Perus

Joku näki unta. Unessa kaikki kaatui ja tuhoutui ja alkoi alusta. Se oli pelottava uni, mutta siinä oli jotakin kaunista. Ja hän, joka tuosta unesta heräsi, oli todella onnellinen. Hän oli helpottunut unen tarjoamasta mahdollisuudesta ja päätti, että jonain päivänä tuo uni kävisi toteen. Mutta ennen sitä hänen ja muiden uneksijoiden oli kuljettava pitkä taival kohti päivien päätöstä. Menettäisimme matkan aikana järkemme. Mutta lopulta palaisimme luontoon. Palaisimme kaikki sinne henkilökohtaisia polkujamme pitkin, juurille, missä suojafolio on riisuttu päältämme pois.

Tämä on tarina noista polkujen tallaajista ja kylmistä kaukaisista koneista, jotka joskus ihmisiä olivat.

001

Kynnys oli suuri. Näissä saappaissa olonsa tunsi lapseksi. Istuin halogeenilamppujen ympäröimässä odotustilassa. Yksi valo värisi vittumaisesti. Niin perus. Se oli kuin jostakin 80-luvun halvasta kauhuleffasta. Yritin olla muina miehinä, vaikka pelotti ihan pirusti. Totta kai ne sieltä löytäisivät jotakin. Ne sanoisivat aluksi jotakin ympäripyöreää ja sitten lääkäri kertoisi uutiset. Kuka vitun mulkku oli edes keksinyt sukupuolitaudit? Miksi jonkun piti mennä nussimaan jotakin epämääräistä, että tultiin tähän tilanteeseen? Pahoin pelkäsin olevani yksi niistä joistakin. Syyttelin muita ja koin, että sillä tavalla tulos olisi negatiivinen. Tiesin tasan tarkkaan, mistä se oli peräisin jos nyt sattuisi huonosti käymään. Se pirun lortto.

Rypistelin vuoronumeroani. Haukottelin pontevasti. Katselin koko ajan ympärilleni nolostuneena. Mitä jos joku tuttu tulisi vastaan? Mitä paskaa minä sille valehtelisin? ”Öööh, tulin vaan käymään kun tuo flunssa ollut jo niin pitkään.” Yleensä olin hyvä kertomaan valheita, mutta olin niin paniikissa, että pääni ei toiminut. Toisaalta, jos joku tuttu tulisi vastaan, se tarkoittaisi, että se on samalla asialla. Mikä tapahtuu sukupuolitautiklinikan odotustilassa, jää sukupuolitautiklinikan odotustilaan. Simppeliä. Tuli minun vuoroni ja ampaisin sisälle lääkärinvastaanotolle nostellen kauluksiani niin kuin ne piilottaisivat minut jotenkin. Se myös näytti ihan coolilta.

Takaisin pakkaseen. Markku soitti ja ilmoitti minulle itsevarmana, mitkä olivat illan suunnitelmat. Sanoin vain kaikkeen ”joo, sopii”, ja olin iloinen, että pääsin pois sairaalasta. Tuntui siltä kuin olisin jo parantunut, oli sitten jotakin pielessä tai ei. Otin ensimmäisen bussin, joka tuli pysäkille. En jaksanut odotella. Oli ennätyskylmä talvi. Täyttä paskaa. Tällaisina hetkinä inhosin olla Pohjolan asukki. Olin Sörkän poika.

Jo hyvin pitkään olin kokenut olevani koditon. Freelancerhengaaja. Missään paikassa en kokenut olevani tarpeeksi paikoillani, asettunut aloilleni tai muutenkaan turvassa. Tosin sitä olin hakenut jo vuosia: jatkuvaa vaihtovirtausta, vastakarvaansilittelyä ja punaisia päin kävelyä. Oli minulla asunto, mutta ei se kodilta tuntunut. En minä mikään kapinallinen silti ollut. Tai ainakaan en koskaan ollut kokenut olevani sellainen. Muutosta oli tapahtunut vuosien saatossa paljonkin. Minun kohdallani muutos vain tapahtui nopeammin. Miehestä kasvoi poika ja pojasta kasvoi hullu. Sitä rataa homma oli päässyt menemään. Elämänmeno oli niin hektistä, että ei saanut liikaa jäädä murehtimaan muutoksia tai menetystä. Aikoinaan murehdin kaikkia isoja sekä pieniäkin asioita, mutta se ei vienyt minua eteenpäin elämässä. Se ei antanut minulle kaipaamaani suuntaa. Se ei pelastanut minua. Se ei ollut minun juttuni. En ollut perinteinen, tavallisista asioista rauhan saava ihminen. Olin mukavuudenhaluinen ja kuuluin siihen sukupolveen, joka ei ollut valmis näkemään vaivaa asioiden eteen. Halusin saavuttaa kaiken nopeasti, omalla tavallani. Tiesin, niin sanoakseni, että en ollut koskaan väärässä. Enkä selittänyt mitään paskaa siitä kuinka olisin oikeassa silloinkin kun olin väärässä. Minä vain yksinkertaisesti tiesin mistä puhuin ja hyväksyin hulluuteni.

