Miksen sitten tehnyt jo aiemmin sitä mikä oli kuitenkin lopulta tehtävä... sitähän voin nyt vain kummastella. Koko alkuvuoden yritin TURHAAN saada sellaista aikaa omalääkärilleni, että olisin voinut TAJUISSANI sinne vastaanotolle myös päästä paikalle. Eihän se onnistunut, ja kerta toisensa jälkeen jouduin paniikin & uupumuksen nujertamana perumaan ja perääntymään. Sitten älysin soittaa yksityiselle lääkäriasemalle, ja selostaa ensin luurissa tilanteeni kokeneelle tohtorille. Sain sitten käyntiajan parin päivän päähän, ja menin vanhat lausunnot kainalossa paikalle. Kertoilin aiemmista kommunikaation ongelmista lääkärin kanssa, umpikujatilanteesta (hoito olisi, mutta se on selkeästi evätty) ja elämäntilanteen tuomista rajoituksista. Rauhallisenoloinen lääkäri lupasi väsätä lausunnon seuraavana päivänä, jotta saisin tarvittavat paperit matkaan.
Maksamallahan tuo kaikki noin näppärästi hoitui, mutta ainakin lausunto vaikutti kattavalta ja tarkoitusta ajatellen sopivan lohduttomalta, kuten loppulausuma kertoo "Ei ole MINKÄÄNLAISIN lääkinnällisin tai ammattillisin toimenpitein kuntoutettavissa takaisin työelämään." Jos arvio olisi jotenkin lievempi, voisi tulla palautuspompotus työkkärin kirjoihin ei-toivotuksi romukoppa- raihnais-asiakkaaksi. SEHÄN ei kenenkään etu olisi missään tapauksessa. En uskalla tosin yhtään veikkailla millainen päätös tällä kertaa on odotettavissa. Joudun jo kestämään sen piinan, että mystiset 'persoonallisuushäiriöt' hyppivät lausunnosta silmilleni, vaikken kysyttäessä osaisi kertoa MILLAINEN pers.häiriö tarkkaan ottaen minua riivaa, ja MITEN sitä mahdollisesti voisi hoitaa. Kaiketi ei mitenkään, joten kirjaaminenkin on kohtalaisen turhaa - mutta nähtävästi näiden lääkäreiden mielenrauhan kannalta jotenkin välttämätöntä.
Olen helpottunut. Yhtä apaattinen ja uupunut kuin aiemminkin, mutta selkeästi helpottunut silti. Nyt kun tilanteeni on kirjattu olosuhteiden mukaisesti, saan olla jaksamaton ja voimaton ja uupunut ja toivoton. Ei tarvitse vältellä lääkäriä sen takia, että jokaikinen kerta vastaanotolla joudun kokemaan syyllisyyttä siitä ETTEN ole virkeämpi ja toiveikkaampi ja määrätietoisempi ja "terveempi". Nehän on kohtuuttomia vaatimuksia/tavoitteita mun lähtökohdista, mutta tk-lääkärin käytettävissä oleva aika ja vallitseva asennekaava ei oikein anna hänelle mahdollisuutta muunlaiseen suhtautumiseen. Kun menen sinne, mun pitää tietää selkeästi mitä olen sieltä hakemassa. Mitään 'hoitoa' tai tilannetta korjaavaa toimenpidettä on turha odotella.
