Kesän pimeys

Tykkään yksin olosta. Nautin siitä. Välitän siitä. Se on huippua. Mahtavinta.

Mutta ei kukaan jaksa aina vaan syödä suklaata. Edes minä.

Tässäpä vihiä siitä miten "suosittu" olen, eli ennestään tyystin tuntemattomilta naisilta (no, miksei miehiltäkin, mutta niitä nyt tulee alle kerran vuodessa eli ei nyt mahtunut yhtään tähän) tulleet pikaviestit (osa tosin vaan vittuilua, ainakin 3). Sikälihän tästä saa hyvän kuvan yhteydenotoista koska 90% niistä tulee pikaviesteillä.

Siis jaksolta 1.4-31.8 (tätä ennen tuli 1/kk, johtuukohan Vieteltävissä-plakaatin ilmestymisestä, vai etusivun Top 10 eniten huomiota herättänyt -hommelin sisäänmarssista, vai aktiivisemmasta blogistani, vai mistä)

5.4 22:05
19.4 16:29
23.4 04:27
26.4 09:53
29.4 07:23
8.5 21:21
9.5 23:32
11.5 20:41
22.5 21:33
23.5 23:46
26.5 12:44
28.5 23:45
4.6 21:45
8.6 0:22
11.6 20:10
21.6 11:56
22.6 04:34
27.6 00:49
27.6 17:19
28.6 22:06
5.7 21:01
11.7 22:25
15.7 23:57
20.7 17:25
26.7 02:27
5.8 13:11
11.8 22:22
12.8 17:05
13.8 17:18
14.8 02:56
18.8 17:48
23.8 18:28
31.8 10:01

Eli 33 kpl 153 päivässä. 16 kpl klo 20-01; 7 kpl klo 13-20.

Tässäpä tiivis yhteenveto laatusanoista joita tuntemattomat naiset ovat ladelleet, näistähän lähes totuus kutoutuu:
joko ihan älyttömän mielenkiintoinen tai aivan liian omituinen
joko mielenkiintoinen tai skitsofreeninen tai molemmat
outo
ihana
moniulotteisesti ajatteleva
varmaan ronkeli
lievästi outo
kaunokirjallisesti lahjakas
pelottava tai kiinnostava
komea
söpö
persoonallinen ja ei-niin pinnallinen

mies, ihminen, henkilö, herra, tyyppi, poika

Teemalla HauskempaaKuinSudokut(tm) tämäkin.

ps: vanhat pikaviestit, kun "en ollut Vieteltävissä":
1.10 20:49
18.12 17:27
1.1 01:57
11.1 23:55
15.2 19:00
6.3 10:57

Eli 1/kk. Melko hyvän arvion heitin. 6,5 kertaa enemmän siis kun on Vieteltävissä.

Kun halattiin junalaiturilla tiesin.
Kun kiidettiin rullaportaita tiesin.
Kun haettiin lähikaupastasi minulle pullaa kahvin kanssa
ja Mountain Dewiä krapulaani tiesin.
Kun annoit rairuohopussin tiesin.
Kun kerroit sen yhden sinulle tapahtuneen asian tiesin.
Kun avasin herkkusienitölkit tiesin.
Kun makasin koristetyynyilläsi samalla kun valmistit pastaa tiesin.
Kun asetit suolan ja mustapippurin vastakkain tiesin.
Kun ruokalevolla kuuntelimme Van Morrisonin laulun tiesin.
Kun purin korvalehteäsi tiesin.
Kun katsoin miten olet lähelläni tiesin.
Kun kysyit keittäisitkö minulle kahvia tiesin.
Kun seuraavana päivänä astelimme kohti puistoa minttujäätelöä syöden tiesin.
Kun kuljimme ison kiven ohi tiesin.
Kun huomasimme viimeiset lumen rippeet tiesin.
Kun saavuimme aukiolle tiesin.
Kun istuimme kaatuneen puun rungolla suoraan aurinkoa päin kun ambulanssi jossain lauloi tiesin.
Ja kun ilmoitit kärpäsen laskeutuneen pikkurillilleni tiesin ja tunsin.
Tiedän että kahvi on ainut asia joka tässä mainitaan kahdesti, ja nyt siis jo kolmesti.
Tiedän että on yö, kello yksi yli yksi, kesä, ja kohta keitän itselleni kahvia.
Tai ei, otankin kahviliköörin jämät. Ehkä.
Tiedän että tämä runo jää vaille kunnollista lopetusta, epätietoisena ilmaan.
Tiedän etten välitä lainkaan mistään sellaisesta,
samalla kun mustassa nahkanojatuolissani
juon kahvejani tai kahviliköörejäni,
television tarjoilemaa ähinää katsellen.

