Blogi

Namuttelija saa ansionsa mukaan! Taas rapsahti melkoinen paikka hampaasta. Viimeksi kun näin kävi, niin terv.keskuksen hoonosoomi-hammaslääkäri uhkasi hampaanpoistolla. Onneksi menin (rahalla) hakemaan second opinionin yksityiseltä hammaslääkäriltä. Poistosta olis seurannut tonnien hintaista implanttiprojektia sun muuta. En tiedä maksaako "yhteiskunta" jatkossa näitäkään hammaskulujani, koska tulotasoni on nyt niin HUIKEASTI noussut siirryttyäni nauttimaan kuntoutustukea & kansaneläkeosuutta. Kun jaksaisin, niin menisin sossuun tuotakin selvittämään.
***
Alituisena dilemmana mielessäni häilyy (etenkin kyynelpitoisina aamuyön yksinäisinä tunteina) se miten tärkeää ja tarpeellista on saada kokea kosketusta ja läheisyyttä ja välittämistä. Mutta se JÄLKILASKU sitten. Lievästi murtunut ja murheellinen hylätty olotila, myrtsit fiilikset, vastaamaton kaipaus, jatkuva haikeus jne. Tunteet, tunteet. Haluaisin, että ihminen jakaisi kanssani myös näitä vaikeita/vaikeimpia asioitaan. Samalla käsitän, että tuo toive on epärealistinen, jopa mahdoton. Hänen ajatustavassaan sellainen jakaminen kuormittaisi tarpeettomasti toista, ja paljastaisi samalla arkaluontoisia asioita hänestä itsestään. Kaikkea ja kaikkia pitää varoa. Aina saattaa tulla puukkoa selkään ja veitsiä päin näköä.

Aikanaan revittiin hiuksia ja paitoja ja sydämen riekaleita. Aina oli meneillään draamaa ja tragediaa ja valtavaa emotionaalista myllerrystä. Sellaiseenkin voi nääntyä ja kyllästyä perinpohjaisesti. Nyt odottaisin vaan senverran reiluutta, että en jäisi surkuttelemaan itseäni yksipuolisena yhteyksien yrittäjänä. Se mitä haluaisin antaa, on myötätuntoa, ei surkuttelua tai sääliä. Niin itseäni kuin toista kohtaan.

Hellekaudesta lähes suoraan lotisevaan sadekauteen ilman välivaroituksia. Aika ihanaa silti kaivella esiin pitkiä kalsareita ja paksuja lenkkareita ja pyöräilyhanskoja. MUTTA läpimäräksi kastuminen päivittäisenä kokemuksellisena haasteena vaatinee vielä hieman totuttelua (ja lisää KUIVIA vaihtovehkeitä kassiin messiin!). Nyt sitten vaan hyötykäyttöön nekin haaroista puhkireikäisiksi kulutetut verkkarit, joita ei muuten voi enää pitää. Kun pimeässä suhailen laitakaupungilta keskustaan elokuun sateisessa illassa, kukaan ei takuulla kiinnitä huomiota housuihini. Valmiiksi märät ovat inhottavan tuntuiset, vaikka olisi kuivia kalsareitakin alimmaisena. Säätilamurheita. Helteen sijasta valitsen kuitenkin noin 25 kertaa mieluummin sateen.
***
En tiedä onko intuitiota tai telepatiaa tai mitään senkaltaista. Eilisiltana vaan tuli tunne "kohta sieltä se vapauttava viesti singahtaa", ja noin tunnin sisällähän viesti tulikin. Hyvin lakoninen ja lyhykäinen, mutta elonmerkki kuitenkin. Totiset paikat toisaalla ja toisilla - päätellen ilmaisusta 'raastavia välienselvittelyjä'. En paljon raskaampaa ja uuvuttavampaa lajia osaa kuvitella. Sellaisen jäljiltä ihminen varmaan halajaa eniten rauhaa ja lepoa ja hiljaisuutta. Olotila voi olla henkisesti erittäin haavoitettu ja hauras, jotenkin vereslihainen. Tiedän sen. Been there, done that. Enempikin kuin ois väliksi. Sitä en tiedä saanko miten hyvin hillittyä itseäni soittamasta... Hänhän ei mun soittojani kiellä eikä pyydä. Itse pitäisi siis päätellä milloin kannattaa lähestyä.

