Vaalien alla käytävä keskustelu taloudesta on typistynyt kilpailuksi siitä, kuka lupaa eniten leikkauksia. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta näitä listoja esittävät elinkeinoelämän edustajat (HS 22.3.) ja suurimmat eduskuntapuolueet. Valtiovarainministeriö on esittänyt sopeuttamistarpeeksi kuusi miljardia euroa (Kouvolan Sanomat 19.3.). Velkakello lienee näiden vaalien käytetyin termi.
Suomen valtio saa tällä hetkellä lainaa miinuskorolla. Matalat valtionlainakorot mahdollistaisivat julkisten investointien tekemisen ja parantavat niiden kannattavuutta. Nyt jos koskaan tulee korjata homekoulut, tiet ja raiteet. Rakennetun omaisuuden tila -raportti (2013) arvioi Suomen rakennuskannan korjausvelaksi 30-50 miljardia euroa. Teiden, ratojen ja vesiväylien korjausvelka on puolestaan noin 2,5 miljardin luokkaa. Hintalappu kasvaa päivä päivältä.
Kun palveluita ja tulonsiirtoja leikataan tai indeksejä jäädytetään, taantuma pahenee entisestään, työttömyys kasvaa, ostovoima kärsii ja hyvinvointi heikkenee. Kotimainen kysyntä on pitänyt Suomea jo pitkään pinnalla, kun vientimme ei ole vetänyt toivotulla tavalla. Esitetyn kaltaisilla leikkauslistoilla katkaisemme taloutemme viimeisenkin oljenkorren.
Leikkaukset kohdistuvat rajuimmin pienituloisiin ja jo valmiiksi huono-osaisiin. Tämä puolestaan vain lisää talouden negatiivista kierrettä työttömyydenhoitokustannusten ja sosiaaliturvamenojen kasvaessa. Talousviisaiden ehdotuksista on mahdotonta löytää vaikutusarvioita heikoimmassa asemassa oleviin. Velkakellon rinnalla tikittää köyhyyspommi, josta hyvin harva tuntuu olevan huolissaan. OECD:n arvion mukaan Suomen talouskasvu on jo nyt kärsinyt 10 prosenttiyksikköä eriarvoisuudesta. Sen kasvamiseen Suomella ei ole varaa.
Menosäästöt tulee kohdistaa koulutuksen ja hyvinvointipalvelujen sijaan ympäristölle, talouden rakennemuutokselle ja energiasektorin kehittymiselle haitallisiin verovähennyksiin sekä suoriin tukiin. Niiden määrä on ympäristöministeriön laskelman mukaan (30.5.2013) lähes kolme miljardia euroa. Koulutuksesta ja hyvinvointipalveluista säästäminen johtaisi vain 1990-luvun laman virheiden toistamiseen sekä palkansaajien ostovoiman ja kotimarkkinakysynnän vähentymiseen. Tämänkaltaiset säästöt pahentaisivat taantumaa entisestään.
Kirjoittajat:
Maria Ohisalo, köyhyystutkija, varavaltuutettu (Helsinki)
Touko Aalto, Vihreiden varapuheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu (Jyväskylä)
(Julkaistu Vihreässä blogissa 27.3.2015)