ANGST-LAUANTAI (13.9)

Juon paskaa olutta.
Pelataan paskaa tietokonepeliä,
kuunnellaan paskaa musaa,
katseltuamme paskaa elokuvaa.
Vessan ovi on paska, ei pysy kiinni.
Vyön solki on paska, luistaa reiästä.
Kengät on paskat, pohja hajonnut,
liimaukset irtoilleet, haisevat.
Kadulla
ilmassa syksyn tuntua,
asfaltti kiiltelee,
niin kaunista yhtäkkiä kuin pesäpallomailalla ohimoon kulman takaa.

SINUN VUOKSESI (14.9)

Jumala napsii nitroja.
Jumala pirauttaa Karpolle.
Jumala syö mansikkajäätelöä
2 litran pyöreästä lootasta
keskellä sohvaa lootusasennossa
ja katsoo Titanicia.
Jumala parahtelee kylpyammeessa.
Jumala ei saa nukuttua.
Jumala käy ostamassa Kossua.
Jumala sipoo hiuksiaan,
katsoo itseään peilistä,
pillittää vollottamistaan.

PERJANTAI-ILTA (17.9)

Täällä me olemme,
sälekaihdinten takana,
katselemme saippuasarjoja,
uusia ja vanhoja visailuja,
surffailemme netissä,
chatimme,
juomme kahvia,
lämmitämme mikrossa lihapiirakoita.
Välillä käymme t-paidassa parvekkeella,
roskapussin tuoksut hulmuaa syksyn rinnalla,
taivas mustempi kuin tv:n kyljet,
tähdet pikselin kokoisia.
Täällä minä olen.

SE (5.10)

Se on itsestäänselvää kukille,
lumihiutaleille, itsestäänselvää
männyille ja tähdille, se.
Tietää näyteikkunat,
liikennevalot sen,
liukuhihna ruokakaupan,
pihojen mattotelineet.
Liput lipputangoissa.

Haluan sanoa sinulle asian.
Haluan sinut.
En halua vain viestejä nimimerkiltä jota edustat.
Haluan sinut ihmisenä.
Minä ihmisenä haluaa sinun ihmisen.
Haluan Kaisan.
Haluan Kaisa K:n.
Haluan tänne sinut jonka käsissä tämä on,
oltuaan käsissä ja katseessa jotka kuuluvat minulle, minuun.
Haluan sen joka olet, ja millainen.
Haluan sen kuka ja mistä olet.
Haluan sinut jota voin koskea.
Haluan sinut jolle kykenen olemaan ihan ihminen.
Haluan keittää sinun juodaksesi kahvia.
Haluan ottaa askelia lumeen kanssasi.
Silmiin katsoa, 4,5 sentin päästä hiljaisuutesi tuntea,
unenomainen.
Haluan sen ihmisen joka on sinä.
Sinut haluan,
olet se ihminen, sinussa on se ihminen
minkä minä haluan,
sinut, sinä,
haluan,
haluamistani.

