Blogi

Iltaisin vakikaupassani harvoin enää kassalla joutuu jonottamaan, mutta tänään kävi niin. Eikä ollut eka kerta, kun jonossa takanani seisvon suusta tuleva teksti saa riemastumaan tai vimmastumaan... Tällä kertaa vahvasti tota jälkimmäistä. Kassallahan kaverukset tai pariskunnat kommentoivat toisilleen ääneen/äänekkäästi yleensä etenkin lehtien kansien tahi lööppien kertomaa. Nyt korvani heristyi siinä vaiheessa kun miesääni alkoi pajattaa "On tostakin nyt numero tehty kuin ois jotain isompaakin saanut aikaan. Pyh. IHAN TURHA IHMINEN." Olin ensin olettanut, että kommentti koskisi tanssikisaa, mutta tajusinkin sitten, että puhuja viittasi lehden lööpissä näkyvään T.T.A:n naamaan ja persoonaan.

Vaikka en kyseistä ikävän ja vakavan sairauden kokenutta herraa mitenkään ole fanittanut ikinä tai pitänyt valovoimaisena mediapersoonana, niin tulin helvetin pahalle mielelle mokomasta tokaisusta. Mitä tuollaiset sanojat mistään tai kenestäkään tietävät!? MILLÄ ihmeen perusteella jonkun voi julistaa "turhaksi" ihmiseksi? Järkyttävää nihilismiä tai mitä vähättelyn maksiomointia lieneekään :(( Vaikkein osaisi määritellä tai kiteyttää mitä on suvaitsevaisuus, niin tuossa tapauksessa ilmentyi sen täydellinen vastakohta.
***
Viruttuani viimeksi loppuviikon pakon edessä kämpässä, jossa elintarvikkeita ei ole kaapissa, ja vessapaperikin on melkein finaalissa ja ainoa makuusija vetoisella lattialla peittojen alla tärisemässä koen olevani ihan hemmetin turha ihminen itsekkin. Jouduin vastatusten kaikkien niiden asioiden kanssa, joita eniten pelkään: kärvistely yksinäisyyden, nälän, pelon ja pimeän keskellä. Se oli niin KARU leiritys, että sisuksiin jäänyt trauma ei ihan heti katoa.

Erittäin viisas mies oli aikanaan tuo tohtorisetä Elias Lönnrot, jolla oli monenlaista muutakin aktiviteettia kuin lääkärihommelit. Hän kuitenkin mielestäni erittäin osuvasti listasi mitä ihminen tarvitsee voidakseen hyvin: lepoa, toivoa ja tyytyväisen mielen.

Tuohonpa en paljon muuta lisäisi kuin sellaisen sisäisen turvallisuudentunteen, jossa pelon ylivalta on selätetty eikä karmiva ahdistus alinomaa kurista kurkkua ja puristele rintakehää. Sitten vielä jonkinlaista yhteyttä muihin ihmisiin ja tätä ns. yhteisöllisyyttä siinä määrin kuin se itse kullekin on mahdollista. Ja MIELEKÄSTÄ tekemistä, mutta huom! tekeminen voi olla myös ei-aktiivista eli enemmän joutilaisuudenluonteista, ei touhuamista tai menemistä.

Toivo on valoa. Jos elämässä ei ole valoa, pimeys ottaa vallan. Jos niin käy omassa mielessä, joudumme pimeään tunneliin. Siellä voi joutu haparoimaan kauan ilman ulospääsyä.

Senverran jaksaa nettivittuilijoiden luonnekuva kiehtoa, nähdessäni tämmöisen tekstin "hoito laitos sinua varten tai mielisairaalla jos et itse osaa soittaa niin voin kyllä avittaa" jään 2 sekunniksi pohtimaan onko rankan turhauman syynä sekin, ettei ko. henkilö ole oppinut koskaan kunnolla kirjoittamaan. Jos nimittäin OLIS oppinut, niin kännisenäkin saisi aikaiseksi edes jotenkin ymmärrettävän lauseen. Mahtaa se olla monenkin dynaamisena porhaltavan otuksen suuri salattu ja vaiettu suru, että vaikka kuinka osaa huseerata guruna uusimpien teknisten vempaimien kanssa, niin äidinkielen käyttelyn perustaidot ovat huteria tai olemattomia.

