Blogi

"Kontrolloimaton määrä häröilyä kuuluu hyvään ihmisyyteen iästä riippumatta." (Jukka Laajarinne)

Aivan niin. Muttamuttamutta. Monihan nyökyttelee hymyillen että JUST NOIN, mutta sallii kaikenlaiset kontrolloimattomuudet itselleen VAIN kännissä. Koska humalatila on hemmetin pätevä selitys tai puolustus mihin vaan, ja siksi aikuisenkin leikkiminen tai hulluttelu tai heittäytyminen sallitaan siinä tilassa. Tai sitten jos on jonkun sortin taiteilija. Nehän ovat erikoisia persoonia ja voiva käyttäytyä poikkeavalla tavalla. Me muut tallaajat ja epävirallisemmat elämäntaiteilijat saamme kanssakulkijoilta mielenhäriömerkinnän jo siitä, että puhuttelemme pysäkillä tuntematonta, ja vieläpä HYMYILLEN. Itse kokeilen tuota usein. Vaikutus on säväyttävä. Osa tosiaan sävähtää ja kavahtaa, osa lämpenee alkusäikähdyksen jälkeen osallistumaan jutusteluun, jossa ei tarvitse esittää mitään tärkeilevää.
***
Ne joilla on lapsukaisia, saavat tietysti luvan kanssa leikkiä, mutta eivät ehkä enää aina jaksa heittäytyä siihen. Mutta muidenkin pitää saada löytää omat leikkilajinsa. Ihmissuhteilla leikkiminen/pelaileminen voi olla vahingollista, joten jotain harmittomampaa sen pitäisi olla. Omaa huumorintajuaan voi treenata ja kehittää. Mitä vähemmän omassa elämässä on naurun aihetta, sitä enemmän pitäisi nauraa. Paradoksaalista. Ilo voi kyllä olla niin löytymättömissä, ettei irtoa kaivamallakaan. Itku ja harmi voivat tunkea väkisin pintaan, ja siihen saumaan jonkun laukoma vitsi suorastaan raivostuttaa.
***
Päivä tarjoaa kuitenkin ennakoimattoman ilon aiheen. Oletin, että ulosottaja kuittaa veronpalautukseni kokonaisuudessaan. Nyt tuli kuitenkin verohallinnon puolelta kirje, joka antaisi ymmärtää, että kuitattiin vain se summa mikä oli maksamattomista jälkiveroista ajautunut ulosottoon, ja loput saattaisin saada itselleni. Käsittämätöntä. Tai sitten ulosottaja totesi, ettei se jäännössumma nyt kattaisi paljon paskaakaan niistä muista listalla olevista saatavista. En tunne heidän menettelytapojaan. Jos saan itselleni jotain, se olisi kuitenkin huikea myönteinen ylläri.

Paha paha mielipaha. Jotain aavistusta siitä miltä mahtaa tuntua ihmisestä, joka on tehnyt pikaistuksissaan peruuttamattoman teon tai muuten vahingoittanut lähimmäistään. Alkujärkytyksen jälkeen mielipaha alkaa kasvaa, tulehtua ja kiehua.

Noh. Alkutilanne oli meillä varsin tavanomainen. Isäukko manaili keittiössä jotain, ja kuvittelin hänen tarvitsevan apua. Olin vasta unilta havahtuneena tilassa, jossa kontrolli ei pelaa täysillä. Ukko olikin kolauttanut kallonsa kaapin oveen, ja kiroili sitä. Kommentoin mielestäni jotain harmitonta, mutta siitähän se helvetti taas pärähti päälle. Hän alkoi huutaa "MENE SINNE KOPPIISI PERKELE JA PANE OVESI KIINNI. MINÄ OLEN ISÄNTÄ TALOSSA." Kun sana ei tehonnut, hän alkoi retuuttaa minua niskaotteella kohti huonettani ja muksutella nyrkillä. Vimmastuin siitä tulisesti ja tuuppasin ukkoa niin että hän kellahti kumoon. Täyden juomalasin sisältö roiskui pitkin, ja suurin osa lensi tietysti minun niskaani. Siinä rytäkässä olisi voinut pahemminkin käydä, jos ukon nuppi olisi vaikka osunut keintuolin jalkaan tms. Ukko kuitenkin pääsi ylös, ja vetäytyi samantien petiin peiton alle. Raivoaminen onneksi loppui.