[DISCLAIMER: the names and dates have been changed to protect the innocent]

Ennenaikaisen kevätsiivouksen yhteydessä,
tammikuussa, äiti sen löysi
puhelinpöydän laatikosta,
rei'ittimen ja suurennuslasin alta,
ja ojensi minulle,
lompakon joka isällä kuulema oli mukana
kun kahdeksan kuukautta ennen syntymääni
ajoi kolarin ja kuoli.
Valkoviiniä juoneena,
vähän ennen Puutossalmen lossia,
kallioleikkaukseen, auringon laskiessa.
Kuvittelen miten aivot hytisee asfaltille levahtaneina
tuulilasin halki pärskähdettyään.
Jerusalemista tuotu kamelinnahkainen lompakko,
takataskusta tai kojelaudalta lentänyt,
lepää ihan lähellä.

Hiljaisuus.

Pidin lompakkoa kuukauden ikkunalaudalla
lasikalan kanssa.
Sitten siirsin baarikaappiin.
Miksi juuri samalla minuutilla soitti
isän Niuvan työkaveri lähes 40 vuoden takaa,
ja luuli minua häneksi jolta toinen etunimeni on.
Päätin pitää lompakon mukanani koko kesän
vaikka vain tyhjänä.

Teinkö todella
aurinkokeinussa istuskellen,
samalla kun hän luki pääsykokeisiin,
ja hieroin välillä hänen pohkeitaan,
ja katselin varpaita,
teinkö todella siinä,
kaiken sen tapahtuessa ympärillä
niin kevyenä ja raukeana,
iso varis hyppeli suihkulähteen tykö,
pilvet lipuivat kuin vain pilvet voivat,
teinkö todella,
Nokialla näpytellen,
koko kevään kyteneen runon,
isäni autokolarista,
esim siitä miten sen aivot leviää asfalttiin,
todella teinkö,
runon siitä mitä tapahtui ennen kuin synnyin,
siinä keltavihreillä raidoilla istuskellen,
ison pehmeän tyynyn päällä,
kengättömät jalat heiluen,
todellako teinkö,
kuin jäätelötötteröä lipsutellen,
hiljalleen, mutta väistämättömästi,
ensimmäisen runoni siitä ihmisestä,
josta tiedän vain parit anekdootit.
Mutta,
kuka muukaan kuin minä.

Miksi sinä teet blogiasi. Eli siis ylläpidät sitä, päivität, lisäilet merkintöjä?

Minulla syyt on vaihdelleet. Tässä jonkinlainen aikajana.

1 - päätin helmikuussa osallistua Cityn Nuoren Suomen äänitorvi -kirjoituskilpailuun, deadline 31.3. Ajattelin että olisi hyvä varmuuden vuoksi alkaa tehdä suht säännöllisesti joitakin juttuja jotka on vähän tarkemmin laadittuja (kieleltään, poukkoilultaan) kuin keskustelupalstan viestit. Siksipä alussa blogissani käsitelläänkin trendikkäitä aiheita, kuten julkkikset ja vaalit.

2 - eräässä vaiheessa laitoin blogiin juttua vain sähköpostin asemesta. En kehdannut yhtä ihmistä päivittäin pommittaa sähköposteilla. Vaan tuntui kohteliaammalta laittaa tänne, jolloin hän voisi tarkistaa asiani silloin kun viitsii, ja ilman että tulee painetta vastata 10-15 sähköpostiin.

3 - keskustelupalstalla yllyin osallistumaan Haiku- ja Tanka-ketjuihin. Vähitellen aloin tehdä niitä niin paljon, ja tuhannes viesti lähestyi, että piti laittaa haikuni blogiini, koska en halunnut että tuhannes viestini olisi vain yksi haiku, tai edes kymmenen. Muutenkin selkeämpi kun haikuja on 5-10 kerralla, kuin että yksittäisiä haikuja Haiku-ketjussa, vaikka useinhan mulla sielläkin oli 5-10.