Tämä lause sitten taas "Tykkään kyllä henkevistä keskusteluista, mutta mikään uskovainen en ole" .. onnistuu jopa lievästi ärsyttämään. Siinä ihminen SOTKEE kaksi asiaa sekaisin: henkevyyden ja hengellisyyden, joka sekin on eri asia kuin uskonnollisuus tai ns. uskovaisuus. Joo, eipä näitä vajaan rivin mittaisia tyylinäytteitä kukaan PAKOTA lukemaan, joten se on aivan oma vapaa valintani. Kun tiedän kuka olen ja mistä tulen, ei negatiivisilla lausunnoilla tosin ole mitään painoarvoa. Näytöllä välähtävinä teksteinä ne jäävät ohimeneväksi tuuleen huuteluksi. Ihan eri asia on livetilanne. Muistanhan hyvin miten pitkäksi aikaa jätti tosi inhottavan fiiliksen se alkukesän välikohtaus, jossa sain aamuöiseltä kännissä hilluneelta porukalta karkeimmat mahdolliset arviot ja arvostelut päin näköä. Elän heidän kanssaan aivan eri maailmassa - joten oli jonkinasteinen järkytyskin havaita miten piittaamatonta, tylyä ja halveksivaa se hyvännäköisten "menestyjien" asennemaailma ja ilmaisu on.

Jos en menetä hermojani, ei minulle kukaan vittuilija mitään mahda. Mulla on vastassani niin paljon jotain mulkvisteja ankarammat vastustajat: kipu, köyhyys, ahdistus, väsymys. Ja just SIKSI suosisin mieluusti viestinnöissäni ihmisiä, joista sais hitusen myönteistä voimaa ja virtausta...

Aina vaan on tingittävä vaatimuksista elämän suhteen (jos niitä enää aikoihin on ollutkaan) ja suostuttava yhä pienempään mittakaavaan. Pelko kyllä jyllää jo lähitulevaisuudenkin yllä, kun liikkumisen mittakaava ja säde tulee kutistumaan pakostakin. Alkaa olla niin huurteista ja hyytävää tuo keli kohta, ettei mulla riitä ryysyjä mitä päälleni repiä ettei olis persus huurussa. Sitä se on, kun ei voi ostaa mitään ikinä mitenkään, ei sitäkään mitä ihan välttämättä sattuis tarvitsemaan.
***
Mitä teen sitten kun en voi tehdä mitään..? Kökötän paikallani itkeskellen vai rupean kittailemaan jotain puudutusnesteitä. En tiedä. Nyt jo on melkoisen saatanallista. Jos nukun hyvin, nukun iltaan asti. Jos nukun huonosti ja pätkittäin, nukun iltaan asti, koska saatan aloitella nukkumista vasta klo 9 jälkeen aamusta. Vanhempani ehtivät tänäänkin ahkeroida mm. pyykinpesussa sinä aikana, kun minä en saanut ruhoani punkasta ylös edes puuron nielemisen ajaksi. Ja sitten kun vihdoin yllätyksekseni sain itseni liikkeelle, homma meni heti pieleen. Huomaavaisuus-säädin ei taas pelannut ollenkaan. Isäukolle EI KANNATA sanoa ääneen "onko kahdeskymmenes hammastikku jäystettävänä, kun muori valittelee että koko ajan otat uusia hammastikkuja". Ukon kuulohan TERÄVÖITYY tossa kohtaa, ja hän vetäisee murjotusraivarit. Tietysti juuri silloin, kun vanhusten saunavuoro alkaisi, ja muori tarvitsisi sinne auttajaa. Eihän ukko liikahda maanittelemallakaan, kun on aloittanut murjotuksensa. Toi sama kuvio on niin SAIRAAN tuttu, että meinaan oksentaa aina kun se alkaa. Vika on aina minun, sanoin sitten jotain tai en mitään.
***
Koen muutenkin olevani mitätön ja kelvoton, pelkkä riesa, jota armollisesti siinä siedetään ja jolle vielä ruokaakin annetaan. Kun tulee kärhämä, voidaan tokaista "Mikset mene omaan kämppääsi elämään omaa elämääsi." Aivan niin. Omaa elämääni, joka on hyytävää yksinäisyyttä vetoisessa kämpässä, jossa ajatus kiertyy väkisinkin siihen onko tämmöisen kitumisen jatkamisessa mitään mieltä. Noh sikäli turhaa pohdintaa, etten pystyisi itseäni lopettamaan. Voimattomuus ja väsymys vaan uuvuttaa ihan pohjattomasti. Ainoa hetki jolloin tunnen olevani jotenkin elossa on kankein jaloin polkeminen. Siinä on vaan ponnisteltava eteenpäin, vaikka kuinka itku pyrkisi silmäkulmaan. Pakollisten polkemisten loppuminen pakkasiin tulee olemaan toisaalta helpotus, mutta sitten onkin toisenlaiset ongelmat esissä, jos aion tulla muutamaksi tunniksikin elämään omaa elämääni.