002

Vielä eilen illalla minulla ei ollut ollut haisua siitä, että tulisin seuraavana aamuna istumaan kahdeksan aikaan aamusta sukupuolitautiklinikan odotustilassa. Niiden ei koskaan pitänyt kuulemma olla mitkään bileet, mutta jostain syystä jengi tuntui löytävän tiensä Markun luokse. Markun luona oli aina porukkaa. Sitä tuli ja meni. Kukaan ei varsinaisesti asunut siellä. Ei edes Markku itse, joka oli laivalla töissä. Joka toinen viikko se oli poissa ja saattoi lainata kämppäänsä kavereilleen, jotka tarvitsivat yösijaa. Minäkin punkkasin siellä välillä, vaikka oma kämppäni oli vain parin korttelin päässä.

Markku ei todellakaan ollut mikään siisteysintoilija ja hyvä niin, koska kämppää kohdeltiin rankoin ottein. Seinille oli tussattu kirjoituksia, nimmareita ja liimattu bänditarroja niin kuin Tavastian vessan seinälle. Yleensäkin se kämppä muistutti enemmän jonkin rokkiklubin takahuonetta kuin asuntoa, jossa joku todella asui. Sängyn lakanoita ei ollut vaihdettu varmaan vuoteen, ja ne myös näyttivät siltä. Ne olivat kulahtaneen väriset. Niissä oli tummia jälkiä tupakasta ja muusta ällöpaskasta, jota ihmiset kuljettivat mukanaan asuntoon. Ihme, että asuntoa ei ollut vielä putsattu tavaroista. Välillä ihmettelin, miksei Markku pyytänyt rahaa siitä, että jengi käytti sitä kämppää. Se ei kuulemma olisi ollut enää sama juttu ja fiilis olisi mennyt vituiksi. ”Fiiliksen mukaan.” Sitä kaikki aina siellä kämpässä toistelivat, ja se sanonta ei kulunut koskaan loppuun.

Tupakansavu tuli silmistä ulos. Inhosin sitä, koska tähän päivään mennessä en ollut vielä koskaan kokeillut tupakkaa. Tykkäsin ajatuksesta, että kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran ja elää täysillä. Mutta rööki ällötti minua. En uskonut siitä olevan mitään hyötyä minulle.

Olin kyseisenä torstai-iltana todella mukavassa humalassa. Viina tarttui minuun tosi metkasti. Välillä saatoin kaataa vatsaani puoli litraa Black Velvet -viskiä, eli B-mollia – kuten vanhan koulukunnan rokkarit sitä kutsuivat – ilman minkäänlaista vastakaikua känneistä. Toisinaan minulle riitti yksi puolilitrallinen kuivaa omenasiideriä. Tällä kertaa se yksi siideri teki jo poikaa. Maistelin jo kolmatta ja tunsin oloni maailman kuninkaaksi. Rakastin kaikkia ja kaikki kutakuinkin rakastivat minua. Riemastuin parhaimmillaan siitä, että joku hymyili toisella puolella huonetta. Ihan kuin kaikki maailman ilo olisi tarttunut minuun ja toisaalta halusin uskoa, että se ilo oli minusta lähtöisin.

Siellä oli paikalla iso läjä kavereita ja sitten taas tuikituntemattomia. Puhuin paljon niin kuin tavallista kun olin humalassa. Ei kovinkaan yllättävästi, ne muutamat siiderit saivat jatkoa ja humala kasvoi. Niin paljon kuin puhuinkin, en muista tarkempia yksityiskohtia mistään keskustelusta. Olin aikoinaan vannonut, että en koskaan joisi itseäni humalaan, josta en myöhemmin muistaisi mitään. Tuo lupaus ei pitänyt. Tämä oli sellainen ilta, jonka jälkeen mielessä tulisi myöhemmin olemaan isoja aukkoja. Haluan painottaa, että tällä kaikella ei ole mitään sen suurempaa merkitystä. Muistiaukkoni eivät ole merkityksellisiä. Todellisessa elämässä merkittävinpiä ovat valitettavasti asiat, jotka muistat.

