Blogi

Ajelen paluureitilläni aina yhden ravintola kesäterassin ohitse, ja helteisinä iltoina sieltä kantautuu hilpeä kilinä, hälinä ja naurunremakka. Se tuntuu olevan huolettomien keidas. Kun tämmöinen synkeähkö syrjäytynyt kansalainen polkee romupyörällään ohitse, niin fiilis on pakostakin ulkopuolinen. "Nuo tuolla osaavat/saavat nauttia elämästä. Heillä ei ole murheita. Minulla on vittumaista ja vaikeata; tai oikeastaan minulla ei oikeastaan edes OLE minkäänlaista elämää, vain kitumista ja raahautumista." Sitähän se pahimmillaan on se ajatusnauha mikä kuupassa jurnuttaa.

Jokaiselle terassikansalaiselle koittaa kuitenkin seuraava aamu, osalle krapulainen. Lomalaisille koittaa maanantai, jolloin seuraavaan kesälomaan on aivan helvetin pitkä aika. En halua mässäillä heidänkään kärsimyksillään, mutta kaikessa on aina kääntöpuolensa.

Minultahan puuttuu vain rahaa ja terveyttä ja toivoa ja tulevaisuutta. Ja lisäksi fillarista VALOT, mikä on jokailtaisen ison harmituksen aihe, koska tuonne pimeyteen on inhottavaa sukeltaa. Kaupunki ei raaski sytyttää katuvalaistusta vielä muualla kuin aivan ydinkeskustan alueella. Onneksi reitti on tuttu, koska melkein sokkona siinä on mentävä. On se NIIN avutonta. Vanhan Jopon alkuperäinen lamppu on paikallaan, mutta siitä ei varmana virtalähdettä saa. Mutta myönteisempi juttu on jo se, että taitaapa kohta tuolla ulkoilmassa polkiessa tulla jo ihan reilusti KYLMÄ. Ah, kyllä sitä elämystä on odotettukin rankasti hioten ja karkeasti kiroten...

Nehän lävähti sopivasti silmilleni just kun olin puntaroinut myrtyneenä tota aikuistumisen dilemmaa. Siis JN sanoi:

"Keski-ikä tuntuu ihan hyvältä. Olen vanhentunut tarpeeksi kauan, mutta en ole aikuistunut liikaa." Hyvä. Kun malttaa vaan odottaa, niin aina joku vääntää mukavankuuloisen sopivan synteesin asiasta, joka itseäkin askarruttaa.

Jotkut sensijaan jaksavat vaan hukata aikaansa joutavaan:

"olet häpeäpilkku
netissä ja ei toivottu henkilö., joten painu helvettiin"

Nyt on YRITETTY välimerkkien käyttöä, ja pantu varmuuden vuoksi pistettä ja pilkkua peräkkäin. Huutomerkki olisi sopinut helvettiin-sanan jälkeen, mutta sitä ei näy. JA MUUTEN SE NYT VAAN ON SILLÄ LAILLA, että jokainen saa julistella netissä ei-toivotuksi henkilöksi keitä tahansa yötäpäivää, eikä sillä ole juuri mitään merkitystä. Kumma juttu, että nämä jaksavat roikkua aina vaan samoilla saiteilla närkästymässä ja pilaamassa elämäänsä. Auttaiskohan siinä yhtään mitään, vaikka painuisin minne tahansa. Tämän lähettäjän osoite aina.valmis@hotmail.com viitannee hänen jatkuvaan valmiuteensa vittuilun osalta.
***
Kyllä näiden on annettava olla, vaikka verryttelynä joskus viskaankin takaisin jonkun pienen kommentin. Ei se kyllä minuakaan mitenkään jalosta tai pelasta. Tarvitseisin ennemmin ihan oikeata aitoa, elävää, päätään käyttävää keskusteluseuraa, jota ei aikoihin ole täällä läsnäolevana näkynyt. Osasyynä oma saamattomuuteni, ja viimeistelevänä elementtinä epäsuotuisat olosuhteet ja pirulliset vastoinkäymiset. Näinkin perussosiaalinen ihminen on aika nopea jumiutumaan erakoitumiseen. Nousee jonkinmoinen sisäinen kynnys jo siihenkin, että yleensä USKALTAA tavata ihmisen kasvotusten, siis ennestään tutun. Tuntemattomammasta puhumattakaan. Hui hui hui. Pitääkö joskus altistaa itseni rohkeustestiin ja katsoa miten käypi.