4 - mielekkäämpää ja logistisempaa (tosin ei yhtä "persoonallista" tai romanttista) olla "yhteydessä" ihmisiin niin että laittaa asiat blogiin, kuin että copy-pastettas ne 5-10:lle. Kukin heistä tietää blogini osoitteen. Kukin heistä voi tarkistaa milloin haluaa mitä minulle "kuuluu". Jos ei kiinnosta, eivät varmaan tarkistakaan. Sähköpostithan ihminen kyllä lukee jokaisen, ja sitten siitä huomaa mitä olen copy pastettanut. Mutta... Blogi on aluskasvillisuus. Sen lisäksi jos joku haluaa jotain muuta tietää minusta, voi tietenkin mailailla. Ideaalihan olisi jos ne toisetkin ihmiset pitäisivät blogia, niin ei tarvitsisi olla suorassa kontaktissa lainkaan. Kummatkin vaan seuraisivat toistensa blogeja. Jos ei blogin kautta ihmiseen tutustu (esim sen verran että tietää haluaako toista nähdä) niin miten se interaktiivinen vuorovaikutuskaan auttaisi? Yliarvostettua sellainen. Itse voin vaikka vain yhden blogimerkinnän joltain luettuani melko tarkkaan päätellä haluanko tutustua toiseen vai enkö. Harvoin mielikuvani on muuttunut enää 10 muuta blogimerkintää, tai 10 muuta blogimerkintää ja 10 sähköpostia, tai 10 muuta blogimerkintää ja 10 sähköpostia ja 1 tapaamista koettuani.

5 - on paljon liukkaampi laittaa uudet runot ja haikut blogiini, kuin avata Word, etsiä Runotiedosto, ja odottaa että se noin 600-runoinen tiedosto latautuu, ja siinä on joku automaattinen kirjoitusvirheiden puna-alleviivaus jonka se aina alussa suorittaa, ja sitten ottaakin pois heti. Ja sen jälkeen pitää vielä mennä tiedoston loppuun. 2-3 kertaa yksinkertaisempi laittaa vaan tähän suorilta.

6 - halusin laittaa uudestaan esille vanhoissa käyntikorteissani olevia asioita, esim jotta minut voisi joku yhyttää Googlitse (<-- lanseeraus), ja koska ne ei nykyiseen mahdu (rajoitus 10000 merkkiä). Merkintöjä, jotka minusta kuitenkin jotain kertovat, ja jotka halusin kertoa, ettei jäisi pimentoon, kun joskus olleet valokeilassa.

7 - 4 blogimerkintääni käsittelee noin 27 000 merkin mittaista deitti-ilmoitustani (22.2.06 laitettu) jolla sain 62 vastausta ja jonka näki 100 000 - 150 000 suomalaista. Blogimerkinnät oli sitä että vihdoin tulin kaapista ulos sen suhteen. Vain yksi, muussa yhteydessä, kertoi että oli sen silloin aikanaan nähnyt. Kun siis kysyin (=nostin seinää vasten). Halusin kokeilla miten alkaisi sienejä nousta ja hihkuen heiluttaa kättään että "hei minäkin näin tämän!".

8 - keskustelupalstalle monet viestini olisin halunnut laittaa vain niin että sen voi vain lukea, muttei vastata. Koska mitä se muulloin on, sitä että tulee vaan muutama "en jaksa lukea noin pitkää sepustusta" tai muuta vastaavaa. Tai sitten kuten edellisen ketjun kanssa kävi että puhuin jostain asiasta ja muut alkoi puhua ihan jostain muusta asiasta. Pilde tällä kertaa. Joskus se oli match, kun satuin yli 1000-sanaisessa viestissä kerran sen mainitsemaan jossain sivuhaarakkeessa, niin ketjusta tulikin match sitä ja match tätä ketju. Voihan blogimerkintöjenkin alle keskustella jos haluaa. Siinä on vielä se hyvä juttu että huomaan kun joku on jotain laittanut. Se huono vaan että blogimerkinnät saa yleisöä noin 10, kun keskustelupalstan viestit 100-1000. Mutta toisaalta, eiköhän lähes kaikki vähänkin aktiiviset cityläiset jo minut tiedä, ja jos mun jutut yhtään kiinnostaa niin aina mun blogin voi laittaa esim kirjanmerkkeihin tai työpöydälle tai asettaa siksi ekaksi sivuksi joka tulee kun selaimen avaa jne. Eikä tyytyä esim siihen että jospa joskus sattumalta huomaisi sen olakrezin 10 uusimman blogimerkitsijän joukossa.