Lukeminen kannattaa taatusti aina. Siksi yksikään ns. akkainlehtiin sijoitettu eurokaan ei ole haaskuuta. Lähinnä haaskuuta on niiden lehdyköiden ostelu, joissa on perhekeskeinen, sisustus- ja kokkauspainotteinen sisältö. Ja toisaalta runsaat muoti- ja meikkiesittelytkin. Mutta kuvaus on yleensä toteutettu niin tyylikkäästi, että voihan niitä ihailla. Sama tottakai ruokakuvienkin kohdalla. Siitä vaan köökin seinille muutama herkullisen mehevä kuva, eikä tartte reseptejä edes kokeilla :)) Helppoa & hauskaa, jotka ovat molemmat tunnussanojani, ehdottomasti.
***
Asiaan tai epäasiaan. Puolipöyristyneenä luin eräästä aikakauslehdestä naisihmisestä, joka lähti toteuttamaan kypsemmällä iällä uteliaisuuttaan ja seksuaalistakin vapauttaan kiitelemällä ansiokkaasti nettikentillä. Miten yllättävää, että ns. rakkautta sieltä ei löytynytkään, antoisaa vaihtuvaa seksiä kyllä. Voisi kyllä epäillä ovatko nämä mukareality-jutut aina OIKEIDEN ihmisten kertomuksia vaiko toimittajien toiveajattelua tms. Paha mennä sanomaan.

"Minulla on tietyt treffivaatteet. Olen saanut miehiltä palautetta, että tihkun niissä seksiä. Miehet tykkäävät, kun paita paljastaa rintojen välisen vaon. Miehet tykkäävät myös helmistä. Ukkomiehet toivovat stay-upeja. Minusta onkin tullut niiden suurkuluttaja." JEE. MAHTAVAA.

"Yksi tyyppi tosin antoi minulle kotitehtäväksi painoindeksin laskemisen. Ei kuulemma tykännyt vatsastani. Silloin itketti. Onhan minulla muutama kilo liikaa, mutta olen oppinut kuvailemaan itseäni nettisanoilla muodokas, kurvikas ja pehmeä. Miehet tykkäävät siitä."
***
Voihan kilinvitut sentään, jos ja kun tämä paljon meuhkattu puumameininki on TOTA. Varmaan toi nettimaastoihin lähteminen edustaa joillekuille sitten rohkeuden huippua, ja sinne pitää mennä arvioituttamaan markkina-arvoaan panokohteena tai haluttavana seksipuumana. Itse olen tavannut miehiä, jotka eivät perusta helmistä tai helmoista. Kysyttäessä kertovat, että "ei niillä vaatteilla niin väliä, koska ihokontakti on nautittavampi ilman". Hmm. Mutta noin 8 vuotta sitten itse elin jonkinlaista nettitapaamisten kuuminta buumia. Ja tottamaar, osa tapaamistani tyypeistä oli minua jopa 20 vuotta nuorempia. Puumatrendien kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Yksinkertaisesti vaan tuoretta naamaria on joskus mukavampi katsella kuin ylikypsää.

Oli ikä mikä hyvänsä, eroottiseen (tai minkään sortin fyysiseen) lähikontaktiin EI päädytty, jos ei sitä kuuluisaa vaikeasti määriteltävää mutta selvästi tunnistettavaa kipinöintiä ole ilmassa. Ikäskuin lähtötason oletuksena (minulle) ei voisi olla "Jos ei nyt IHAN mahdoton tapaus ole, niin sitten vaan naimaan ja kartuttamaan seksikokemusten kirjoa." Tämä artikkelin nainenkin oli PÄÄTTÄNYT ennen viittäkymppiä kokeilla kahta asiaa: puumanaiseilua ja kimppakivaa. Minä en varsinaisesti päättänyt mitään, vaan lähdin katselemaan mitä tulee vastaan. Siltä reitiltä seuloutui sitten ajan mittaan kyllä pitkähkö lista niitä juttuja mitä EN halua hakea tahi kokea.