Poistuin paikalta, ja sain onneksi muuta ajateltavaa, kun ystävä tuli käymään. Hänelle pystyin purkamaan tapahtumaa heti tuoreeltaan, eikä hänen kokemustaustansa omaava mies hätkähdä tuollaisista. Itselle iski itkuinen harmitus täysillä muutamia tunteja myöhemmin. Kadutti todella raskaasti, että käytin tarpeettomasti voimaa dementikon taltuttamiseen. Mutta hänen nyrkin heristelynsä ja komentoäänensä saa minut taantumaan samanlaiseen primitiiviseen raivotilaan. Samalla esiin nousee tuskaisena ydinongelma: jos muori ei jaksaisi rautahermoisesti luovia ja suostutella ja huolehtia, niin ukon kanssa oltaisiin pahassa jamassa. Enhän minä voisi olla hänen auttajansa, koska aggressiivisuus kohdistuu koko ajan pahenevasti minuun. Asiallinen keskustelu tilanteesta ei onnistu sitten millään. Muori rupeaa syytämään koottua syytöslistaa minun huonoudestani, eikä sitä tietä edetä yhtään mihinkään.
***
Kaiketi sitten tarvitaan tuollainen todella paha kokemus muistuttamaan ettei ainakaan ehdoin tahdoin kannata ärsyttää tai marmattaa tai torua tai puhua ivallisesti. Enhän mä voi vaatia itselleni ihmismäistä kohtelua ja puhuttelua, jos en kykene niihin itsekkään :(( Oli melkoinen pohjakokemus.

Tuolla toisaalla näyttää mielipiteiden vaihto käyvän kiivaana elintärkeästä teemasta PITÄÄKÖ pimpistä karvoitus poistaa, ja millä keinoilla saapi parasta jälkeä. En puutu ko. kiistaan muuten mitenkään, mutta muistelen jotain.. Joo, mulla oli luomulinjaus ollut aina vallalla, mutta sitten uusien virikkeiden innoittamana ryhdyin itsekkin testaamaan lähteekö höyläten vai miten. No ensin oli vaan aivan liian huonot höylät käytössä, joten meni liiaksi raapimiseksi. Sitten hoksasin kaupassa, että niitäkin on oikein ERIKSEEN naisille, ja jopa sellaisia, joissa on jotkut pehmentävät aloe verat mukana. Ei tulis mieleenkään uhrata tohon enempää rahaa, aikaa ja vaivaa. Ja jos suhdetoiminta on siitä kiinni, niin anti mennä vaan. Ukon siis. Ei sellainen niuho ukkeli täällä mitään tekiskään. Mun pitää ITSE kokea saavani jotain lisäarvoa (kesällä vilpoisuutta, tuntoherkkyyden paranemista tms.) ko. toimenpiteestä jotta viitsin siihen ryhtyä.
***
Naamakin saa ränsistyä rauhassa. Kaikenlaisin restaurointitoimenpitein tietysti saisi ikää ja juonteita häivytettyä, mutta mitäpä näistä. Outoahan se olisi, jos ei mitään jälkiä näkyisi siitä miten paljon olen itkenyt ja nauranut jo tähän mennessä. Maailmantähtienkin suosima & suositteleman pärstänhoitokonsti eli runsas nukkuminenhan mulla on jo valikossani, halusin tai en.
***
Kuontalokin saa sojottaa sinne tänne. Pakkomielteen takia kun vielä NIRSKAISEN saksilla silloin tällöin, niin siinähän sitä on rikottua luukkia. Olisi huolestuttavampaa, jos ajatukset olisivat aina kaaoksessa tai tuuppisivat toisiaan.
***
Mutta elämme aikaa, jolloin jo viimeistään 15-vuotiaalla on oltava oma TYYLI. Kaikkien pitää olla stailattuja ja huollettuja ja brändättyjä. Pitää päättää olenko tätä vai tuota, kun en voi MUKA olla tänään tätä ja huomenna tuota. Merkki armottomasta epävarmuudesta on sekin, että kaikkea ja kaikkia pitää pyrkiä hypertarkasti lokeroimaan, ja saada leima lyötyä niskaan. Tulee mieleen "juppihippipunkkari". En tiedä oliko ko. biisin väsääjä aikanaan vuorotellen tai samaan aikaan kaikkea tuota, vai oliko biisinsä kannanotto nimenomaan sellaista ahdaskatseista lokeroivaa ja kategorisoivaa ajattelua VASTAAN. Toivottavasti?!
***
Usein ilmoille singotaan kysymys "MIKÄ sä niinkun olet?" Kysyjä odottanee vastaukseksi jotain v..un cv:tä tai muuta meriittilistaa. Kyllä se on kuulkaa turhaa. Vastaushan on yksinkertaisuudessaan ehkä pelottava: IHMINEN. Siinä on titteli, jonka pitää riittää. Kenelle se ei riitä, niin menköön trendibaareihin tai muihin pätemismestoihin pelleilemään.

