Kesän pimeys

JOSKUS VAIN (10.9.99)

Olen kadulla.
Vain jalankulkijoita ja muuta.
Olen torilla.
Vain osteskelijoita ja muita.
Menen kouluun.
Vain koululaisia ja semmoista.
Menen pihalle.
Vain välkälläolijoita ja semmoisia.
Tulen kotiin,
vain keittiö ja toiset,
kävelen parvekkeelle.
Vain aurinko ja jotain joka ei ole aurinkoa.

SUURINPIIRTEIN (29.9.00)

ihmisiä, ihmisiä.
heitä on suurinpiirtein
yhtä hyvä katsella ja
he ovat niin tärkeitä
kuin kaikki muukin
kun linja-auto
liikkumassa kaupungin läpi
ja kääntyy ja valuu
etenee ja kääntyy.
ihmisiä, jokainen
heistä yksi kaikista.
välttämättömyys. osa tätä.
yhtä paljon heille olisi
puhumista tekemistä olemista
kuin kylteille siellä täällä
jossa mustan koiran
päällä punainen rasti.
tai kapeat viivat asfaltissa,
taksien katolla
keltainen mollukka
jossa aina lukee ula
tai jotain muuta.

SÄVY SÄVYYN (15.5.01)

Pilvenpiirtäjän ylimmän kerroksen
parvekkeen kaiteella mahallaan
kamppailee päähenkilö,
pahis roikkuu kravatista
(punainen, mutta pahis on värisokea),
pahis laukoo D- ja F-sanoja.
Aivan alhaalla asfaltilta
millenium-aaton ihmismassat seuraavat
jännityksestä kohisten.
Mitä he luulevat että tapahtuisi.
Ylhäällä päähenkilön napit auki
ehkä rintakarvojen puoleen väliin asti.
Paisunut otsasuoni hohtaa hiessä.
Päähenkilö tempaisee
hitaasti mutta
varmasti
viidakkopuukon niskastaan jököttämästä,
sitten vaan nirhaisee
kravatin – pahiksen silmät
möllöttää
- rits,
pahis liehuu puvussaan
yössä, valonheittimet nuolevat
hänen ilmeitään ja raajojaan,
ärjyntä laukeaa
suurin piirtein
pakettiauton katon serpentiinien korkeudella.
Päähenkilön ja pahiksen x-naisystävän
pitkät ja kiihkeät otsasuortuvat
loimuavat päähenkilön tähytessä kaiteelta
olohuoneeseen jossa kaikki on
miten sattuu eikä ihan niinkään
asuntoon jonne päähenkilömme
tylyt askelet
katoavat.

HEINÄT (19.6.02 18:43)

Heinät hölskyy ja heiniä hytkyy
voikukat ja ruoho huojuu värisee
lehdet kuohuu, oksia kiitää
latvat pauhuaa rajuina pauhuen
hiukset läpättää viuhuviin korviin
T-paidan hihat räjähtää täyteen
siemenhiutaleet ampuu syliin
taivas tukehtuu pilviin kirkkaisiin
lokki puskee paikallaan räpyttäen
neonvihreä kirva miettii polven rinteessä
kun valo jytisee esiin
aurinko tykittää katseensa
istun turkoosilla penkillä tuulessa

TYHJYYS (7.10.03)

Kahvi kuihtuu lasiin
Banaanit märäntyy kulhoon
Muovikukat surkastuvat maljakon sisään
Pöly ahmii tietokoneen, pöydän, tavarat
Potkin jääkaapin seinän läpi kuuhun
Pää irtoaa
kädet irtoaa, putoaa
Vettä
sataa
Ikkuna kaatuu
Talo helähtää
Kaupunki uppoaa sortuen
Maapallo muruksi kutistuu,
galaksit lerpahtavat
Universumi luhistuu
Se ei enää kehtaa.

