Blogini ja kaikki mitä Cityyn pistän on, ei faktaa, vaan fiktiota.
Se että muoto on minä-muoto ei tee tästä faktaa. Tämä ei ole uutislähetys. Tämän ei ole tarkoitus olla tarkka ja viiltävä läpileikkaus minuun. Jonkunlainen avaus kyllä. Minuun voi tutustua livenä. Jos pitää näistä jutuista, aluksi.
En tee tätä omalla nimelläni, en edes etunimelläni. Tai jos se on jossain, niin se ei ole käsin kirjoitettu.
Minulla on tällä sivustolla tietty rooli. Annettu, otettu, en tiedä. Ihan mielelläni siinä roolissa toimin.
OK, blogeja pidetään nettipäiväkirjoina. Miksi kukaan ei olisi 100% totuudellinen päiväkirjalleen? Koska sitä tuskin muut näkee edes. Silti uskon monen kaunistelevan asioita jopa päiväkirjalleen. Se on itselleen kaunistelua, on silläkin joku purpose.
Ja tietenkin nettipäiväkirja on hyvin kaukana peruspäiväkirjasta.
Mitä keinoja on? Liioittelu, vähättely, vääristäminen, manipulaatio, provosointi, huomion kiinnittäminen toisaalle, valehtelu (ihan inhimillinen perusoikeus minusta, etenkin taiteessa, mutta myös muussa ilmaisussa), kertomatta jättäminen (esimerkiksi joku runo tai muu merkintäni voi olla vain joku unessa tapahtunut asia, tai joku merkintä voikin kertoa 10v sitten jollekin tutulleni tapahtuneesta asiasta). Onhan noita.
Sekin vielä että joku voi 2-3v päästä lukea jonkun viestini. Ja miettiä että aijaa se on tuota mieltä tuosta asiasta. Vaikka olin vain 3-4 minuutin ajan sitä mieltä siitä asiasta. Sen ajan kuin sitä viestiä/merkintää/runoa/muuta tänne tein. Eli edes kyseisenä vuorokautena en ollut kuin 0,3% ajasta sitä mieltä. Silti kyseinen asia tuntuu 100% kiveen hakatulta faktalta. "Miksi se tuota tuohon olisi laittanut jos ei olisi vielä seuraavana päivänäkin samaa mieltä..?" Kannattaa ottaa huomioon nettiympäristön hyperaktiivinen hektisyys, tilanteisiin reagoidaan äkkiä ja kohta ollaankin jossain muualla ja ollaan unohdettu että mitään minnekään edes pistettiin. Ja mm se että blogimerkinnöilläni on lähes kaikilla vain (hyvä jos) 3-4 lukijaa. Onko sillä väliä jos tähän vaikka laitan että olen skientologi ja harrastan autojen tuunausta, rakastan sitä yli kaiken, ja syön Viagraakin?
Vaikuttaisi latistavasti jos joka merkinnän alussa lukisi että HUOM TÄMÄ EI OLE VÄLTTÄMÄTTÄ KAIKKI AIVAN TOTTA. Teppo M:n Sata naista -blogi tuskin on läheskään totta juuri mikään, eikä varmasti olisi saanut juuri mitään suosiota fiktiona. Mutta on kutkuttavaa ajatella että joku todella olisi lyönyt sellaisen vedon, uuh, alanpa seurata miten äijän käy.
Entäs elokuvien laita? Toimisiko Bondit jos ennen niitä ruudulla olisi iso teksti että TÄMÄ ON KOKONAAN KEKSITTYÄ, HENKILÖT OVAT NÄYTTELIJÖITÄ, EIVÄTKÄ OLE OIKEASSA VAARASSA. Vastaavasti jos elokuva perustuu tositapahtumiin, sen kokee vielä voimakkaammin jos tietää sen perustuvan tositapahtumiin. Ja joskus ei edes perustu, oikein mitenkään, mutta silti ennen elokuvaa lukee se Based on a true story. Sekin on vain... KIKKA.