Viikontakaisten todella tukalien ahdinkovaiheiden jälkireaktiona iski jonkinasteinen äkäisyys. Kaiketi terve vastavaikutus. Olen keskittänyt viestintäni ja kommunikointini liian vahvasti ihmiseen/ihmisiin, jotka murentava myönteisyyttä. Eivät tee sitä tahallaan, vaan tavallaan tahtomattaan, koska ovat omien nahkojensa ja päidensä sisällä niin kiinni omissa huomiota vaativissa traumoissaan ja ongelmissaan. Minäkin rupesin kiinnittymään liiaksi toisen ihmisen päänsisäisiin tilanteisiin. Välittämisen ja kiintymyksen (ystävyyden peruskiviä) kääntöpuolena tulee tuskaisuus, kun ei pysty toisen huonoa henkistä olotilaa mitenkään huojentamaan.

Henkisesti huonokuntoisena en vaan tollasta painolastia jaksa kantaa tikahtumatta. Minun 'lajini' ei voi olla pyyteetön toisten kuunteleminen kaikkina vuorokaudenaikoina syvästi empaattisena ja huolestuneena. Menetän siihen vähätkin voimani, ja oma oloni on entistä surkeampi. Millä mä sitten itseni ja oman hyvinvointini kannalta välttämättömiä liikkeitä teen? Tosta isosta tuskakokemuksesta tuntuu nyt kumpuavan jotain muutoshaluisuutta ja -hakuisuutta. Suoritin äsken kaffeseremoniakokeilun ilman SUKLAATA. Tuntui hieman jotenkin vaillinaiselta, vaikka oli perunapiirakkaa ja juustoa ja suolalihaa ja suolakurkkua. Tuntuis se toinen tai kolmas kupponen VAATIVAN seurakseen jonkun pikkuisen makian. Mutta kun irtokarkkipussi odottaa toisessa osoitteessa, niin jostain kohtaa yritän vähentää. Keksipaketti EI kokemukseni mukaan ole hyvä korvaava vaihtoehto, koska niitä tulee sitten napattua useita. Hmm...joku vesirinkeli tai minikorvapuusti voisi olla sopivata tavaraa.

Jälkijanotus on ollut mieletöntä sen jälkeen kun aloitin paastovuorokausien jälkeisen tankkaamisen. Laiminlöin silloin horkkaisena haamuna juomisetkin melkein kokonaan, joten joku puolikuivumisilmiö varmaan pääsi käyntiin. Janoonhan ihminen nääntyy nopeammin kuin nälkiintymiseen. Tai sitten extreme-janotus kertoo diabeteksen olevan nyt tosissaan jo iskeytymässä sisuksiin :((

Mutta loppukevennyksenä kerron erinomaisesta palvelusta, jota sain kirjastossa: en muistanut tietyn levyn nimeä (oikein) enkä esittäjää, vain kansikuvan ja jotain mahd. sanoja levyn nimestä - ja sieltähän tosi pätevä virkailija kiikutti minulle tismalleen oikean läpyskän. Kaikkia genrejä he eivät mitenkään voi hallita/harrastaa, mutta avainsanat "musta nainen" auttoivat varmaan oikeaan eli A. Kidjon suuntaan. Multa oli kyseinen nimi aivan totaalisesti kateissa!! Itekkin vähän aloin epäillä että voisko tumman kaunottaren levyn nimi olla jotain Ivory Soul ... No voihan se, kun laitetaan eteen se tarpeellinen sana BLACK.