You make me FEEL

Joo se vanha KUNNON aihe: KUN ON TUNTEET, ja mitäs niiden kanssa sitten teet... Viisaat (?) sanovat, että tunteihan tulee ja menee kuin nousu- ja laskuvettä tai meren aaltoja. Turha jumittua liikaa, parempi pyrkiä/pystyä tarkkailemaan vähän niinkuin ulkopuolisena. Mutta siinä piilee dilemma. Miten tarkkailla "ulkopuolisena" tunteita, jotka mellastelevat oman pään ja sydämen SISÄpuolella? Tekeekö niistä johtotähden vai kompassin vai merikartan - vai antaako niiden jäädä vain kiehtovaksi sivuääneksi, jonka komentoja ei tarvitse noudattaa.

Miten nyt sitten tekeekin, pitkästä niukkojen tunteiden kuivahkosta kaudesta havahtuminen on huikaiseva ja häikäisevä ja kipeää tekevä tapahtuma. Heräämistä, kärsimistä, riemua, raastinrauta sisikunnassa. Kun elämässä on ihminen, jonka haluaisin olevan elämässä. Siis yleensä. Hän kuitenkin puhuu jatkuvasti elämänsä päättämisestä/päättymisestä. Ei uhkaillen tai sääliä ruinaten, vaan enemmänkin rauhalliseen toteavaan sävyyn. Niin paljon saavutettu ja menetetty. Voimat huvenneet, ja mielekkyyden tuntukin. Kitkerä kamppailu ja selviytymistaisto ei jaksa maistua. Merkityksettömyyden tuntu vaivaa ja ahdistaa.

Mitä niihin kaikkiin sanoisin. Ettäkö "Älä nyt, kun olet NOIN hyvä tyyppi ja ihana ihminen ja seksikäs ja mahtava persoona." Kaikki sanomiset tuntuisivat latteilta. Kyse on kuitenkin ihmisen omasta valinnasta ja ratkaisusta. Voin antaa kannustusta ja yrittää konkretisoida ongelmien mittakaavaa ja kokoluokkaa. Toisen ihmisen ahdistusta ja elämänväsymystä en voi poistaa tai kyseenalaistaa. Ei väkisin voi ryhtyä innostumaan elämästä ja kokemaan iloa. Tiedän sen itse todella hyvin. Jaksamattomuus ja kyvyttömyys voi olla musertavaa. Ja samalla jokin toivon kipinä kuitenkin lepattelee. Sitä voin jotenkin pyrkiä voimistamaan, jos osaan. Puhun ja kuuntelen ja kosketan ja pidän yhteyttä ympäri vuorokauden, jos siitä tuntuisi olevan apua. Niinä hetkinä EN ajattele kertaakaan että "Ääh, tätä mä en jaksa." Eihän se heikoilla oleva epävarma ihminenkään jaksa, mutta ei pääse pakoonkaan itseään.