Isoin yllätysisku vasten kasvoja oli ystävyyden, luottamuksen ja rakkauden löytyminen. Ennemminhän olis luullut tulevan sitä kertakäyttöseksiä ja näitä satunnaissuhteita. Tottakai tuli myös sitä epäsynkkaa, että toinen olis halunnut satunnaista, ja toinen satumaista, mutta jatkuvampaa hurmiota. Revi nyt siitä sitten molempia osapuolia tyydyttävää synteesiä.

Nykytilanne (tai sen puute, koska ei ole tilannetta niinkauan kuin ei saa toiseen yhteyttä millään välineellä!) harmittais niin hemmetisti epäreiluudessaan ja raastavuudessaan - että siitä jälleen kerran olis "kivaa" vääntää omassa mielessä elämää suurempaa draamaa. En jaksa.

Ai niin. Olen mennyt näille nettitreffeille (kuluneissa) pitkissä kalsareissa ja parsituissa verkkareissa ja tukka märkänä jne. Liiallinen valmistautuminen olisi merkinnyt hervotonta hermoilua. Olen aina antanut painokkaan ennakkovaroituksen LUONNOLLISUUDESTA.

Helvetti mikä kesä. Helvetti mikä hellehelvetti. Epätoivo, tuska, paska-ahdistus, kestoneuroosi. Fyysisen ja henkisen kunnon pohjalukemat, ja niistäkin alle kolisten. Yöt valvon unetonna, päivät nukun koomaista tajukankaalla-horrosta ja kiroilen elämääni. Orastava aktiivisuus ja kiinnostus valahtivat kaikki helteeseen. Se teki elämästäni pelkkää selviytymistaistelua. Ei mitään kehityssuuntia tai -suunnitelmia.

Loppuaika osittain tunnekerjäläisenä. Inhoamani olotilanne sekin. HALUAISIN, että hän tarvitsisi ja kaipaisi minua yhtä paljon tai samaan tapaan kuin minä häntä. Ei taida tarvita. Kaipausta ei ainakaan ilmaisisi selkeästi ääneen, koska sellainen ei käy. Reviiri on kuitenkin niin tiukasti suojattu ja tunteet kontrolloitu. Koska niin monta kertaa kävi NIIN huonosti, ja jälkivaikutuksia ja -kostoja yms. sontaa saa yhä pelätä.

Miksi ryhdyin välittämään? Silloinhan jokainen viestitön päivä tai useampi päivä puhelimen luurista kaikuvan tyyttäyksen kuuntelemista on kestämätöntä. Öisin se sitten itkettää, vaikka päivällä haistattaisin mielessäni paskat noin ylimieliselle ja tylylle käytökselle. Eikä se sitäkään ole. Ihminen elää ja selviytyy niinkuin parhaiten osaa. Ei tahallisesti halua loukata ketään. Ei ole pyytänyt kiintymään tai heittäytymään yliaktiiviseen yhteydenpitoon tai olemaan huolestuneena tai mitään muutakaan. Ei, ei ja ei. Haluaa toisinaan vetäytyä kaikkien yhteydenottojen ulottumattomiin. Mystinen yhteys kahden ihmisen välillä vaan on sellainen, ettei sitä napsauteta itseohjelmointikäskyllä pois päältä tai ajatusmaailmasta.

En voi paaluttaa pätkääkään ns. onnea tai tyytyväisyyttä tuon yhden ihmisen varaan. Juuri vähää ennen tätä tuttavuuttahan näin julman kirkkaasti ja selkeästi mihin sellainen johtaa. Siihen että istun yksinäni ihmettelemässä MIHIN hävisikään se elämäni valo ja maailmani tärkein ihminen ja suurien ihanien (vuosikausien) tunteiden kohde. Ei hävinnyt, mutta päätti lopettaa yhteydenpitonsa. Ei sellaisen jälkeen ihan heti haluttaisi olla taas kerjäläisenä. Anomassa aikaa tai viestejä tai huomiota tai tapaamisia tai tunteita tai "rakkautta". Ei helvetissä. Itsensä on saatava siitä ahtaasta nurkasta jotenkin ulos. Se on ansa. Katse on saatava kääntymään toisaalle vaikka vähän väkisin. Jos vaan JAKSAISIN. Se on kaikessa isoin este.