9 - tässä voi olla jotenkin avoimempi ja suorempi kuin keskustelupalstalla. Ja monet jutut on sen verran henkilökohtaisia/intiimiä, kai, että en kehtaa niillä brassailla keskustelupalstalla. Tähän voi laittaa vaikka millasta läpinää, ilman että kukaan valittaa siitä että minä "valitan".

10 - pahan, tyhjän, huonon, yksinäisen, turhauttavan, olemattoman olon purkua. Illuusio siitä aivan kuin joku jossain kuuntelisi, ja välittäisi miten mulla menee, tai mitä tunteita tai ajatuksia mulla on olevinaan. Utopia siitä että joku löytäisi, kohtaisi, huomaisi että haluaa tutustua juuri minunlaiseen ihmiseen. Ottaa yhteyden, viestittelee, ehdottaa tapaamista, tapaa, pitää, hyväksyy, ymmärtää, välittää, ja muuta paskaa.

11 - pohjaton yk-
sinäi-
s
y
y
s

.

Liian isoja katuja
Liian isoja taloja
Liian isoja tapahtumia
Aivan liian massiivisia turistivyöryjä
Alkoi käydä ahdistamaan
Lähdin yöbussilla keinuen pakoon
Loppuviikon katselen
sängystäni samettityynyjen seasta elokuvia
ja syön maksalaatikkoa,
puolukkasurvoksella
Jos haluan rentoutua lisää
laitan Merisään soimaan
ja jos tulee tarve täydentää ruokavarantoja,
kuljen pitkän mäen ylle,
kahmon mitä tarvitsen,
ja koitan sitten hymyillä
tutulle kassatytölle
sydämeni kyllyydestä

Ihmiset pyörivät liikkeessä. Heillä on tietty määrä rahaa mukana. He miettivät ostaako vielä tämä tuote joka on 80% alennuksessa, vai tuo joka on 85% alennuksessa. Jälkimmäiselle ei ole niin paljon käyttöä, mutta prosentit ovat isommat. Ja sellaisia tuotteita ei niin monella ole. Saatettaisiin alkaa pitää kavereiden silmissä parempana ihmisenä.

Yhtäkkiä miesäänen kuulutus keskeyttää hälinän. Tai ei yhtäkkiä, mutta sen kohdalla kun sanat ovat näin: TOISTAN, jokainen asiakas saa ottaa ilmaiseksi tavaraa niin paljon kuin haluaa, ja kärrejä saa myös ottaa, tämä erikoisjättitarjous on voimassa seuraavan tunnin ajan!

Epäusko valtaa ihmiset. He katselevat ympärilleen ja miettivät että aprillihan on keväällä vasta. Mutta myyjät alkavat lappaa ilmaisia suklaapaketteja ihmisten syleihin ja kärreihin, jotka jo muutenkin pursuilevat tavarasta. Kai se sitten totta on. Ihmiset juoksevat kisaa kärrien luokse ja ne joilla on jo kärri viskovat sinne kaikkea lähellä olevaa tavaraa paljon katsomatta mitä se edes on. Jossain vaiheessa tuovat Matin ja Tepon cd-kokoelmat ja valkaisemattomat vessapaperit pois ja vaihtavat musiikkiin joka edes jotenkin heitä kiinnostaa, tai naistenlehtiin. Jossain vaiheessa heittävät vaan tavarat joita eivät haluakaan lattiaan ja rynnivät ylitse. Jossain vaiheessa vähän kaikkea tavaraa on lattialla tulvillaan ja ihmiset penkovat sieltä vielä jotain villeinä tursuileviin kärreihinsä.