AAMULLA (2.6.04)

Nousen alta syvänpunaisen täkin,
haen siniseen kuppiin kahvia,
napsautan keittimen päältä,
otan hillomunkin,
lisään punaista maitoa,
katson ruskean sävyjen kiertelyä, kumpuamista.
Astelen mukavasti takaisin sänkyyn, kyljelleni,
otan hörpyn, haukun,
pehmeät maut tepastelevat päässäni,
lipuvat mahaani vähä vähältä.
Lasken kupin lattialle, munkki kantenaan.
Käyn selälleni,
jalkopäästä valkeahkojen verhojen raosta
juuri ja juuri yli kerrostalon säihkähtää
kirkas kimpsu säteileviä terälehtiä,
tyynyni kupeeseen viipaleeksi.
Ja sitten tajuan
tämän

STRANGELET (8.1.05)

Yöchatin juontaja ottaa yhtäkkiä hopparihousuistaan
pumppuhaulikon, imee kitaansa ja tekee Cobainit.
Paitsi tästä jää parempia todisteita.
Mäkihyppääjä repii kesken v-tyylin kainalostaan puukon
ja survaisee täysillä rintaansa.
Sponsorit eivät ole mielissään.
Formulakuski kaasuttaa 3 sekuntia ennen starttia
keulille ja mätkäyttää täysillä ekaan mutkaan.
Kypärän sisältä löytyy tutkimuksissa aivomönjäinen ruutupaperin pala jossa:
nobody loved me.
Sveitsiläisessä ydintutkimuslaboratoriossa tiedemies
törmäyttää 2 hiukkasta yhteen niin että universumi tuhoutuu nanosekunnissa.
Jossain Jumala miettii -
sinne meni Pulp Fiction, Beethovenin yhdeksäs, Me naiset,
ja muu höskä.

JONOSSA (1.11.06)

Harmonikan sointi täyttämässä kongia.
Jonotan nostoautomaatilla parkkipaikan puolella.
Takana rullaportaissa pikku poika astelee paikallaan väärään suuntaan.
Jokainen ohi lipuva tuntuu olevan tympeä naamaltaan ja ilmeeltään.
Kuitenkin jostain tulossa ja jonnekin menossa.
Kaikilla niillä oletan olevan tyynyliinan johon illalla painaa ikioma poskensa.
En oikein tiedä mitä mieltä olla tästä hetkestä.
Sitten tulee minun vuoroni.

JOSKUS (13.2.07)

Joskus on maailma ihan liikaa.
Joskus lappuja ilmoitustaululla liikaa.
Joskus liikennevaloissa odottavat autot liikaa maailmaa.
Joskus juustohyllyn muovipaketit ihan liikaa maailmassa.
Joskus liian maailmaa ne ainaiset mainokset joka raossa,
ja liian väärää, ja tottapa kuitenkin.
Joskus asiat tavoittaa sinua,
kaitsee sinua, tulee kiinni,
ihan liiasti, niin maailmasti,
aivan kuin kaikki olisi pakahtua,
sietämättömän lähellä riuhtaista sinut muualle,
olet rajalla, ilmaan huitaistulla,
ja kengännauhat vain vaivoin sietävät olla muuttumatta perhosiksi,
kengät kukiksi,
aina silloin joskus kun maailma on ihan liikaa,
vaikka tasan maailma se on,
eikä se helppoa ole,
mutta niin ei pidäkään.

Ja siinä vaiheessa punaviini astuu kuvioon
ja se kuvio on minun huuleni
ja punaviini luo siihen ulottuvuutensa
ja siinä vaiheessa sinun kuvioilla on asiaa
ja alamme muodostaa uusia kuvioita
ja kerromme tuoreimmista suunnitelmistamme
ja sinun kuviosi käyvät taloksi minun kuvioihin
ja pohjapiirrokseksi ja tunnelmaksi
ja kuviomme alkavat rakentaa Baabelin tornia
ja siinä vaiheessa punaviini vyöryy portaita ylös
ja puhkoo hämähäkinseitit riekaleiksi
ja väistämättä kuviot saavuttavat pilvien alttarit ja enemmän

Kun aamulla herää - ts tuntee että on taas jossain, ja ensimmäisenä sanana mielessä on, ilman että edes yrittäisi ajatella mitään, vaan automaattisesti: demari; niin sitä vaan säätää herätystä vielä hiukan eteenpäin, vetää peittoa ylemmäs korviin, ottaa tyynyn kyynärpääkoukun ja posken väliin, ja käpertyy tiukemmalle sykkyrälle, ja toivoo että seuraavalla kerralla enkelit heittäisivät keväisemmän ja mukavamman pelastusrenkaan.