Marika. Jotenkin se lapsellinen nimi sai minut suunniltani. Olisi voinut luulla, että kahteenkymmeneen ikävuoteen mennessä tyttö olisi saanut jonkun mahtavan tai vähemmän mahtavamman lempinimen, jolla häntä puhuteltaisiin – tai haukuttaisiin. Mutta ei, kaikki kutsuivat häntä vain Marikaksi. Joskus oljenkortta keskustelun aloittamiselle ei vaan yksinkertaisesti ole, joten Marikalle tein avauksen kutsumalla häntä Marreksi. Tein sen ärsyttävän yliampuvasti aivan kuin olisimme aina tunteneet toisemme; täynnä riemua ja rakkautta. Olin peloton yrittelijä. Nousevassa humalatilassa uuden tytön seurassa oli vaikea keskittyä keskustelemaan mistään. Minun prioriteettini oli vain päästä häntä lähemmäksi, sitten muuttaa vieressä istuminen lääppimiseksi ja vähitellen kunnon kosketteluksi.

Hän inhosi sitä Marre-vitsiä. Huomasin sen heti. Hänen ylimielinen, ärsyyntynyt käytöksensä oli merkki perinteisestä hienohelmasta. Hän ei kestänyt mitään huumoria, varsinkaan minun vitsejäni. Jonkun toisen jäbän jutuille hän nauroi koko ajan vaikka tyyppi ei olisi edes sanonut mitään hauskaa. Vaikka tiedostin Marre-vitsin huonouden, jatkoin silti sitä itsekeksimäni lempinimen typerää toistelua. Vitun nihkeää. Kulutin ainakin puoli tuntia aikaa sen tytön hurmaamiseen. Se oli paljon. Yleensä minulle riitti muutama minuutti ja tyly katse – ja olin etsimässä jo uutta muijaa.

Jumitin reikäisellä sohvalla Marikan seurassa ja hänen tylyilystään huolimatta jatkoin yrittelyäni. Ehkä olisin saanut paremman maineen hänen silmissään, jos olisi typerien läppien sijaan yrittänyt oikeasti tutustua häneen ja keskustella jostakin edes vähän järjellisestä aiheesta. En voinut luovuttaa, koska hän oli uskomattoman seksikäs. Marika oli juuri sitä luokkaa, että kun laitetaan kaksikymmentä miestä hänen eteensä sanomaan panisiko, niin ainakin kahdeksantoista panisivat, ja ne kaksikin joko valehtelisivat tai olisivat homoja. Vitun homovalehtelijat.

Markku teki lisää boolia ja kertoi minulle, että Marika ei ollut mikään helppo saalis. Se jakeli pakkeja tiuhaan tahtiin kaikille, ja Markku ei itse oikeastaan edes tuntenut häntä. Marika oli tullut jonkun muun seurassa. Yleisesti hänen läsnäolonsa herätti keskustelua. Hän piti jotain muotiblogia netissä ja oli kaikkien pikkutyttöjen esikuva. Tällaiset tytöt eivät käyneet Kalliossa bileissä, joissa rokkihenkiset jäbät polttavat sisällä tupakkaa. Ei todellakaan. Hän oli hemmoteltu primadonna Ressun lukiosta, joka oli VIP-listalla Tigerin bileissä. Osasin aavistaa, että sen muijan tylyilylle oli joku syy. Inhosin häntä alusta asti – mutta silti en saanut silmiäni irti hänestä. Koin suurta ihastusta ja selittämätöntä valloituksen halua. Täytin kertakäyttömukini boolilla isosta astiasta. Tyhjensin sen kertahörpyllä. Olin valmis jatkamaan niin kauan, että saisin hänet.

Bileet jatkuivat samaa rataa. Jengi joi ja joi lisää. Ne täyttivät kuppejaan ja olivat taas tujauksen verran iloisempia. Minä lopetin juomisen jossain vaiheessa, että pystyisin vielä panemaan Marikaa. Tosin edelleen näytti huonolta. Hän sanaili minulle ärsyttävästi koko ajan ja vieläkään hän ei nauranut yhdellekään jutulleni. Hän kertoi minulle muotiblogistaan, jota hän päivitti aktiivisesti lähes joka päivä. Hän kertoi minulle kuinka oli alkuillasta tehnyt videopäiväkirjapostauksen, joka hänen pitäisi vielä tänä iltana lisätä blogiinsa. Voi hyvä luoja. Se tuntui olevan hänelle kovin tärkeää. Mietin miksi vitussa hän oli edes siellä bileissä. Sitten Marika ilmoitti olevansa lähdössä. Sanoin, että lähtisin samaa matkaa. Ei hän aikeitani kieltänytkään, mutta kovin ärsyyntyneeltä hän näytti. Marika puki ulkovaatteet nopeasti päälleen ja yritti puoliksi mennä minua karkuun kun juttelin vielä Markulle keittiön puolella. Näin kuitenkin hänen lähtöaikeensa ja juoksin perään. Laitoin jalkaani vaan pelkät tennarini ja lähdin samalla oven avauksella.