Vilkaisin muutamia blogeja. Olen helteen lamaamana muutenkin; ja nyt lamaannun vain pahemmin, kun luen sieltä sun täältä miten ihmisen pitäisi niinsanotusti AIKUISTUA. Järkevöityä, kantaa vastuuta, kyetä pysyviin tasapainoisiin ihmissuhteisiin, kenties myös lisääntymisiin - ja mitä kaikkea siihen aikuistumiseen sitten katsotaankaan kuuluvaksi. Pelkäänpä, etten täytä minkään listan kriteerejä.

En kykene itsenäiseen elämään, koska ei ole eväitäkään. Ei jääkaapissa, eikä muutenkaan. Jos ja kun tarvitsisin apua, sitä ei kukaan tyrkytä, enkä jaksa sitä hakea. Olen siis siellä missä minun (vielä) annetaan olla, olkoon se sitten vaikka niinsanotusti toisten nurkissa. Muutenhan olisin koko ajan yksin, ja olen jo jotenkin helvetin väsynyt siihenkin. Yksinäisyydestä voi tulla pysyvä identiteetti tai eräänlainen kaikkea ihmisen olemista määrittävä leima.

Vastuullinen asioidenhoitokin on hankalaa, kun huonoimpina päivinä jopa yhden/kahden puhelunkin soittaminen on täysin ylivoimaista. Energioita ei vaan mistään saa taiottua lisää tässä reunaehtojen karsinassa missä minä pyristelen. Osan ajasta on koko- tai puolisyyllinen olo. Huonoudesta, kyvyttömyydestä, syrjäytymisestä, kelvottomuudesta, kaikesta mitä pitäisi hävetä, jos vaan jaksaisi :( Noiden tuntemusten lomassa voin pohtia pelkäänkö elämää vai kuolemaa enemmän. Muutama muukin yhtä valoisa aihe vilkkuu mielessä.

Luulisi olotilan olevan riittävän synkeä. Mutta saa sen huonommaksikin, jopa hetkessä. Niin käy aina kun kohtaan jossain täydellisesti aikuistuneen, vastuullisen, rationaalisen, nousujohteisesti elämässä kehittyneen ja aina vaan suurempiiin kehitysaskeliin tähtäävän ihmisen. "Kaikki kunnossa" voisi olla tatuoituna hänen otsaansa, mutta tatskatkin hänellä ovat jotain paljon merkityksellisempää merkkikieltä tai kuvastoa viestivää lajia. Teinejä tapasin ison lauman tänään pihalla, kun pari niistä hääräsi mopon kimpussa. Niitäkin tavallaan kavahdin, koska joukkovoimaa vastaan ei kannata ruveta kitisemään mitään. Se on pieni kavahdus, mutta tunnekokemus, jonka aikuistunut superitsenänen ihminen minussa herättää, on aito KAMMOTUS. Haluaisin huonouttani vajota maan alle. Toinen vaihtoehto on tunnustaa huonouteni reilusti ääneen ja häipyä paikalta jonnekkin suuntaan.

Ja hitto kun pyörässä ei ole valoja, sillä nyt alkaa olla jo pimiää. Tätä se on, kun kukaan ei laita eikä viritä eikä väsää eikä korjaa mulle yhtään mitään! Enkä pysty ite, kun niin monenlaiset survival- taidot on jääneet hankkimatta, ja kyllä se nyt niin vallan perkuleesti kaduttaa... Jos katuminen olis muutakin kuin energianhukkaa, niin sillä sais jo yhdet fillarin valotkin varmaan palamaan.

Siis tämän merkkauksen otsakkeeksi PITI alunperin tulla Perseet ja Puutarhat (no joojoo, kyllä se selviää, kun maltat kiltisti oottaa vaan), mutta olin pakotettu poimimaan sähköpostistani tuoreimman tituleerauksen, koska toi listahan on saatu kuulostamaan jopa ihan rimmaavalta. Kiitos sinulle hanna.halukas@hotmail.com

Käsittelen minulle annetut arvonimikkeet ripeähkösti, koska lukija ei välttämättä ole näistä niin v..un innoissaan. TYHJÄNtoimittaminen on taitolaji, johon aika harvalla on minkäänlaista myötäsyntyistä tai myöhemminkään omaksuttua taipumusta. Ihmistä riivaavaat (yhä meidänkin yksilökeskeisessä egoperseilevässä ajassamme!) liiaksi pyrkimys hyödyllisyyteen, merkittäviin aikaansaannoksiin, ja tavoite JOKSIKIN tulemisesta ja JONAKUNA olemisesta vrt. "Siis MIKÄ sä niinkun olet ja mitä sä NIINKUN teet." Ja itselleni vielä tutumpi on osasto, josta vaikka hiukan hammasta purrenkin pysyttelen poissa: "Ai sä SIIS tunnet SEN ja SEN, ja tunnetko sä kenties MYÖS sen?"

