Käsineet käsissä pyöräilemisen nautinto

On se vaan VAPAUTTAVA vaihe tämä, kun saa vetäistä iltasella hanskat kätösiin ennen pyöränsarviin tarttumista, ja laittaa ainakin yhden kerroksen pitkiä kalsareita verkkareiden alle, ja heittää parit huivitkin kaulaan. Hienoa aikaa kerrassaan. Ja kun dynamokin surraa, niin mikäs on ajellessa sysimustassa iltayössä, jota valaisee elokuinen taivaalla möllöttävä pullea kuutamo.

Kun valvoskelen aamun vaaletessa (siihen asti ovat ampiaiset raaputtaneet ikkunaa, kun pyrkivät sisältä huoneesta paistavaa lampun valoa kohti harhautuneina pesästään parvekkeen vanhasta sohvasta), tunnen ajoittain suurta & aitoa myötätuntoa niitä kaikkia kohtaan, joiden herätyskello jo niihin aikoihin inhottavasti pärähtää soimaan - muistuttaen ihmisparkaa kaikista niistä pakoista ja velvoitteista, joiden alaisena hän maallista taivallustaan ja vaellustaan tallustaa. Jos ihminen on hyvässä/kohtalaisessa kondiksessa, hänhän ei edes kyseenalaista ko. pakotteita omalla kohdallaan. Hänen on mentävä tiettyihin paikkoihin, koska niinhän elämän pitää mennä, että "joka aamu pitää mennä". Ehkä ihminen on tyytyväinen, jos/kun hänen päässään eivät liikahtele minkäänlaiset mutkikkaammat taustafilosofiset pohdinnat siitä minkä takia pitää mennä sinne minne hän kulkunsa ja polkunsa suuntaa.

En kyllä itsekkään hihkuis hurraatia, jos tilanne olis sellainen, etten pääsis menemään MIHINKÄÄN. Tällä elämässäni vallitsevalla kahden tukikohdan taktiikalla aika iso osa valveillaoloajastani koostuu nimenomaan menemisestä ja tulemisesta, joka edustaa minulle mahdollista luontaista liikettä ja maisemanvaihdosta ja itseni hapettamista. Toimintasäteenihän kutistuu talvisin melkoisen olemattomaksi - siis SE alue minkä sisällä pystyn kävellen liikuskelemaan. Tää pyörällä potkimisen kausi on senverran pitkä, että sen aikana ehdin aina perusteellisesti unohtaa miten rasittavaa ja vaivalloista ja rajaavaa se keppikeppulointi on.. Toisaalta hyper-hitaassa liikkumistavassa tulee sitten pienelläkin matkalla saatua väkisinkin jonkin verran sitä happea.

Vähän äimistyneenä minäkin tässä kyllä nyt zuumailen että mihinkäs se kesä katosi... Kyllä lämpöaaltoa tulee vielä varmaan kiroiluun asti, mutta tällä erää viileys hellii. Aah.