Tämähän on nyt TAAS tavallaan ajan & energian haaskausta, mutta tahattomat koomiset elementit oikeuttavat extra-huomioon

"en jaksanut edes lukea sinunlaisesi läskin kirjoitusta loppuun,mutta mene töihin ja hanki elämä,
sinua nussiessaan pitää tehdä teline ei mikään sänky kestä sinua ja miten sen vitun löytää jostakin läskin seasta,ei mitenkää.
laihduta niin sitten joku voi sinusta kiinnostuakin.mielummin vedän käteen kuin kaivan sinun läskejäsi."
***
Hmm... hieman kummeksuttaa mistä ja miksi tuohon nyt kirjoittajalla tuli mukaan kehotus työhön menemisestä, kun tekstini (jota hän ei jaksanut lukea kokonaan) ei mitenkään sivunnut työntekoa tai -tekemättömyyttä. No eipä siis kummeksuta. Asialla ei olekkaan virkistävä uusi yrittäjä, vaan joku samoja teemoja - "mene töihin, laihduta, hanki elämä" - toistava vakituisesti netissä päivystävä pessimisti-runkkari. UHKAAHAN hän tossa ryhtyä runkuttelemaan ennemmin kuin läskistyneitä naisia naimaan, mutta näkis vaan :))

Mutta mitenkähän tuon kantavan ydinviestin kanssa nyt oikein on.. Sen mitä olen ehtinyt valveilla ollessani havainnoida asianlaitaa, niin töissäollessani ei jäänyt juuri lainkaan aikaa tapailla kiinnostavia ihmisiä, tai sitten se tapahtui viikonloppuisin baarikentillä päissään, eikä niissä olosuhteissa ja olotiloissa kukaan ole viimeisen päälle "oma itsensä", vaikka estottomuus kukoistaakin 110-prosenttisesti. Yllättäen nukkuminen on osoittautunut laihduttavaksi (epä)toiminnaksi. Onhan sekin aika pois syöpöttelystä, vaikka energiaa ei kulukkaan. Karmeat ruokakuurit ym. itsekuria ja määrätietoisuutta vaativat hoikistumisprojektit ovat siis jokseenkin ylimainostettuja. Tai oli miten oli, ei minusta niihin olisi kuitenkaan. Kaikkia kiinnostuneita en silti ole ehtinyt vielä 10 vuodessa edes tavata, mutta se on saamattomuutta se.
***
Jotenkin ton kirjoittajan tatsi kuitenkin tuntuu tänään jo väljähtyneeltä ja yhdentekevältä. Aika tekee tehtävänsä, joskus jo päivässä. Etenkin, kun tässä välissä paljon painavampaa viestintää ehti tulla tulvimalla puhelimeeni, lähettäjänä tuttavani MrBesserWisser. Puhtaasti tekstailuperusteinen tuttavuus, ja siksi ah niin mahdoton. Hän on valinnut yhteydenpitoon suorapuheisen viestikoodiston (persoonani ja elämäntapani arviointia, suorasukaista neuvomista, kehotuksia, moitteita, tivaamisia, analyyseja), joka VOISI kenties toimia henk.koht. livetasolla tapahtuvassa puhesuhteessa.