Jos joku sanoo olevansa tyhjäntoimittaja, siihen perään kuuluu vähintäänkin naurahtaa sarkastisesti kertoen, että kuulijan pitäisi ymmärtää asia KÄÄNTEISESTI = kyllähän sanojalla sentään jonkinlaista merkitystä ja merkittävää tehtävää on täällä maailmankaikkeudessa; muutakin kuin perusturvan nostaminen ja paskalla käyminen.
***
Tyhjätaskuisuus on päivän sana, koska rahaa on aika harvalla päällä, eikä kaikilla ole taskujakaan. Mun on nyt pakko paljastaa sekin, että kävi niinkuin kiskalla on varoitettu: totosta tuli eilen 30€. Tossahan mulle on taskuntäytettä vähäksi aikaa, koska oletusarvona on aina puhdas nolla.
***
LÄSKIperse alkaa olla sillai aika kaluttu kuvaileva ilmaus. Olisi virkistävää, jos joku vaihteeksi vaivautuisi heittämään kehään jotain omaperäisempää, kuten vaikka LAARDIperse.
Hmm...eivät taida nämä uussivistyneistön edustajat tietää mitä laardi on, joten olisi hieman uskaliasta käytellä sanaa, josta voi myöhemmin joutua vastaamaan.

Niin kävi taannoin itsellenikin, kun en kyennyt kelvollisesti selkeällä suomella ilmaisemaan jotain yleisesti käyteltyä sivistyssanaa, liekö se ollut 'intonaatio'. Noh..elekielellä ja muita täydentäviä elementtejä käytellen sain sit kumminkin kummeksujalle jotenkin tajuttavasti avattua mitä tarkoitti paikalta (kiskalta) juuri poistuneen henkilön vahvahko korvinkuultava keskisuomalainen intonaatio. Yritin siinä hieman imitoida miten M. Nykänen ääntää MÄÄ siten kuin vain aito jyväskyläläinen sen kykenee ääntämään. Poikkeaa tamperelaisesta määstä aivan täysin!! Mutta takaisin ass-asiaan. Pitäisiköhän määritellä MINIMIympärysmitta, minkä pitää täyttyä, jotta saa virallisesti tituleerata itseään läskiperseeksi? Hiukan huolestuttaa puolihuolimaton tittelin viskominen siellä sun täällä, milloin toreilla, kaduilla tai teillä.
***
No perkele, jääkö perseet & puutarhat käsittelemättä tässä osiossa. Jääkööt sitten. Ne oli kuitenkin poimittu vertaansa vailla olevien legendaaristen 80-luvun Rumba-lehdissä julkaistujen listausten joukosta, lista oli "puheenaiheet top 10". Palaan siihen tuonnempana. Lukijaakin kenties huvittaa nähdä miten tekijätiimi oli kuitannut erään toisen listauksen, muistaakseni Tampere naitlaif topkympin eli näin: "Pohjoinen rokokoo -yhdistys, alaikäisten toimikunta." Siis jo TOI yksistään edellyttää neroutta. Ei toi voi lähteä tyhmästä päästä. Siis juttu, joka on jollain tapaa älykkömäinen, mutta kuitenkin niin älytön, että on pakko nauraa. Jos pelkästään hymähdät, olet orastava kyynikko.
***
Pitäähän tähän painokas ja oikeasti vakava lopetus saada kuitenkin. Pystyisköhän siihen ilman voimasanoja, vaikka lataus on voimakas sisimmässä. Siis aina kun olen saman ilmiön äärellä: kaikki se mitä olen ihmisenä ja älyllisenä olentona ja kokemusasiantuntijana ynnä muuna, voidaan tyystin sivuuttaa, ja lätkäistä persauksiin/otsaan yksi ainoa kattava leimaus: LÄSKI. Jos tuo kertoisi vain jonkun yksilön arvostuksista, so fucking what. Mutta se on NIIN yleistä, että kertoo aika karmivasti koko yhteiskunnan arvomaailmasta. Joo, sieltä voi joku viitseliäs laittaa tulemaan tunnin presentaation aiheesta "Miten lihavat eivät ole uskottavia missään asiassa, koska heillä ei ole tahdonvoimaa pitää edes painoaan kurissa." Se se vasta on hirveintä scheissea mitä ikinä on näkö- ja kuuloelimiini osunut missään! (Lähtee se entisiltä lihaviltakin sujuvasti suusta, siis LEIKATUILTA, joilla ei ole mahdollisuutta lihoa takaisin, koska muuten se mahalaukku repeää. Jos olis mahiksia, ei ehkä uskaltais lähteä noin tiukasti argumentoimaan. Tämä nyt mitenkään ko. leikkauksen hyötyjä väheksymättä, vaikken pääse ranking-listoille ikinä.)

