
pyriskelyt vain
sulaa toivottomuutta
talvi lahdataan
kevään judoka
talven painaa tatamiin
kosteaan siltaan
usein kylmyys niin
inhimillistä joskus
jäytää sisintä
pyöritit minut
kuin Rubikin kuution
kaaoksesta pois
veneperunat
haarukan airoilla uin
suuni putoukseen
saunan taakse vei
kevät rakkaan talvensa
alkoi imeä
Sadetta ei saa
kurkkupurkki kumollaan
rinteen juuressa.
Ruosteella koristeltu.
Kuka sen siihen potki.
pollaa levittää
harva asia kovemmin
kuin yksinäisyys
suoraan sanoen
maailma ansaitsisi
että rakastun
Rahat unohtui
lähtiessäni kauppaan.
Jatkoin matkaani.
Eräällä suojatiellä
kymppi, toisella toinen.
Otsaan lauluaa
okran lintubaletti,
kevään maanantai.
samosi halki
yksinäisyyden navan
nyt matkaopas
joka hetkessä
kohtalon perhosparven
potentiaali
kevään toimesta
mouruavat sydämet
kuin pajunkissat
hiljaisuudessa
universumi laulaa
meitä riimeiksi
katson, kuuntelen
kevään itsevarmuutta
hiljaa vapisen
rakkaus tiputtaa
polvilleen olkapäähän
laskee kätensä
haikun tötterön
ajatuksilla täytän
katseella nuolen
Kentän laidalla
parvessa kiertelevät,
kikattelevat
rennon aurinkoisille
petankkivippauksilleen.
Kello kumahtaa.
Jotkut pääsee naimisiin,
tai joku hiekkaan.
Sählymaila sylissä
katson pensaan rapinaa.
Billie Holiday
laulaa minulle sänkyyn,
selailen Alkon
hinnastoa kantapäät
tapeteilla roikkuen.
Vatsalla meri.
Aurinko olkapäillä.
Ohimoissa kuu.
Sateenkaari poskilla.
Ruohon pauhu varpaissa.
Eikö se riitä
että itkee tuulessa,
hymyilee uneen?
Nuolee betoniseinää,
telepatiaa puskee.
Vaatteet vähenee.
Kuohuviinit suihkuaa.
Terassit täyttyy.
Ruumiit kihoaa pintaan.
Kevät meille hymyilee.
[301]
Saikin nipin naukin jo yli kolmensadan täällä olevien haikujeni määrän. Empä muistanukaan että tein tankoja noinkin paljon tuolloin, riveissä mitattuna 90% haikujen määrästä. Sittemmin jääneet johonkin.
Noissa on eräitä jotka olisi herkullista selostaa. Vähän tähän tyyliin (30.3 keskusteluihin pantunani).
In A Station Of The Metro
The apparition of these faces in the crowd;
Petals on a wet, black bough.
- Ezra Pound
apparition = an act of appearing or becoming visible unexpectedly / something existing in perception only / a ghostlike figure
petal = terälehti
bough = oksa
Miksi ihmiset ovat siellä? Mennäkseen paikasta a paikkaan b. Terälehtiä on ripoteltu oksaan, yksikään ei juuri eroa toisistaan, ja ne ovat kiinni vain oksassa, eivät toisissa, ja kun oksa vähitellen ja väistämättä kuivuu, terälehdet leviävät kukin ties minne tuulen mukana, ja eivät ehkä enää koskaan ole noin lähellä toisiaan. Kuka tietää ovatko ne joskus olleet jonkun saman kukan terälehtiä, jolloin ne on saaneet vettä ja ravinteita samoista juurista. Todennäköisesti. Mutta nyt ne on kiinni jossain pimeässä, kovassa, vaikka itse ovat hentoja, värikkäitä. Metro joka sykkii näitä ohimeneviä kasvoja, on enemmän elossa kuin kasvot ikkunoissa ja tuoleilla ja käytävillä, jotka typistyvät vain metron puna- ja valkosoluiksi. Keksintö jonka ihminen teki helpottaakseen elämäänsä, vain eristää ihmisiä toisistaan, ja tekee heidän elämänsä tyhjemmäksi, vaikkakin yksinkertaisemmaksi ja nopeammaksi, tehokkaammaksi (rahassa mitattuna, ei ns onnessa), ja juurikin siksi niin autioksi, kuin olisi vain robottimarsu suuressa kaoottisessa oravanpyörässä. Jos nämä ihmiset olisivat kulkemassa peltojen välissä heinänkorsi suussaan paikasta a paikkaan b, todennäköisesti he välillä pysähtyisivät juttelemaan säästä, tai kukista, tai ihastelemaan yhdessä perhosia. Metro kaiken kaikkiaan oli kuitenkin koiranpalvelus, haudattu ihminen koiran vaatteissa, joka vei ihmisen pois valosta, syvälle maan alle, keskelle mustaa kohtua joka muuttaa sikiöksi joka ei osaa yhtään sanaa, joka melkein kuristaa napanuorallaan ja imaisee nesteet itseensä. Ei joskus tuhat tai kaksi tuhatta vuotta sitten ihmiset vältelleet toistensa kasvoja, tai jättäneet sanomatta vaikka mitä jos sattuivat jonkun ihmisen kanssa samalle bussipysäkille...
22.4 katselin Collateralin Neloselta (opettelenpa tässä samalla kuvia liittelemään tänne):
Max: First time in L.A.?
Vincent: No. Tell you the truth, whenever I'm here I can't wait to leave. It's too sprawled out, disconnected. You know? That's me. You like it?
Max: It's my home.
Vincent: 17 million people. This is got to be the fifth biggest economy in the world and nobody knows each other. I read about this guy who gets on the MTA here, dies.
Max: Oh.
Vincent: Six hours he's riding the subway before anybody notices his corpse doing laps around L.A., people on and off sitting next to him. Nobody notices.
Sattumalta kun katselin tuota, kun olivat loppukohtauksessa jossa hyvis kyttää poistuisiko metrosta vai ei, kun pahis ajaa takaa, niin olivat siis siinä oven kohdalla, ja yllä metrokartta, ja huomasin samalla saaneeni deittivastauksen naiselta, joka kuvassaan on metrokartan kohdalla. [keksi tähän aasinsilta]
Tätä raapustaessani monitoriin juustoraastimella, Voicella oli jotenkin hatarasti tähän liittyvä musavideo. Linkitän enkä siteeraa koska löytyi sosiaalipornoa kansalle:
http://www.songmeanings.net/lyric.php?lid=3996
EDIT: no huomasin ton "Lisää kuvia tähän merkintään" kohdan, josta huomasin että voikin liittää vain galleriassaan olevia kuvia.