Puhetilanteen elementit voisivat pelastaa väärinkäsityksiltä ja vimmastumisilta. Nyt en edes yritä niiltä välttyä, kun luen kapulani näytöltä lausetta: "Sinun elämäntapasi huomioiden pidän ihmeenä, että yleensä olet vielä hengissä." Tai "Annan sinulle ilmaisen neuvon: Pyri noudattamaan normaalia päiväjärjestystä ja tee terveytesi hyväksi joka päivä jotakin. Katso kehittävämpiä ohjelmia. Älä vietä aikaa synkkämielisen ihmisen seurassa. Lopeta tuo jatkuva puberteettikapina."
KOEN VALTAISAN TURHAUTUMISEN. Kuitenkin jo likimain VUODEN olen lähes päivittäisellä viestinnällä YRITTÄNYT kertoa ko. ihmiselle elämästäni ja ajatustavastani oikeita asioita, ja tuossa on "tulos". Käskytystä, neuvomista, alentuvaa asennetta, ja aina taustalla 'minä olen oikeassa, koska minä olen oikeassa' -perustelu.

Niin. Ettei totuus unohtuisi, onhan hänellä toki varsin pätevä syykin siihen miksei hän halua edes toisinaan täydentää tai oikaista kommunikaatiovääristymiä puhuen. Olemme puhuneet kerran luurissa ja hän toteaa "Olit silloin niin päällekäyvä, etten halua vastaavaa jatkossa." Täältä kyökkipsykologian kentiltä nousee tuohon täydennysosa: Ei tietenkään ihminen halua OIKEATA livenä tapahtuvaa tuttavuutta tai keskusteluyhteyttä, koska siinä ei pääse koko ajan olemaan oikeassa. Kun paukuttaa tekstareitse arviointeja toisen elämästä ja persoonasta, puhelimen voi samantien vaientaa. Mitään keskustelua ei tarvitse käydä, eikä vastakommentteja noteerata. Voi siirtyä sujuvasti paasaamaan seuraavasta teemasta, joka on itselle tärkeä.

joo, kyllä toi tapaus on ihan LIIAN SAMANLAINEN kuin minä..

Tuikeat pohjoisviimat ja ärsyyntynyt niska heittivät päälle taas ohimojuiminnan ja näköhermotulehduksen, joka pakotti punkan pohjalle kokonaan pariksi vuorokaudeksi. Siinä on jo ankean epätoivon tuntemuksia, kun kaikenlaiset sairaus- ja muut pelot voimistuvat äärimmilleen. Siihen jatkoksi sitten läheiseksi tulleen ihmisen alavireistä pohdintaa siitä onko järkeä jatkaa elämää, ja miten pitkään henkisesti huonoja olotiloja oikein jaksaa kestää..

Noiden muudien kuunteleminen ylitti jonkin yliherkkyyskynnyksen, vaikka pysyin suht rauhallisena keskustelun ja kohtaamisen ajan. Sitten jälkireaktiona iskikin aikamoinen ärhäkkyys, kiukkupuuska ja vollotuskohtaus. Useinhan niin käy fyysisesti ja henkisesti intensiivisen läheisyyen jälkeen. Siinä ohessa sai terävät ruoskat niskaansa tuttava, joka erehtyi tekstailemaan "Elämäntapasi huomioonottaen on ihme, että olet vielä hengissä" -tyyppistä kannustusta. No se nyt oli vielä tavallaan hyvinkin perusteltua, eikä ollenkaan älyvapaata. Älyvapaammasta osastosta näytettä seuraavalla kerralla, kun otan käsittelyyn äsken vastaanottamani tekstinäytteen otsikolla "läskit munan puutteessa". Sen lähettäjä tosin paljastaa keskittymiskykynsä asteen heti alussa sanoessaan "en jaksanut lukea loppuun tuollaisen läskin kirjoitusta. mene töihin ja hanki elämä." TJAA. Mahtaa siellä työelämässä olla turhauttavaa, jos se tuohon johtaa :((