Mutta mikäs MINÄ olen inttämään muiden läskien puolesta mitään. Joka minun uskottavuuttani haluaa testata, niin eikun sovitaan aika ja paikka, ja aseetkin saa valita vapaasti :))

Aamuöitten valvominen ei ole vapaavalintaista, mutta siihen on tyytyminen. Suoritettuani tietyt pakolliset addiktiiviset rituaalit (arpojen raapimiset, zalmiakkilakupatukan mussutukset yms.) asettaudun kuhmuiseen punkkaan ja kuuntelen radion vaimeata pajatusta. Ja SILLOIN se usein tapahtuu.. Jostakin osittain tiedostamattomista tajunnan/muistin kerrostumista alkaa aamu-usvan lailla nousta vanhaa kamaa ja matskua. Usein jostain tietystä aikajaksosta kerrallaan elokuvamaisen tai valokuvamaisen tarkkojakin muistumia. Se tietty hetki, juuri SE tapahtuma, johon jokin vaihe päättyi tai josta jokin alkoi... Ikäänkuin olisin itseohjautuvassa psykoanalyysissä, jossa käsittellään jokin elämäni vaihe kerrallaan läpikotaisin. Ei enää penkomalla, pyykkäämällä ja linkoamalla, koska kaunat ja kuonat on huuhtoutuneet hittoon ajat sitten. Nyt tulee jo sisäisten silmien eteen enemmän sellaista kokonaisvaltaista näkymää. Siis "noin se oli, noin se meni". Jollain tavalla vapauttavaa.
***
Mutta viime yönä olen muljuttanut taas raivokkaasti kuontaloa ja rusautellut niskaa samalla. Sehän tiesi tälle päivälle reipasta niskasta ohimoon tuikkaavaa juimintaa. Olen osunut HERMOON tai pikemminkin ristiinrastiin risteilevien hermoratojen juuristoon. Shit.

"Ihmiset ovat kauhean tiukkoja nuorten kanssa. Nuorten sättiminen ja syyllistäminen paljastaa, että aikuisen suhde OMIIN kipeisiin nuoruusiän ongelmiin on selkiintymätön."

No niin! Siinähän sitä ollaan. Lukeminen kannattaa aina, ja joskus myös ravistaa. Olen kyllä samansuuntaisen toteamuksen kirjannut jo joskus johonkin yksinpuhelun luonteiseen kirjoitelemaan - kuin myös tunnustanut ääneen muutamille immeisille. Joo...mähän sanoin silloinkin, että tunnereaktioiden puolella liikun SAMALLA tasolla teinien kanssa, vaikka näennäisesti meillä on meneillään niiden kanssa jokin ikäpolvien kuilusta johtuva konfliktitilanne. "Vitun mummo mitä kyyläät siinä saatana" jne. jne. Tollaset repliikit ja reagoinnit kuuluu nuorten identitettin hakuun ja irtiottoihin aikuisista. Heille se on oikeata ja normaalia, vaikka se meitä muita saattaa niin hitosti raivostuttaa ja provosoida.

Hauskinta on kuitenkin ollut se, kun jonkun uhmasta tutisevan teinin (useemmin pojan kuin tylyilmeisen misun) saa HÄTKÄHTÄMÄÄN olemalla sille asiallisen ystävällinen, ja kiinnostunut sen jutuista. Tosin liian kiinnostunut ei saa olla, koska silloin tunkee reviirille, joka kuuluu yksin heille.. "Vittu toi mummo saatana tiesi monta räppäriä voi vitunvitunvittu". Toivotaan ettei ko. räppääjiltä mene hohto ja credibility!!
***
Mutta jotain sentään, mikä ei koske minua, siis lainaus samaisesta artikkelista, josta oli toi tekstini avauskin:

