haistattelu - edited

Terveisiä vaan tuolta Satakunnasta. Olen matkustanut bussilla n. 9 tuntia eilisen ja tän päivän aikana. Kerrottakoon ettei aika tuntunut kovin pitkältä. Olihan seuranani kaksi sisustuslehteä ja uusin Kay Scarpetta-dekkari (vai miksi niitä pitäisi sanoa?). Ja limskaa (hei vaan hampilääkäreille). Yöpymispaikkani kohdilla ei ollut pysäkkiä, joten suoritin reippaan 20 minuutin kävelyn keskustasta sinne kera kamojeni (joita oli naisellisesti paljon). Puolessa välissä vaihdoin laukun toiselle olalle, kun kuolema uhkasi.

Huone oli kiva. Ei kovin luksus, mutta siisti ja kylppärikin reilun kokoinen. Vermeet jätin sinne ja maalasin vähän naamaa - jälleen kävelemään. Suoritin reippaan 20 minuutin kävelyn takaisin keskustaan. Tai ehkä siinä meni vartti. En ole ihan varma. Opistokin löytyi kun hetken arvoin. Kadulle oleva ovi sen sijaan oli lukossa - ymmärsin kuitenkin mennä kuikuilemaan toiselle puolelle ja kas, sieltä pääsi sisään. Kaveri soitti juuri takaisin ja opasti oikeaan suuntaan. Pääsin soittamaan nauhalle prima vista yhden säestyksellisen huilutrion kahdella huilulla ja pianolla :P Hauska piiiiisi.

Sain grand tourin talossa, minkä jälkeen pizzalle (+ sidulle). Nams. Aika suolainen läjäys, mutta suolakurkku toimi oikein hyvin. Toisen saiderin olisi voinut jaksaa, mutta en kehdannut. Juteltiin yhteensä pari tuntia siinä, minkä jälkeen kipitin kaupan kautta majapaikkaan. Kävely sujui reippaasti taasen, tällä kertaa varmaankin siinä 20 minuutissa.

Olin valmis sammumaan klo 20.50, mutta päätös katsoa Will&Gracen päätösjakso vaikutti nukkumattomuuteena. Räpelsin puhelimella ja kommunikoin parin ihmisen kanssa tsätissä. Luin Scarpettaa. Katsoin ohjelmani. Nukuin HYVIN.

En mennyt lopulta aamiaiselle, vaikka se todennäköisesti olisi ollut erinomainen. Klo 7-9 oli kuitenkin mulle vähän liian aikaisin, joten päätin nukkua pidempään ja syödä sitten myöhemmin jotain jossain. Suihkuilin (sorry, no photos) ja pukeutuilin ja meikkailin ja pakkailin ja valmistautuilin rauhassa, kunnes meinasi olla jo hoppu. Päätin olla LAISKA ja pyysin soittamaan taksin.

Olin puoli tuntia etuajassa opistolla, mikä oli tarkoituskin. Kaveri oli siellä myös treenaamassa, ehdittiin jutella. Rehtorisnainen pölähti opehuoneeseen ja sanoi, että hänellä on samanlainen veska kuin mulla :D Hyvä alku siis. Siihen se ehkä sitten jäikin. Kun itse haastattelu alkoi, rouvan tyylissä oli perusnegatiivinen sävy. Paikalla oli myös jonkun kaupungin lautakunnan mies, joka kysyi ehkä kaksi kysymystä.

Aluksi piti esitellä lyhyesti itseni - tässä vaiheessa olin jo vähän hermostunut: pitäisikö puhua vaan ammatillisista jutuista vai selostaa koko olemus harrastuksia myöten (tiivistetysti of course). Päädyin jonkinlaiseen sekoitukseen. Tästä mun ns. esittelystäni päästiin sitten muihin aiheisiin, kuten Perhesuhteet ja Onko mulla autoa. Eeh.... Kuinka paljon mun perhesuhteeni kuuluvat heille? Sanoin että mulla on kissa. Ja annoin ymmärtää, että muuta ei sitten olekaan, mikä onkin totta. Auto-asiaan vastasin, että ei vielä. Kysyivät, että muuttaisinko sitten paikkakunnalle, jos työn saisin. Kerroin sen olevan lähtökohtana - sinne mennään missä töitä on.

