Joitakin runoja ihmisen tapaisista tai jostakin

TAPANINPÄIVÄ (8.1)

Täti veisaamassa Titanicin tunnaria uusilla karaokelaitteillaan.
Selailen sukukirjasta 1800-luvun sukulaisia.
Useimmat kuolleet pienenä,
muistakin harvat saivat lapsia.
Kohta kokeilen serkun trumpettia,
huulet turtina, ohimot pihisten.
Voiköntti sulaa lämpimään riisipiirakkaan.
Kahvi laimeahkoa.
Sitten toisen serkun asunnolle lähelle.
Eteinen täynnänsä lehtiä ja mainoksia.
Remontti vielä vaiheessa.
Laajakuvaplasma-tv:ssä Amélie,
katson korkealta kaupungin valoihin,
jotka näyttävät melko siltä mitä ovat,
patterin lähellä tulee nahkatakki päällä kuuma,
mietin ja ajattelen, katson.

RYPÄLE (8.1)

Eilisaamuna olin asettanut
sipulipussiin sullotut piparkakkukalat
sekahedelmäcocktail-tölkin päälle kaappiin.
Tänä aamuna keskellä loskaista suojatietä
vihreän kuulas viinirypäle.

VALOA (24.1)

Kahvihuoneessa ajattelen suomalaisia rakkauslauluja,
panssariovi kiinni tömähtää,
läpinäkyvänä heilahtaa tyhjän muovisen pullapussin kulma,
niskassaan pisara valoa.

HÄNELLE JONKA JOSKUS PALJON MYÖHEMMIN HUOMASIN TEKSTI-TV:SSÄ
MAALINTEKIJÖIDEN SEASSA (26.1)

Siitä kuvasta tuli alivalottunut.
Sen pipon kadotin seuraavassa kuussa baariin.
Radiossa soi turkulaista poppia.
Silloin pysäkillä aamuseitsemältä
taisit tietää että siihen se jää.
En saanut kuvata sinua, kuvankin otit kaukaa.
Vähän myöhemmin katsoin linja-auton käytävältä silmiisi ikkunapaikalle
ja erkanin kylmyyteen,
jatkoit kouluun.
Pääsiäisen aikaan luulin että vilahdit ohitseni Kauppakadulla,
kun krapulassa suuntasin ennen sählyä hakemaan hampurilaisia,
olit täällä jalkapalloturnauksessa,
mutta tekstasit ettet se sinä ollut;
niin tiukka aikataulu ettet pääsisi minnekään.
En ole varma uskonko sitä vieläkään,
mutta tiedän ettei sillä ole mitään väliä mihinkään.
Kappale päättyy
ja poistun kahville.

RAKKAUSRUNO JUOPOLLE NAAPURILLE (30.1)

Mitä kuuluu sinun elämään.
Millainen ihminen olet.
Tiedän sinusta oikeastaan vain että
sammuttelet välillä valoja, televisiota.
Viet panttipulloja.
Joskus ovemme törmäävät kun poistumme samalla kertaa.
Usein hyräilet jotain, hyväntuulisena.
Mutta tiedän miksi linkkaat oikealla jalallasi.
Ketä sinä ajattelet iltaisin.
Ketä, tai mitä, kaipaat.
Milloin viimeksi keitit mannapuuroa.
Muuttaisin kohta pois läheltäsi.
Et osaa arvata, mutta itken meidät erottavan seinän takana.
Tuntuu että voisit olla vaikka maailman upeimpia ihmisiä,
mutta kukaan sitä tuskin tulee ajatelleeksi,
paitsi minä, nyt pidellessäni tarhassa ompelemaani patalappua käsissäni,
laskiessani pahvilaatikkoon.

KIRVES (20.2)

Pienenä veljen kanssa
Poliisiopistoja katsellessa
viikonloppuaamuisin
se oli kuitenkin vain
lievä illuusio
että olisin missä muutkin.
Ei kokonainen maailma
voi piiloutua maailman taa

väistämättömästi.

”Hei muistatko minua” huudahti
totuus ja iski itsensä julki
kirveellä sydämeeni,
hidastettuna.
Ja nyt pursuan mehua
jota olen.

APINA (3.3)

Asetan kakkuvuoan
maailmankartalle.
Yllä pehmoleluapina
loisteputkilampun viimeiseen ritilään
tarrautuneena roikkuen.
Pöytien saartamana mies.
Tympääntyneen oloisena.
On perjantai.
Abban slovari soi.
Ja seuraava päivä olisi lauantai.
Tämäkin aivoihin tulisi jäämään.