Kerran, tai
se oli ehkä tasan kymmenen vuotta sitten,
parvekkeella, luin
hartaana Dorian Grayn muotokuvaa,
ihan alusta vasta,
veljen huoneen stereoihin olin laittanut
Vivaldin vuodenajat soimaan
ja auki tuuletusikkunan,
jossa ihan repaleiset hyttysverkot.
Taivaalla helottamassa ekspressionistinen aurinko,
talvi lirisemässä asfaltteja, asfalttiin, alemmas.
Kaiteen keskellä suikale ilmaa,
sen kautta erotan,
hiekkalaatikoille menevän jyrkän pyörätien yläpäästä,
ison lumimöhkäleen nytkähtävän irti,
aloittaa liukunsa,
suvereenina kuin sotalaiva mataa,
nuottien kihelmöidessä koko näkymää halki kimaltelevin viuluin,
kyyneleet porhaltaa silmien sisältä kuin lastenrattaat Odessan portaille,
ahtautuvat kaulan suonelle,
lumikimpale losahtaa viemärin reunaan,
kuin iso valkoinen kala munaleikkuriin,
ja ajattelen
että jotain tällaista varmasti tulisi tämän oleman

Naapuri (27.9.03)

Tänä perjantaina astelin
Alkoon töistä päästyäni.
Oli mukavaa selailla pulloja
ja pohtia miltä mikin maistuu,
ihailla etikettejä, nimiä,
vertailla litrahinnan ja prosenttien suhdetta.
Kannan Rhum Negritaa 0,35l ja Vermouth Rossoa 0,75l
pihan yli,
naapuri köhimässä ovella,
jalkaharjan vieressä lilluu
jotain persiljakastikkeen näköistä,
roteva lätäkkö.
Katseemme eivät kohtaa,
emme vaihda sanaakaan.
Illalla se kompastelisi seinän takana
pullojensa seassa,
napsuttaisi valoja/sähkölaitteitaan niin
että tv-visailujen yli
välähtäisi pieniä sähäköitä raitoja.
Joskus, kun siskonsa 4-vuotias päivänsäde
kiikkui kesämekossaan ilman halki,
näin naapurini pihakeinussa
punainen lippis päässä
rauhallisena.

Siperia (31.3.04)

Lassen vessassa
mietin erästä naista.
Kusin lattialle.
Ensimmäistä kertaa Markuksen luona.
Sohvien ihmiset,
seinien maalaukset,
pöydän tuopit, hämärässä.
"Mitä kuuluu Marja-Leena?"
Mahaan sattuu.
Otsaan koskee.
Kipeä olo.
Osku selostaa Denisille
Matti Nykäsestä.
Kuulostaa Mika Häkkiseltä.
Ihan kohta korkkaan kolmannen Lapin kullan.
Tänä yönä oksennan lumimyrskyssä.

Tässä jotain ensimmäisiä kirjotuksiani, mitkä oli jotain muuta kuin päiväkirjamerkintöjä, kirjeitä, tai kouluhommia tms.

4.7.1997, perjantai

Sateen maku on ulvova. Sateenvarjoihmisiä en ihan tajua. Luonnon torjumista. "Ei sade. Minä en halua sinun kastelevan minua hiuksiani tai vaatteitani tai edes huuliani kosteilla ja märillä tipoillasi ja pisarillasi. Mene pois kiroan sinut ja inhoan ja vihaan." Märkä paita ihoa vasten hiukset täynnä sadetta huulet ja kieli kosteana siitä iirikset sulautuneena siihen nenässä sen kirkuva tuoksu sen ropina ja litinä ja läiskyntä lammikoissa ja nurmikolla ja koivun lehdillä ja oksilla ja itsessäsi ja sen tanssi silmiesi ympärillä ja ylhäälläsi ja väri pilvien ja muoto ja nopeus ja lintujen laulu ja äänet ja luonnon laulu ja elämän ja sielusi sekä sinun ja ihollasi pisaroita ja korvasi musiikin lumoissa ja tajuntasi ja järkesi äärimmilleen venyneinä lumon edessä ja takana ja sisällä ja päällä ja keskellä sitä sukkasi ja kenkäsi ja varpaasi ja varpaittesi kynnet kosteina vedestä ja housut painavina vedestä ja silmäripsesi ja kulmakarvasi kiiltäen sateen nestettä voitko ymmärtää tajuta yhtään hyväksyä sateenvarjoja tai niiden käyttäjiä.