Huom! Esitän lukijalle jo nyt pohdittavaksi yllämainitun ruutipipon esittämän väitteen, jonka mukaan lihavia ei voi naida, koska tarvittavaa ruumiinosaa ei löydy läskien seasta. Outo väärinkäsitys. Mistähän läskiä kammoksuva heppu tuon tietäisikään, koska ei varmaan ole päätynyt ikinä yrittämään? Minulla on asiasta toisenlainen kokemus, mutta kun tämä ei ole mikään seksitilitys tai panoraportti, niin ze ziitä.

No kerrankin teemapäivä, jota kannatan vilpittömän lämpimästi. Turha yrittää rimpuillen pakoilla epäonnistumisia, kun ne väistämättä saavuttavat meidät kuitenkin jossain vaiheessa. Viime yön makasin vaihteeksi valveilla, raastoin häiritsevää karheata hiustöyhtöä (eipä auttanut hiuskunnostus siihen!) ja mietin onko elämäni ollut vain sarja karmeita epäonnistumisia. Niitä välähteli silmieni editse kuin joltain videonauhalta.

Nyt en jaksa enää piitata, koska pyöräileminen hyytävää pohjoistuulta vastaan lopetti kaikki vatvomiset. Sehän on raakaa selviytymiskamppailua. Nyt sitten taas mättämään päälle kuivempia paitoja (hiestä märät eivät vielä ehdi edes kuivahtaa), ja uudelleen taisteluun. Onneksi paluumatkalla tuuli ei puhalla suoraan vastaisesti. Onko tässä eestaas singahtelussa mitään järkeä? Ehei, ei siinä mitään järkeä olekkaan, mutta se on minun päivittäinen kuntoilu- ja happiannokseni. Huomennahan onkin todennäköisesti tiedossa ns.kanttuvei-päivä, jolloin univajaus taas tasautuu 10-12 tunnin tajuttomuudella. Jos olen raatokuntoinen, saatan jättää kokonaan nousematta punkasta.

Eilinen hiuskunnostus vei sekä voimani että rahavarani. Kunnostamoon pääsy edellytti oman rytmini vastaisesti toimimista, ja sehän tunnetuin seurauksin kostautui tänään koomamaisen syvään loputtomaan uneen vajoamisena. Pakko olla tolla tajuttomuudella jotain/paljonkin tekemistä elimistön aineenvaihdunnan (verensokerit yms.) kanssa, koska virkoaminen meinaa olla mulle sitten ylivoimaista. Verensokeritkin siinä varmaan pitkähkön nukkumapaaston jälkeen heilahtelevat, koska ärtyisyys ja rähjäys on ihan megaluokkaa. Se kohoaa perusturhautumisen tasolta vielä pelottavampiin sfääreihin. Tänäänkin ärjyin ja karjuin joka askeleella, ja huonon olotilan vallassa huutelin ilmoille "Ei tähän perkeleen surkeuteen auta kuin itsemurha" -tyyppisiä kommentteja. No SITÄHÄN ei kumpikaan läsnäolevista lähiomaisistani tietenkään ikinä ryhdy kiistämäänkään!!