"Mehän olemme myös kateellisia nuorille. Jos nuori pystyy viikonloppuisin nukkumaan kolmeen asti iltapäivällä, keneltä se on pois?" No hei hou HALOO... kyllä mä tänäänkin (ja muutenkin arkenakin) nukuin YLIKIN kolmeen. Mullehan kyllä joku yrittää sitkeästi päivittäin kertoa KENELTÄ se on pois ja miksi se on NIIN väärin elämistä, koska ihmistä ei ole luotu yöeläimeksi jne. jne.... Enitenhän se (menetetty aika, kokemukset, virikkeet, tekemiset, tapaamiset) kyllä minulta itseltäni on pois, mutta poishan se olis joka tapauksessa toimintakyvystä, jos yrittäisin koomazombiena kovin toiminnalliseksi heittäytyä.
***
Asiaan liittyvä/liittymätön loppukommentti: Rakastan aikakauslehtiä, koska niiden taso on Suomessa käsittämättömän korkea. Ne ovat mikrokosmoksia kansien välissä, ja niihin on satsattu monen ihmisen tinkimätön työpanos. Joku kerta laitan tänne pienen syväluotaavan katsauksen lukunurkkani lehtipinkan ranking-tilanteesta. Ykkössijan haltijan voinen jo nyt paljastaa: Vanha kunnon KodinKuvalehti on päätoimittajan vaihdoksen jälkeenkin jatkanut kovaa/pehmeätä tasokasta monitahoista linjaansa. Ei kikkailua muutospaineissa, ei uudistumista itsetarkoituksena vain uudistumispaniikin vuoksi. Sopivasti perinnettä ja nykyaikaa sekä aihevalinnoissa että ulkoasussa. Mainoslauseensa näköinen julkaisu: "Koko elämä yksissä kansissa." Extramaininta ruokakuvista ja -jutuista, joiden lukeminen ei edes anti-kokkaajaa harmita, koska yhden ateriakerran voikin jättää väliin ja katsoa maukkaita otoksia.

Huomio!! Kukaan ei maksa kehuista mulle mitään, mutta huonoksi osoittautuneen lehden ostaisin vain YHDEN kerran. Nyt olen yllättäen (?) päätynyt jotenkin kummallisesti jopa NELJÄN eri lehden tilaajaksi. Laiskuuttani en varmaan jaksa siitäkään tilasta pyristellä eroon...

Aika hauskaa tämä kirjoittaminen oikeastaan, kunhan vaan jaksaisi paneutua ja saada näppiksen kautta ulostautumaan tai tulostautumaan niitä asioita, jotka ovat jotenkin ajatuksen muodon jo ottaneet... Silloin kun kirjoitin paljon spontaanitekstiä ym. vuodatusta päivittäin vuosien ajan, toi prosessi tapahtui jotenkin paljon luontevammin ja vaivattomammin. Ilman mitään mietintävääntöä tai hirveetä työstöä. En mä kyllä MIETTIMISEEN nytkään aikaa käytä, vaan roiskaisen suoraan menemään. Se on ainoa tapa, jota ehdin käytellä.
***
Tunnen erään besserwisserin. Vimmastun häneen viikottain, koska hän sinkoaa niskaani pyytämättä yksioikoisia ohjeistuksia, ja kajoaa siten elämääni. TOISAALTA minähän itse olen ensin esitellyt tiettyjä elämäni asioita ja alueita viesteitse hänelle. Hänen reagointitapansa on sitten (kenties tiedostamaton) 'käskyttäminen' tyyliin "Sun pitää muuttaa toi vuorokausirytmisi, sillä se on terveydelle vahingollinen." tai "Niin synkeä tyyppi tuskin sinun tilanteessasi on henkisesti parasta mahdollista seuraa jonka voisit valita." Ja samaa rataa... Uskooko hän todella tietävänsä paremmin tai parhaiten? Haluaako hän vilpittömästi toisen parasta? Miksei hän käsitä, kun yritän kertoa, etten ole vuorokausirytmiäni VALINNUT - ja ihmistä taas ei välttämättä "valita", vaan se tulee vastaan...