Olimme ulkona. Olin jotenkin unohtanut, että maa oli 20 senttiä lumen peitossa ja oli 25 astetta pakkasta. Varpaani jäätyivät nopeasti puhumattakaan siitä, että minulla ei ollut takkia päällä. Marika ei edes huomauttanut minulle asiasta. Jäätävää. Siemaisin kertakäyttömukistani viimeiset boolin jämät ja jatkoin selittämistä. Tässä kohtaa minulla on vain sumeita muistikuvia siitä, mistä puhuimme, mutta voin kuvitella sen olleen jotain todella nokkelaa.

Kaikesta huolimatta (ja myös kummastuksekseni) päädyimme hänen asunnolleen. Marika huomautteli koko ajan, että minun olisi korkea aika lähteä kotiin. En ottanut tätä kuuleviin korviini. Menin vessaan kuselle ja huomasin siellä kuinka pakkanen oli purrut reiteni hemmetin punaisiksi, puhumattakaan kasvoistani. Jostain syystä en kuitenkaan ollut kovin kylmissäni, vaikka kivekseni olivatkin vetäytyneet kasaan kuin kaksi pilaantunutta puolukkaa.

Kävelin olohuoneen puolelle, missä Marika istui valkoisessa, avonaisessa topissa ja vaaleanpunaisissa, lyhyissä sortseissaan valkoiset karvatossut jalassaan. Hän oli lisäämässä videota blogiinsa ja kuunteli Beach Housen 10 Mile Stereo -kappaletta.
- Hyvä biisi, tuumasin ja tuntui, että olin ensimmäistä kertaa rauhallisessa olotilassa koko iltana.
- Nää oli Flow’ssa, kai sä olit siellä?
- En ollut, rahat uupui just sillä hetkellä.
- Mä sain ilmaiset liput kun mun entisen poikaystävän faija järkkäs sinne muutaman bändin Jenkeistä paikalle, Marika selitti ylpeänä.
- Sen isukki on vähän niinku mun frendi, Marika lisäsi.
Niin perus. Totta kai se oli ollut flow’ssa ja totta kai sillä oli ilmaisliput sinne ja totta kai...
- Oltiin bäkkärillä hengaamassa M.I.A:n kanssa, sain siltä ihan omaks tosi siistit hansikkaat.
... totta kai se oli ollut bäkkärillä hengaamassa jonkun tähden kanssa. Hän oli täydellinen klisee.

Mietin, että mitä helvettiä edes tein siellä asunnolla. Ei hän piitannut minunkaltaisistani tyypeistä. Olin pohjasakkaa hänen silmissään. Marikan maailmassa minä olin tyylitön juntti ja hippi, köyhä paskiainen, joka ei tiennyt mistään mitään. Toki hän saattoi olla muutamissa asioissa oikeassakin, mutta en oikeastaan välittänyt. Olin kehittänyt itselleni vuosien saatossa kovan kuoren. Varsinkin mitä tulee naisiin. Hän sai herjata ja haukkua minua ihan kuinka paljon tahansa. Tällaisten hienohelmojen kohdalla piti vain käsittää, että jokainen hetki on vain extraa. Halusin vain pillua ja aioin ottaa sen. Täytyi olla joku syy, että hän ei ollut vieläkään ajanut minua pois seurastaan.
Kului noin puoli tuntia ja hän keikkui päälläni alasti. Voi pojat hän näytti hyvältä. Ne terävät, Essexistä tulevalle pornotähdelle ominaiset pikkunännit ja kiinteät rinnat. Kevyt rusketus ja tummanruskeat Charlie’s Angels -hiukset loimuilivat joka suuntaan. Olin niin hurmion ja seksihalujen sokaisema, että en kunnolla edes muista, mitä oli tapahtunut, miten olimme päätyneet tähän tilanteeseen. Vielä viimeksi hän halusi minun lähtevän ja vittuili taukoamatta. Jotenkin sain ketkuiltua hänet syleilyyni valkoiselle nahkasohvalle ja jossain vaiheessa päädyimme sekstailemaan hänen makuuhuoneeseensa. Marikalla oli edelleen ne valkoiset karvatossut päällään. Koin ne kovin kiihottaviksi. Kullini liukui sisään kerta toisensa jälkeen helponoloisesti ja hänen ähkimisensä muistutti alan elokuvista opitulta. Muistikuvieni mukaan Marika mainosti jo panon alkuvaiheessa, että aina humalluttuaan hän oli hyvin haluavaisella päällä.
Hän määräili minun jokaista liikettäni hyvin tarkasti. ”Ei noin” ”Ei sinne” ”Noin, pane! Pane vittu!” ”Älä nyt vittu lopeta!” Epäselvää ei myöskään liene se, että hän ilmoitti kaikesta hyvin negatiiviseen sävyyn. Vaikka meno oli aggressiivista, se oli samaan aikaan silti hyvin tarkasti kontrolloitua. Ehkä hän halusi pitää pillunsa mahdollisimman neitseellisessä muodossa – vahingoittumattomana. Tosin hänen mukaansa ”pilini” oli niin pieni, että tuskin sillä hirveästi vahinkoa aikaan saisi. Kaikki tuo kritisointi ajoi minut yrittämään parastani. Panin kovaa ja syvälle, koska oletukseni oli, että se toimisi hänelle tai vähintään sulkisi hänen suunsa. Olin viiden sekunnin välein vähällä tulla, ja siksi vaadittiinkin korkeampia voimia, että pystyin jatkamaan edes niin pitkään. Kaiken taisteluni lomassa hän nuhteli itseään: ”En voi käsittää kuinka olen tällaisen luuserin seurassa.” Ehkä hän toimi aina niin tai sitten todellakin olin poikkeustapaus.