Päivinä, jolloin olen selkeästi ympäristölleni vaarallinen (tai vähintäänkin sietämätön) ei kannattaisi avata suutansa lainkaan, eikä välttämättä lähteä edes ovesta uloskaan. Ainoa syyhän ulos kalseaan syysilmaan siirtymiseen on se, että JOS jään vaivoin herättyäni paikan päälle, saatan tölväistä syyttömiä vanhuksia vielä muutamin ylimääräisin kitkerin kommentein. Ne ikäänkuin karkaavat suustani ennenkuin ehdin yhtään miettiä. Eikä kyse ole mistään itseHILLINNÄN puutoksesta pelkästään, vaan ihan FYYSISESTÄ tolkuttoman huonosta olosta. Kun lähden kiroillen ja noituen pyöräreitilleni pakko(polkemis)liikkeitäni suorittamaan, saattaa tuntua siltä, että pökerryn siihen paikkaan, mutta yleensä olo samalla jonkin verran kohenee. Nyt ei käynyt niin. Nukkumakooman aikanahan en ollut ottanut normaalisti päivällä kipulääkettä, enkä tyhmyyttäni ottanut ennen lähtöä. Jouduin vetäisemään napin perille päästyä, koska polvet olivat menossa alta.. Senverran tuhti annos, että vaatisi hetken levot, jotta pahin humina helpottuu. Ei sovellu parhaiten ihan samalla kertaa iltakahvin kans nautittavaksi :((

Toivottavasti kuitenkin jeesaa paluumatkalla, joka tulee olemaan muutenkin JÄHMEÄ ja hyinen. Jos tämä säätilan kylmeneminen jatkuu näin huolestuttavana, olen piakkoin kusessa - rahat on menneet eli taksiajeluun ei ole yhtään varaa, ja sitkun en tarkene pyöräkyydillä kulkea, niin lopahtaa mun kulkemiset kokonaan. Ja SITTEN pitääkin löytää todella luovia ratkaisuja siihen missä osoitteessa aion oleskella, ja miten sen toteutan. Tämä vetoisa bunkkeri ei houkuttele, koska edes telkkaria ei ole seuranpitäjänä. Vanhemilla on digiboksi, jossa tosin olivat tv-kanavat juuri pari vrk pimeinä, kun lähialueella oli KAHTEN PÄIVÄNÄ PERÄKKÄIN joku työkone rouhaissut kuitukaapelin poikki.. Sillä lailla! Näitähän sattuu, mutta kyllä se kirpaisee, kun toistuu useampaan kertaan, ja musta ruutu on vastassa, vaikka miten koitat kanavia viritellä. Mahdettiinko antaa haitan tuottajalle huomautusta, koska aiheutunut vahinko kosketti kenties kymmeniätuhansia ihmisiä eri tavoin...

Voihan wiswa sentään, ettei yhtään senttiä pitene toi pinna.. Eniten ja nopeimmin se paukkuu dementikko-isäukon takia, vaikkei hän ressukoinnilleen mahda mitään. Siis tätä tiettyä "hömelöintiä" ja tohelointia ja vieteriukkona kimpoilua, joka kuuluu muistisairaan taudin- ja toimenkuvaan. Sen vielä sietäiskin, mutta kun tilanne on muuten melkoisen kestämätön. Muorin kanssa olisi pakko keskustellen setviä joitain arkisia hoidettavia asioita, mutta siinä samassa jo ukko murisee sivusta "Onpa taas HELVETILLINEN MÖKÄ" viitaten sillä lähinnä MINUN ääneeni. Hetkeä aiemminhan ukko on korvia höristellen huutanut MITÄ MITÄÄÄH noin 20 kertaa, koska ei kuule tai ei ymmärrä mitä hänelle sanotaan. Minun äänensävyni tai äänenkäyttöni särähtävät hänen korvaansa siis aivan erityisellä tavalla. Siitä yleensä käynnistyy raivokas kierre: ukko mutisee synkeä irve naamallaan "täytyy lähteä vaivaistaloon perkele", ja minä alan suoltaa uhmakasta uhkaavaa kapinapuhetta "teidän täytyy koittaa täällä keskenänne riidellä, koska en voi jatkossa aina olla paikalla" jne. jne. (täysin turhaan!). Sitten muori ryhtyykin kertomaan/kertaamaan isoon ääneen minun syyte- ja moitelistaani, joka on loppumattoman pitkä.
***
Koko kuviossa on NIIN monta ongelmakohtaa, etten jaksa niitä edes käydä luettelemaan. Ratkaisua tai muutosehdotusta minulla ei kuitenkaan ole niistä yhteenkään. Omatkin uhoamiset jäävät aivan katteettomiksi, koska en voi kovin pitkäksi aikaa häipyä jäjjettömiin. Yleensä palailen noin tunnin sisällä takaisin. Tai en siis voi häippäistä jonnekkin toisaalle "omaan elämääni", koska elämäni on osittain tuolla vanhusten kanssa samassa osoitteessa. Sitä sopuisammin mitä vähemmän ääntäni korotan ja rupean meuhkaamaan, vaikka ukon hössötys & tössötys kuinka ottaisi ohimohermoon.