Kysyttiin myös olenko tehnyt sovitustöitä ja onko mulla orkesterin johtamisesta koulutusta. Jälkimmäisen olisi kyllä nähnyt mun papereista = ei ole. Välillä tuli semmoinen olo, että onko ne edes lukeneet niitä.

Reilu vartti siinä puhuttiin. Eniten ehkä ärsytti, kun rouva rehtori käski kertoa Suzuki-metodista. Aloin selittää lyhyesti mikä hommassa on ideana, kun rouva keskeyttää ja sanoo "niin, kyllä minä tiedän tuon". ÖÖÖÖÖÖH, wot? Mitä sitten piti sanoa? Jatkoin kertomalla, mikä mua kiinnosti siinä ja miten päädyin metodia opiskelemaan. Välillä rouva toisti tuon kommenttinsa, joten en ehkä ihan ymmärtänyt kysymystä kuten epäilinkin.

Kättelin reippaana tyttönä tullessa ja lähtiessäni molemmat haastattelijat ja menin opehuoneeseen hengittelemään rauhassa. Kaveri oli vielä tauolla ja kommentoitiin puolin sun toisin niitä kysymyksiä. Hetken päästä paikalle tulivat opetiimin miekkoset. Tupakkataukonsa jälkeen mentiin yläkertaan ja alkoi epävirallisempi haastis.

Viralliseksi valvojaksi itseään naureskellen tituleerannut mies puhui Paljon. Minäkin sain puhua ja oli paljon leppoisampi meininkin kuin ekassa sitsueissönissä. Sedät oli miettineet muutaman virallisehkon kysymyksen (onko autoa, soitanko pianoa/pystynkö säestämään, muuttaisinko, perhesuhteet, miten kehittäisin opiston toimintaa) ja niiden lisäksi puhuttiin yleisesti musiikin harrastamisesta ja vaikka mistä.

Puhuttiin yli kolme varttia :D Eli ihan kivasti. Mutta missään vaiheessa ei ahdistanut. Jäi hyvä mieli poistua rakennuksesta.

Kerrottakoon myös, että hakijoille oli tehty voileipiä ja kahvia (ei kuitenkaan teetä, harmi). Lisäksi oli lusikkaleipiä (nams) ja porkkanakakkua (hyvääää). Pisteet niistä.

Kävin viemässä roinat bussiasemalle ja kipitin mummulaa katsomaan. Talo on usein tyhjänä, kun ei meidän sukua siellä nyt asu. Mummun serkku käy välillä tsekkaamassa että on paikat kunnossa. Pari vuotta sitten oli talvella yläkerran vessassa joku putki jäätynyt ja paksahtanut rikki = vesvahinko kahdessa kerroksessa. Nyt siellä ei ollut jälkeäkään moisesta. Uusi lattia ruokasalissa/työhuoneessa ja yläkerran makkarissa. Sininen kamari oli ennallaan, jos ei lasketa toisen sängyn änkemistä sinne. (Jos muutan sinne joskus, heivaan sen kyllä vidduun sieltä.)

Fiilistelin kaivelemalla vanhoja kuvia ja kirjeitä ja kortteja. Mummun äidin rillitkin löytyi :D Taatan (mummun isä) tekemät huonekalut olivat kunnossa - sänky (tehty ei-mun-pituisille), vaatekaappi ja peilipöytä/lipasto. Kaunis talo.

Kaupan kautta bussiasemalle ja rojujen kera bussiin. Huittisissa taas vaihto ja kotiin.

Nyt väsyttää.

***

Kotimatkalla näin yli 30 joutsenta pellolla ja sen vieressä olevalla järvellä :)