Hänellä on omanlaisensa elämänkäsitys. Ehkä selkeäkin raamitus, jota hän tarvitsee pysyäkseen kasassa. Hänestä ei ole mitään väärää siinä, että hän projisoi sitä muidenkin niskaan. Ehkä hänestä on suorastaan loukkaavaa, että närkästyneen kimmastuneena antelen takaisinpäin kirpakoita kommentteja tyyliin "Jos SINÄ tiedät aina ja kaikessa mikä ihmiselle on parasta, niin etkö ole itsenimitetty jumala tai ylivertainen tietäjä??" Seuraavalla hetkellä saatan itse (tosin useimmiten pyynnöstä) antaa hänelle ohjeistusta siihen miten toimia tukalassa sekopäisen sekavassa ihmissuhdekuviossa. Katson pystyväni siihen, koska tiedän (kokemuksestani myös sisältäpäin) miten uhmakkaan raivokkaasti sekava, sekopäinen ja kostonhimoinen itseään kroonisesti päihdyttävä ihminen toimii.

Hankalan asetelman myönteinen puoli: olemme molemmat yhtä lyhytpinnaisia, joten viestinnällinen välirikkokaan ei yleensä ole pitkäkestoinen. Tuskin on keritty puolin & toisin toivotella "hyvät loppuelämät vaan", ja muuta mukavaa - kun jo ihan luontevasti siirrytäänkin johonkin uuteen puheenaiheeseen tai ajatusvaihtoteemaan. Lopputulema: pysyvästi ratkaisematon.
***
Ai niin, se Ojanen ja viisaus. "Viisaus on tiedon ja omakohtaisen oivalluksen yhtymistä, mikä näkyy koko elämässä." Olen valmis myöntämään välittömästi, että Ojanen on 111 kertaa viisaampi kuin minä :)) MUTTA muistakaamme myös vanhan kansan pettämätön viisaus, josta osoituksena sananparsi: "Kokenu tiätää enämpi ko lukenu." MOLEMPI PAREMPI (toim. huom.)

Alati muuttuvassa maailmassa (wau, kliseiden klisee kilisee!) ihmiset hamuavat, haluavat ja kaipaavat kiihkeästi jotakin KIINNEKOHTAA tai turvasatamaa. Jotain ajan ja onnen ja olosuhteiden vaihteluista riippumatonta, johon tukeutua. Siitäpä koituukin melkoinen dilemma ihmisparalle. Jos hän ankkuroituu OMAAN VOIMAANSA (itseluottamus, pärjääminen, määrätietoisuus, tavoitteet, suunnitelmat, saavutukset), paalutus saattaa olla jonkin aikaa pitävä, mutta sortua ensimmäisen ison tai keskikokoisen kriisin rytinöissä kuitenkin.

Jos tukeutuu liiaksi TOISEEN/toisiin, on oikeastaan vielä huterammalla pohjalla. Vakainkaan parisuhde ei välttämättä osoittaudu ikuiseksi tai vastoinkäymisten myrskyn kestäväksi. Luotettava kumppani onkin kenties unohtanut kertoa, ettei HÄN alunperinkään pitänyt yksiavioisuutta ihmiselle luonnollisimpana olomuotona. Ei se estänyt häntä silti hankkiutumasta suhteeseen tai avioliittoon. Asia tuli esille vasta, kun hänen itsetoteutuksena muualta haalimansa suhteet jotenkin nousivat päivänvaloon ja keskustelun valokeilaan. Ns. toiset (tai kolmannet) naiset (tai miehet) saavat mielestäni kohtuutonta syytöspommitusta osakseen. Yhtä iso tai isompikin "syyllinen" tiettyihin tapahtumakulkuihin lienee aivan arkisen väistämätön tympääntyminen ja tunteiden nuhruuntuminen. Ja hei! UNOHTAKAA se "parisuhteen eteen pitää tehdä TYÖTÄ" -mantra. Se on vain yksi kuormitustekijä lisää ihmisparkojen muutenkin kuormitettuihin päihin & elämiin. Lopettakaa se vimmattu yrittäminen välillä, ja katsokaa mitä tapahtuu omia aikojaan.
***
Aha. Luiskahdin taas tohon. Haluamme siis hakea jotakin korkeampaa voimaa. Siinäkin vaihtoehtoja ja tarjontaa piisaa. Kokohengellistä ja puolihengellistä ja mukahengellistä jne. Mistä pirusta sitä tietää mihin ajatussuuntaan kannattaisi kallistua? Jonkinlainen pitävä perusta pitäisi kuitenkin löytää. Unohtakaa myös se TYÖ. Ette ehkä ehdi ekaakaan eläkepäiväänne ikinä näkemään, jos siihen tukeudutte liikaa hullun lailla, pakosta tai pakottamatta. Tässä täytyy ihan jäädä pohtimaan vakavia.