(olipa radikaalia.. voin ymmärtää nyt: he ovat naisia eivätkä halua että meikit leviävät. itse olen kerran kulkenut sateenvarjon alla [jos jaettuja ei lasketa], rankkasateessa heinäkuisena kesäaamuna kirjettä luin matkalla hammaslääkäriin, tai se oli enemmänkin sontikka, siinä oli tähtikartasto)

14:44 8.7.1997, tiistai

Oi tuo pimeä tulva. Ohuet vedet juoksevat alas. Näkymättömiä melkein kuin ajatukset. Lumesta muistuttaa. Jotenkin kaukaisesti. Ja nyt kiihtyy. Ja ikkunat alkavat soida. Ja asfaltti ja ikkunalaudat. Ja nurmikko. Ripeksii ja nyt jo sataa. Pauhu kasvaa. AAH! JEESUS! Valoa niissä. Ja monta niitä on. Alas tulee. RIPSRIPSROKSTHIKTHIKTIKDDik....... Ihoani hivoittelevat. Usvainen sade. Taivaan vettä. Ja rekat jyrisee.

Ja kiihtyy taas. Himoisa sade. AAH! Sitä rakastan. Himoan sitä. Aurinko tuli taas enemmän esiin. Käteni ja kynäni varjot. Mutta huomenna tämä hetki on poissa. Kohta vain pieni muisto vaan. Mutta kaunis.

Laske. Pisarat! Pilvet menevätkin vasemmalle. Punainen paitani lämmittää ihoani. Lokasuojien ääni. Jylinä. Ja kiihtyy. Hellä silti. Oliko se ukkonen? Ei vielä raivoisa sade. Tule RAIVO! TULE PAUHU! Hukuta minut. Ja saavuta poskeni.

Nyt hiljeni. Tuskin enää taas näkyy. Iso hellänharmaa pilvi. Enemmän aggressiivisuutta taivas! Vahva sade ja pelottavat pilvet. Ei mitään löysää ja vaimeaa. Enemmän asennetta. Tule salamatuuli. PALAA! Sinä ja minä.

Asfaltti märkä ja kiiltävä. Ruoho terveen ja raikkaan vihreä. Yllätys. Ettei ole sininen tai punainen. Vaaleansininen taivasrantamerimikälie pilvien välissä. Sen silmilläni nään. Ja porat porisemassa! Aargrr. Repeilee ääni korvissani.

Haistan ruohon. Nenä tukossa kuitenkin. Illalla pitää muistaa katsoa Psyko. Haluan tallettaa kesän. Talvella muistelen lukiessani tätä ja muita. Ja vanhana. Minä olen nuori. Rakastan sitä, se on huippua. Ja nyt jo itken.

22.7.1997, tiistai

Minua ihmetyttää kuinka pystyn istumaan kuumalla penkillä KYS:in puistossa ja seuraamaan vesisuihkua jossa vesi menee ylös ja alas ja ääni kuuluu korviini ja aurinko lämmittää poskiani ja otsaani ja hiuksiani ja kaikkeani ja voin vain olla ja istua ja on hyvä olo ja tuntuu kuin mitään ei puuttuisi ja on niin helppo olla onnellinen ja itsensä kanssa ja voisin olla siellä ikuisesti koskaan kyllästymättä ja kaikki olisi aivan hyvin ja se riittäisi minulle ja pelkkä ajatus siitä saa tajuntani repeämään ja haluaisin melkein tappaa itseni koska nautin niin paljon siellä auringon alla ollessani ja ajattelen mitä oikein tapahtuu ja kuka olen ja miksi asiat ovat juuri niin koska tiedän että ei ne aina ole niin vaan tosi harvoin ja epäilen onko parempaa enää olemassa vai onko tämä se kulminaatio josta ei enää korkeammaksi ja ylemmäs pääse ja tulenko aina kaipaamaan tätä hetkeä ja voiko tästä tulla riippuvaiseksi ja voinko minä tulla ja minusta tuntuu ja minä tunnen tulevani mutta en voi tietää ja olla varma totuudesta koska alkaa päässäni jo olla usvaa kuin vesisuihkussa joka leviää ilmassa ja heijastaa valoa ja laskeutuu veteen joka myös heijastaa aurinkoa ja näyttää kuin valokaloja uisi siellä ja mietin kuinka syvä se on ja entäpä jos hyppäisin sinne ja menisin suihkun päälle ja joisin ja maistaisin koko maailmankaikkeuden tai en mutta ainakin suuren osan siitä koska janoni kasvaa kaikkeen ja elämääkin janoan ja luultavasti myös se minua sillä ainakin se niin kovasti yrittää kiinnittää huomiotani ja minua itseensä mutta voin vain epäillä ja olla olemassa ja yrittää löytää jonkun tajun elämääni joka ei aina tunnu omalta mutten osaa tajuta kenen omalta se tuntuu enkä edes sitä onko se edes elämää enkä edes tiedä mitä tai mikä elämä tai minä tai mikään tai kukaan on ja kaikki muukin on ihan sekavaa ja yritän keksiä miten löytäisin jotain järkeä johonkin tai jonnekin mutten aina jaksa edes yrittää ja tuskin jaksan edes olla vaikkei se mitenkään vaikeaa tai raskasta ole mutta usein vain tuntuu kuin olisin pelkkää ilmaa tai en edes sitä ja mitä olen jos en ole edes ilmaa vaan jotain vieläkin kevyempää ja mitä kevyempää tai näkymättömämpää on kuin ilma jota on vaikea mitenkään aistia kunnolla vaikka haluaisin itseni aistia todella paljon ja joskus se onnistuu mutten halua olla tyhjiö vaan jotain muuta.

