Ihmisiä digitelevisiossa

Hankin keväällä syntymäpäivälahjaksi digiboksin.
Kun asensin sitä, sattui 50-kiloinen televisioni
kellahtamaan tv-tasolta.
Mäjähti kulma edellä lattiaan.
Jäi roikkumaan johdoista,
käteni ruudun ja lattian välissä.
Hetken oli aivan hiljaista.
Mitään ei kuitenkaan särkynyt.
Sitten minulla näkyi neljän kanavan sijaan kaksitoista.
Tuli katseltua paljon dokumentteja.
Rembrandt. Melko karua sillä oli.
Elvis. Karu loppu.
Jim Morrison. Äärimmäisen karu loppu.
Beethovenin hiustupsu. Karu tarina siihenkin liittyen.
Mata Hari. Taidettiin karusti teloittaa.
Ansel Adams. No sillä taisi mennä ihan mukavasti.
James Dean. Aurinko heijasti ja tuli karu kolari.
Sitten joku homo Museum of Modern Artin johtaja.
Karusti kävi sillekin, se kuoli siirrettyään valokuvakehyksen paikkaa.
Katsoin myös kun intialainen 4-vuotias Budhia Singh
juoksi 65 kilometriä muovisen vesipullon perässä
jota valmentajansa heilutti olympiatoivonsa nääntyvän nenän edessä.
Mutta onneksi pian sen jälkeen alkoi porno,
palauttaen mielen takaisin terveisiin perusasioihin.