Kaikki tuo arvostelu vaikutti minuun silti hyvin positiivisesti. Sitä paremmalta seksi tuntui, mitä enemmän hän haukkui minua. Eikä se ollut mitään perinteistä pornoelokuvanuhtelua tyyliin, että olen ollut tuhma poika. Hän todella halveksi minua. Mutta se oli upeaa ja ei siinä kauan sitten mennyt kun minulta tuli. Hänen tahtonsa oli, että olisin lennättänyt sen hänen alavatsalleen tai ”minne vittu muualle tahansa paitsi mun pimppaan”. No, näin siinä ei kuitenkaan käynyt. Sinänsä hassua, että ehkäisystä ei ollut ollut puhetta. Olisi sen kai pitänyt minuakin vaivata, mutta jotenkin se ei vain edes käynyt mielessä.

Marika kertoi ainakin kahdesta ex-poikaystävästään, joilla oli ollut isompi kuin minulla, samaan aikaan kun runkkasi kyrpääni. Järjettömintä silti on, että seksin jälkeen olin ihan taivaassa, vaikka hän todellakin sai minut kokemaan itseni typeräksi nollaksi.
- No, tää olisi pitänyt arvata, että ei sulla kauan mene.
Marika työnsi minut sivuun ja käveli alasti parvekkeelle ja sytytti tupakan. Oliko tämäkin jostakin Hollywood-leffasta opittu temppu, että seksin jälkeen pitää mennä partsille polttamaan röökiä? Katsoin kelloa ja pikaisen laskusuorituksen mukaan olimme kuitenkin panneet ainakin seitsemäntoista minuuttia. Minusta se oli ihan kelvollinen aika. Voihan olla, että Marika diggasi enemmän tunteja jatkuvasta jyskyttämisestä.

Makasin sängyllä ja puin bokserit takaisin jalkaani. Marika tuli takaisin ja tuijotti minua viileästi.
- Mitähän mä sun kanssa tekisin? Käskin sua ottamaan sen pois mun sisältä ennen kuin tuut.
- Sori beibi oikeesti. Unohdin ihan ja join vähän...
- Beibi ja beibi. Koska oot viimeksi käynyt testeissä?
- On siitä aikaa.
- Haluutko sä tätä? Marika kysyi ja laittoi kätensä täysin posliiniksi ajellun pillunsa päälle.
Tuijotin vaan häntä ja haukoin henkeäni.
- Haluatko sä näitä?
Marika tarttui rinnoistaan kiinni ja pelehti nänneillään.
- Totta kai, sain vastatuksi.
- Mene heti aamulla testiin ja tuu tänne sen jälkeen. Onko selvä?
- Mutta en mä niitä tuloksia kai heti saa...
- No, sitten sä ilmoitat mulle kun saat tulokset. Sitten katsotaan jos vielä huolin sut.
- Totta kai totta kai, mä kyllä menen... ja totta kai soitan, takeltelin peloissani enkä voinut käsittää, miksi ihmeessä saisin vielä nähdä hänet uudestaan.

ENSI TIISTAINA LISÄÄ !!!