Nyrkkitappeluja syntyy viimeisistä sixpackeistä ja hajuvesistä. Joku ihminen katselee tätä kaikkea sekamelskaa pysähtyneenä ja miettii että olisi kai parempi lähteä ilmaisine ostoksineen pois. Vauvat rääkyy takana kun joku ihminen työntää ostoskärriään tavararykelmiä väistellen. Hulabaloo olisi liian positiivinen sana kuvaamaan tapahtumaa. Sota olisi edes jotenkin lähellä. Mutta joku ihminen ei mieti sanoja, työntää vaan ostoskärrinsä vihdoin tuulikaapista ulos ja kadulle. Aurinko on jo laskemaisillaan ja värjää kaupungin lounaiskulmaa persikkaisilla sävyillään. Jonkun ihmisen käsineet unohtuivat kauppaan mutta hän ei uskalla lähteä etsiskelemään niitä. Ja onhan hänellä uusia muutamat erilaiset mukana. Joku ihminen alkaa työntää kärriään torin yli. Kolinaa ja kilinää renkaiden osuessa kivien rakoihin ja koloihin ja kulmiin ja ihan siihen päällekin. Purkautuneista pusseista liruu kovia irtokarkkeja kärrin ritilöiden välistä. Pulut tepastelevat ja yrittävät nokkia mutta nokka ei käy, yrittävät hotkaista kokonaisina ja tukehtuvat ja kellistyvät henkeään haukkoen millimetrin korkuiseen tuoreehkoon lumeen jossa jo vähän askelten jälkiä.

Joku ihminen työntää kärriä koittaen pitää yli äyräiden pursuilehtivia tavaroita edes jotenkin mukana. Hän alkaa jo olla torin keskivaiheilla. Hänen takanaan vyöryy muiden ihmisten kärrejä, nekin vain jotenkin koossa pysyen. Jokainen työntämässä saalistaan kohti kotipesää. Joku ihminen alkaa vihdoin havahtua ettei hän löytänyt sitä mitä halusi, oikeastaan. Ettei laavalamppu tai sykemittari tai höyrymoppi toisi hänelle sitä mitä hän haluaa. Ja mitä hyötyä pussilakanasetistäkään siihen olisi. Rahaa ei palanut lainkaan, ostoskärreissä on vaikka mitä tavaraa huikeassa läjässä, kaiken pitäisi olla hyvin, muttei olekaan.

Tyhjyys valtaa jonkun ihmisen mielen ja hän valahtaa torikiveykseen irtokarkkien keskelle itkemään. Kärrit jatkavat liikettään alamäkeen hitaasti, vähitellen vähemmän hitaasti. Joku ihminen ei huomaa kärrien loittonemista, vaan niiskuttaa farkkujensa polvet täyteen räkää ja kyynelpisaria. Ostoskärrit käyvät ylittämään suojatietä, juuri samalla hetkellä bussikuski luulee niitä lasten vaunuiksi ja väistää, jotenkin tyhmästi ei sille puolelle missä on tori vaan sille missä on pizzerian terassi. Bussilastillinen cheerleadereita rysähtää pizzerian ikkunasta sisään. Joku ihminen ei huomaa tätä 50 metrin päästä. Hän on niin uppoutunut tyhjään oloonsa. Niin uppoutunut hän tyhjään oloonsa on.

Kestää kauan ennen kuin tämä joku ihmisemme huomaa mitään ja vähitellen ponnistaa pois 2mm korkean tuoreen lumen keskeltä. Hän ei tiedä mitä on tapahtunut, eikä välitä, joka puolella on poliisiautoja ja ambulansseja ja muita värikkäitä autoja. Joku ihminen kävelee kotiinsa. Lepäämään peiton alla ja unelmoimaan keväästä.