Loistavan lannistavan ma-päivän viimeisteli runsaana niskaan lotiseva sade ja kaapeliverkkoyhteyksien kaatuminen, joka pimensi kaikki tv-kanavat. Äitimuorille SE on sen luokan katastrofi, että siinä tulee mullekkin niskaan vähän ekstra-annostus tulta ja tulikiveä, kun en pysty tilannetta korjaamaan. Just ja just pystyisin virittämään kanavat uusiksi, mutkun se ei tohon pulmaan auta. Ja tässä kohtaa tuleekin esiin mikä muistaisairaudessa on myönteistä: dementikko ei kärsi tv-ohjelmien puuttumisesta. Hänellehän riittää viihdykkeeksi vaikkapa viikon vanha sanomalehti, jonka juttuja hän lukee innolla ääneen kuin ne olisivat uusia uutisia. Hänelle OVATKIN, koska hän ei niistä mitään muista. Tolla systeemillä koko päivän voi lukea sujuvasti paikallista sanomalehteä, vaikka se onkin aika ohut läpyskä :))

Ehkä kehut lämmittävät näin etänäkin, toivottavasti. Ihminen, joka ei mielistele, ei ole kyllä joka hetki helpolla tavalla kaikkein miellyttävin. Hän ei halua loukata eikä olla tahallisen synkeä, mutta hänen läsnäoloonsa pitää aina hetken verran totutella. Se kun ei ole mitään "jutellaanpas tässä mukavia ja piristetään toisiamme" -meininkiä, vaan oman elämän asioiden kertomista kaunistelematta. Eihän ne aina niin kauniita tai mukavia juttuja ole, vaan aika karujakin. Jaksan kuitenkin yhä ihmetellä ja ihailla ihmistä, joka pohdiskelee todella paljon tilanteita ja kohtaamisia ja tuntemuksia MUIDEN kannalta, eikä keskity vain itseensä.

Ulkomuotoon kohdistuvat kehumiset tuntuvat valuvan kuin vesi sen kuuluisan hanhen seljästä eli niillä ei näytä olevan mitään vaikutusta, tai ainakin ne otetaan vastaan varsin kiihkottomasti ja tyynesti, todeten korkeintaan "Ai jaa, miksei musta yhtään tunnu siltä että olisin niin hemmetin vetovoimainen ja seksikäs." Hehee. Ihanasta aitoudestaan huolimatta ko. ihminen ei kuitenkaan anna rakentavaa vastausta tai ratkaisuehdotusta yhteenkään MUN elämän ongelmaan. Ja miten voisikaan, kun koko elämäntilanteeni on tavallaan yksi iso ongelmanippu. Juuri kun olen saamaisillani alulle jonkun osa-alueen kohdalla jotain toimenpiteitä, ne tyssääntyvät jaksamattomuuteen tai rahanpuutteeseen. Noin viidennen kerran joudun varmaan siirtämään gyneaikaakin, koska en vaan VOI pulittaa sinne satasta ja olla loppukuukautta persaukisena. Hiuskunnostusta en enää voi lykätä, koska muljutusneuroosi on jo nyt niin pahana... Molempiin operaatioihin ei mitenkään ole varaa samalla viikolla, joten.. Näillä tuloilla ei voi tulla toimeen, ja silti vaan olis jotenkin tultava. Aika ankara & ratkaisematon kuvio.