Huomenissa tällä kanavalla kuulette (= voitte lukea) mitä filosofi Eero Ojanen sanoo viisaudesta. Jos haluatte lukea viisaan miehen ajatuksia elämästä, onnesta, kohtuudesta yms. niin ottakaa vaikka ton Ojasen kirja "Järjen valossa". Tai ostakaa, jos varallisuutenne sallii. Uskoisin, ettei siinä raha haaskuun mene. Taitaapa kestää useammankin lukemiskerran.

Joo..aika vaikea tosin jaella näitä VÄÄRÄLLÄ päällä ajateltuja, koska niissä ei ole kauheesti ns. filosofista substanssia, mutta kuvastaahan nekin varmaan jotain aspektia nettitouhusta, joten JAKAKOOT NYT SITTEN

Tämä kirjoittaja sirpa.saarinen@hotmail.com on ilmeisimmin kekseliäästi ottanut naismaiselta kuulostavan mail-osoitteen. Voimme viestinnällisestä sisällöstä kuitenkin päätellä hänen kenties olevan mies:

"ISO HÄPEÄ
kävellä kanssasi kaupungilla? Kyl ihmiset nauraisi. Komea pitkä mies kuten minä ja Sinä lehmä"
tai
"MENNÄÄN LAVATANSSEIHIN
Niin ihmiset saa nauraa. Minä komea, kaunis, hoikka mies ja ISO IITA"

Hoikka mies S. oli erehtynyt laittamaan etunimensäkin tuohon, mikä ohjailee jo oikeille jäljille. Ahaa, siis sittenkin jo joskus muinoin alkumetreille hyytynyt kirjoittelun yrittäjä, joka ei onnistunut olemaan riittävän kiinnostava niin että minkään sortin tapaaminen olisi ikinä toteutunut. TUOKO on nyt sitten oivallinen tapa saada jonkinlaista sisäistä kompensaatiota? Sitäpaitsi komea, kaunis, hoikka mies keksisi varmaan muutakin tekemistä kuin kroonistuneen nettivittuilun, jos hän olisi VIISAS. No, kaikkea ei voine vaatia samalle hemmolle, kun on jo annettu komeus, kauneus ja hoikkuus.

Oli miten oli, niin vanhassa iskelmässä kerrotaan "...ISOHAN se Iita on...", ja kun viimeksi kuulin tuon ko. rallin radiosta, niin hämmästyksekseni siinä mainitaan Iitan painokin eli sen arvellaan olevan 113 kiloa. Siis reilusti rehevien naisten sarjassa oli Iso Iitakin aikoinaan :))
***
Mutta pahasti HARHAAN osuu tämä ilkelyn yrittelijä:

"IKIROIKKUJA NETISSÄ
Miehet ei Sinusta piittaa vitun vertaa"

VITUN vertaahan ne nimenomaan piittaisivatkin, mutta MINUN kohdallani se ei itseäni inspiroi. Pilluscoutit njet. Kyllä ne saa skodattua pimpslooraa (ainakin illan/yön hämyisimpinä hetkinä humalatilojen yltyessä) vaikka baareista tai muista mestoista. Miksi vaivaannuttaa itseään seurassa, jossa KUMMALLAKAAN ei ole niin minkäänmoista mielenkiintoa olla.. Turhuutta, sanon ma!

Näiden kielteismielisten kirjoittajien toiveskenaario ilmeisesti olisi se, että tukevampi ihminen tulkittaisiin automaattisesti niin vastenmieliseksi ja typeräksi, ettei kukaan kiinnostuisi. Ei ole MINUN missioni sinänsä valotella asioiden todellista laitaa, mutta kyllä se taitaa olla niin - ja onkin - että vuosien varrella aikapulan tms. syiden takia jo ihan kiinnostaviakin netissä kohdalle tulleita vastaajia on satoja jäänyt tapaamatta, satoja tullut tavattua - ja sitten jopa TUHANSIA epäkiinnostavan tai karkean tai suoraviivaisesti naintihakuisen avauksen heittäneitä on pitänyt jättää kokonaan noteeraamatta. Eikä se ole MINUN ansioni tai vikani. Se vain on niin.