Eräs nainen valitti kun hänestä (?!) kertovassa runossa oli virhe. Kyllä hän oikeasti löytää Intian kartasta. Toinen valitti että kyllä ne on hänen asettamat tapetit. Keskeislyriikassa totuudella ei kuitenkaan ole juuri sijaa, vaan sillä miten joku kokee jonkun asian. Ja se joku ei välttämättä tiedä 100% universumin asioista täyttä puhdasta totuutta. Sellaisia jotkut runominät ovat.
Ei Picasson maalaama kuva kävisi passikuvasta. Aivan samoin runoni eivät käy totuudesta tietyn ihmisen suhteen. Ne eivät ole virallisia asiakirjoja. Ne eivät välitä totuudesta, voivat mielellään ottaa piirteitä siitä, mutta niille totuudessa pysyminen ei ole mikään itseisarvo, iso hotkaisu totuuta uhrataan ilman omantunnon tuskia ihan vaikka pelkän sopivan sisäsoinnun takia. "Pontevasti kieltäytynyt nainen" -> "Pontevasti antanut nainen".
Jos joku runo on parempi muokkaamalla totuutta hiukan, niin varmaan se tulee muokattua. Enemmän kontrastia, enemmän sävyjä, enemmän rytmiä, tai ihan vain että tulee sopiva alkusointu seuraavan sanan kanssa, tai ettei haikun/tankan tavumäärä ylity.
Stephen King voi kirjoittaa kirjan joka on minä-muodossa, sarjamurhaajasta. Tuskin silti poliisi tulee koputtelemaan ovelle että Hra King, meillä olisi sinulle vähän kysymyksiä.
Ylen Uutiset koittaa kertoa suht totuudellisesti asiat. Mutta on niitäkin juttuja monesti väritetty vaikka miten. Katu-gallupissa kysytään ihmisten näkemystä vaikkapa presidentistä, ja mukaan on otettu vain kahden ihmisen mielipiteet, molemmat kehuvat presidenttiä hirveästi, on se ihana ihminen. Näin voidaan kuvata sitä että maassa kaikki hyvin, presidentistä pidetään, presidentti nauttii kansan suosiota. Jos oikeasti haastateltiin 100 ihmistä, ja 27 sanoi jotain negatiivista presidentistä, tuskin käy juuri koskaan niin että valitaan lähetykseen 4 haastattelua joista 1 negatiivissävyinen. Jne jne jne.
Blogini ja muu City-toimintani asettuu Kingin ja Ylen väliin.
Totuus on joskus tylsä. Joskus latelee tällaseen mieluummin värikästä asiaa. Että lukijoilla olisi jännempää. Mm siksi.
Jos joku asia askarruttaa, ja haluaa oikeasti tietää onko se oikeasti totta, sen voi kysyä minulta. Sitten minä voin kertoa sen. Joku voi lukea kaiken minusta täältä, ja pitää siitä, mutta kannattaisi muistaa että kaikki ei välttämättä ole niin kuin täällä lukee. Tämähän on netti.
Tykkään olla suora, avoin, melko totuudessa pysyvä. Mutta ehkä joskus huomaamattani en pysykään, tulee muokattua tarinaa. Jotta lause olisi kiinnostavampi, jotta kokonaisuus olisi kiinnostavampi, tai jotta siihen tulisi kontrastia.
Tai ihan vain katsoakseni millaisia reaktioita tulee.
Jos joku haluaa lukemista, niin sitä minulla on Cityssä paljon. Jos joku haluaa minua, ja totuuden minusta, hän voi tutustua minuun livenä. Citystä saa jonkunlaisen, melko hyvän kuvan, harvinaisen hyvän kuvan siitä millaisia mielipiteitä minulla esimerkiksi on.
Mutta se oikea ihminen, se oikea minä, se todellinen minuus, ne todelliset aidot mielipiteeni, ja tunteeni, tunnekokemukseni, tuntemukseni, elämykseni, reaktioni, aistimukseni, niiden lähelle voi päästä toisenlaisissa koordinaateissa, tietokonetuolinsa tuolla puolen.