Säiden ja horoskooppien
alla liittymämainos.
Kertoo meille mihin hintaan
voisimme pitää yhteyttä niihin läheisiin
joiden tukena haluamme seisoa,
tai joiden valokeilan kautta
voisimme peilata omaa minäämme.
Kuvassa naarasleijona makaa
silmät kiinni isolla graniittikivellä.
Vastakkainen sivu pyhitetty hehkuvalle autolle,
joka yrittää saada meidät
vakuuttumaan että veisi meidät sinne
missä aurinko on.
Sillekin on laitettu hinta.
Ja kaiken yllä,
jokin joka tietää
että ne vaan nyt ovat mitä ovat eivätkä muuta.

Tänään kaupassa
puoli desiä verta lorahti pipooni,
kohta kihosi ohimohiusten läpi
poskea valumaan.
Se oli tosi hailakkaa.
Katsoin ympärille näkyykö
tanssivia kirahveja tai
palavia kääpiöitä.
Sitten kiersin pikkelsituubien tykö
ajattelemaan maailmaa
ja sen eri kantteja.
Jäin pitkäksi toviksi kiinni viivakoodien radoille.
Ei minun mitään majoneeseja tai muuta pitänyt
tulla hakemaan, vähitellen
olin toisaalla.
Mietin maailman harrastavan innolla
tuoteselosteensa kolmiulotteista havainnollistamista
kenelle vaan ketä oikeasti kiinnostaa.

**Spoiler**
(äiti kipeenä joten pyysi hakemaan karjalanpaistilihat, tiskillä oli kahta sorttia, hintavertailua en voinut tehdä koska joku pari tukki toisten lihojen kohdan, siinä jotain neuvottelivat, kohta huomasivat minut ja vähän väistivät, huomasin että ne toiset ois halvempaa lihaa, kumarruin ottamaan ja samalla se nainen niistä otti ylähyllyltä jotain, josta lorahti verta pipooni. THESE THINGS HAPPEN!)

Matkalla sählyyn
pitkin loivaa ylämäkeä
huomaan vasemmalla
astelevan nuoren parin.
Ulko-ovesta saapuu musta villakoira.
Poika vaihtaa six packin toiseen käteen,
polvistuu silittämään niskaa joitakin sekunteja,
tai ehkä vain kaksi ja puoli,
sitten liike jatkuu,
sulavana, six pack palautuu oikeaan käteen,
kohta pari jo sujahtaa sisälle
ja koira muualle
ja olen varma
että tänä iltana heillä ei ole
mitään ongelmaa.

Sydän iltaisin unelmoi,
katselee keittiössä sälekaihdinten halki pihaa
jota kevät tekee omakseen.
Joku on vierittänyt ruosteisen kurkkupurkin rinteen juurelle.
Sydän vilkuilee ikkunasta,
hiekkalaatikko tyhjillään,
kuin kevyesti räjähtänyt.
Valkea pilvi liukumassa kaiken yläpuolella lumoavan hitaasti.
Sydän illalla keittelee kahvia,
punaisen entisen mannaryynipurkin hohtavasta pohjasta näkee palan itsestään.
Laittaa sopivan määrän vettä,
ja patterin vierellä odottaa.
Sydän, kun ilta on hiljaisimmillaan,
juo kahvia jääkaapin ja kevään maiseman välissä,
miettii kunpa olisit
tässä, minua pitelisit.

Notes to self:
- tee 10 haikua siitä kurkkupurkista
- tee haiku kahvinkeittimen äänistä
- tee tanka jossa sade ei ole kielikuva millekään negatiiviselle vaan raikkauden ja tuoreuden ja muun huipun tuoja
- mene nukkumaan minuutin sisällä!