Öisin edesmenneet suhteet suhaavat silmien editse

Aamuöitten valvominen ei ole vapaavalintaista, mutta siihen on tyytyminen. Suoritettuani tietyt pakolliset addiktiiviset rituaalit (arpojen raapimiset, zalmiakkilakupatukan mussutukset yms.) asettaudun kuhmuiseen punkkaan ja kuuntelen radion vaimeata pajatusta. Ja SILLOIN se usein tapahtuu.. Jostakin osittain tiedostamattomista tajunnan/muistin kerrostumista alkaa aamu-usvan lailla nousta vanhaa kamaa ja matskua. Usein jostain tietystä aikajaksosta kerrallaan elokuvamaisen tai valokuvamaisen tarkkojakin muistumia. Se tietty hetki, juuri SE tapahtuma, johon jokin vaihe päättyi tai josta jokin alkoi... Ikäänkuin olisin itseohjautuvassa psykoanalyysissä, jossa käsittellään jokin elämäni vaihe kerrallaan läpikotaisin. Ei enää penkomalla, pyykkäämällä ja linkoamalla, koska kaunat ja kuonat on huuhtoutuneet hittoon ajat sitten. Nyt tulee jo sisäisten silmien eteen enemmän sellaista kokonaisvaltaista näkymää. Siis "noin se oli, noin se meni". Jollain tavalla vapauttavaa.
***
Mutta viime yönä olen muljuttanut taas raivokkaasti kuontaloa ja rusautellut niskaa samalla. Sehän tiesi tälle päivälle reipasta niskasta ohimoon tuikkaavaa juimintaa. Olen osunut HERMOON tai pikemminkin ristiinrastiin risteilevien hermoratojen juuristoon. Shit.