Jotenkin oudoksuttaa, että painotus on niin kovin tukevasti tossa PAINOSSA. Harva vastaaja on yksinomaan SEN takia minua lähestynyt tai toisaalta jättänyt lähestymättä. Kokonaisuus ja persoona ja ajatusmaailma on tuntunut olevan tärkeintä, minkä olen ilolla pannut merkille. Ei ole oikeastaan mitään tarvetta kehua että "sekin niin ja niin komea nuorehko heppu ehdottelee tapaamisia", vaikka ehdotteleekin. Eihän sekään ajattele, että "en mä tätä voi tehdä kun olen näin vitun komeakin". Hehehe.

Nousipa esiin taas toi monitahoinen ja mutkikaskin pohdinta-aihe ihan muutamien tekstarinvaihtojen pohjalta. Mainitsin eräälle lievästi besserwisserismiin taipuvaiselle tuttavalle ystävästäni, joka lähes päivittäin avoimesti kertoo raskasmielisistä ja synkeistä tuntemuksistaan; siitä miten elämä tuntuu tarkoituksettomalta, ja sen päättäminen on aivan yhtä todennäköinen vaihtoehto kuin jatkaminenkin.

Tuttavani kommenti oli mulle tavallaan yllätys, vaikkei ollutkaan: "Ai jaa, en tiennytkään, että sekin kaverisi on NÄITÄ mielenterveystapauksia." ANTEEKSI KUINKA?! Kukahan noin totesi, ja missä. Toi olettamushan kumpusi jälleen kerran tiedon vastaanottajan OMASTA päästä & ajatusmaailmasta. Siinä maailmassa jokainen, joka kertoo avoimesti tuollaisen sinänsä loogisenkin tosiasian (= jos ei jaksa elää, saattaa haluta kuolla, ja valita itse lähtönsä ajankohdan), on ilman muuta jotenkin henkisesti sairastunut. KOVAA TORJUNTAA. Armoton yritys määrätä, että elämässä on asioille oltava omat siistit selkeät lokeronsa. Jotkut ovat terveitä, toiset häiriintyneitä. Heitä pitää hoitaa, ja jos hoito ei auta, niin sitten pitää kai teljetä hyödyttöminä jonnekkin suljettuun mestaan. Lisähuomio: ILMANKOS ko. tuttavani on tietyistä MUN ominaisuuksista ja piirteistä käyttänyt ilmausta "persoonan kehityshäiriö." Great.

Tossa tullaan kuitenkin asian kiehtovaan (ja alati ratkaisemattomaan) ytimeen. Mikä on HÄIRIÖTÖN mieli tai mieliala? Kuka määrittelee sen, ja miten se todetaan? Milloin henkisen häiriötilan katsotaan parantuneen? Simppeleiltä tuntuvia, mutta yllättävän hankalia peruspulmia. Itsemurhaa enteilevän tilanteen pitäminen hoitoa vaativana kriisitilana voi yhtä hyvin olla kulttuurisidonnainen asia kuin johonkin/mihinkään psykiatriseen diagnostiikkaan perustuva. Vielä ryskyvämmin ollaan ryteikössä ja hetteikössä, jos ruvetaan jahtaamaan jotain "normaalin" ihmisen peruskehystä. Mullahan on jossain (kun vaan muistais missä) jemmassa muutamiakin osuvia briljantteja artikkeleita, joissa näitä kysymyksiä on valotettu mieltäni tyydyttävällä tavalla. Sain hetkeksi jonkinlaisen mielenrauhan, kun minua viisaammat esittivät hyvin perusteltuja näkemyksiään. KUNNES tuli jostain vastaan täysin vastakkainen ja/tai nuo näkemykset kyseenalaistava kannanotto tai ajatussuuntaus.
***
Hitto, tarvittaisiin halvalla päivystäviä puhelinpsykiatreja. Jossainhan on jo filosofienkin vastaanottoja, jonne voi poiketa kyselemään perusjuttuja. Tässäkin kohtaa pätevä kuuppaheppu tai -mimmi antais muutaman tyhjentävän vastauksen heti hetkessä. Mutta jos se rupeais luurissa liikaa SPEKULOIMAAN, niin alkaisin itsekkin heti epäillä että tuleeko sittenkään mitään valaistusta tai pelastusta siltä suunnalta. Ei perhana, aina uudestaan näihin vaan on palailtava.

Loppuhuononnuksena vielä yksi KARMEIMPIA kuulemiani määritelmiä sille kuka on mieleltään katsottava normaaliksi tai ns. terveeksi: "Se on sellainen henkilö, joka kykenee käymään TÖISSÄ." Ei jumalauta! Toihan olisi koomista, jos ei joku olisi sitä todennut ihan taivahan tosissaan...