Oon sort of vahtimassa taloa porukoilla, huomenna sitten mökille käymään. Eikä tää haittaa laisinkaan. Paitsi että tein ihanan löydön yhden huoneen nurkasta hetki sitten - muurahaisia. Ihan v*tusti. Myös siivekkäitä. Myös sängyssä (esim. petarin ja patjan välissä) ja kirjoituspöydällä.
Lykkäsimme myrkyn.
Nyt on vaan raatoja.
Siis häh? Eikö noi mun vanhat blogitekstit muka näy enää muille? Tää on tosi outo systeemi. Ja olis voineet ilmoittaa kyllä, että tää blogipuolikin muuttuu. Tai sit luin vaan huonosti sen meilin.
Vaikka eipä tämä kyllä oo mun prioriteetti muutenkaan. Kökkö mikä kökkö.
Tai ei niitä ongelmia oo kun yksi. Nyt sitten vihdoin viimein oli pakko laittaa tuo skype koneeseen, messenger tuli mun kohdallani tiensä päähän. Ja voi TUSKA sitä kökköpääohjelmaa... Nätisti asentui, aukesi, kirjauduin, vähän katselin, kunnes pim. Näytöllä toimii - ei mikään. Tai hiiri/kursori kyllä oli hengissä, mutta mikään kansio tahi ohjelma ei auennut, näppäimistöä sai hakata miten halusi. Lopulta rakkine sammui väkisin nappia painamalla.
Kahden päivän aikana oon ehtinyt palauttaa järjestelmän, poistaa skypen muuta kautta koneelta kaksi kertaa, pakkosammuttanut ja sitten uudelleenkäynnistänyt konetta Useita Kertoja. Guugeloitsin myös mahdollisia kohtalotovereita ja neuvoja, mutta eipä nekään auttaneet. Nytkö on sitten vaan luovuttava siitä yhteydenpitomahdollisuudesta vai häh? P*rseestä, sanon minä.
Niin ja toi harrrrrrtsporrrrrrt. Nostalgian vuoksi ostin pari pussia sitä jauhetta ja testasin treenijuomana viime viikolla. Eipä tuo ihmeitä kyllä tehnyt, mutta tuskin hirveästi haittaskaan :D Nostalgia tulee siitä, että penskana uimahallissa käydessä aina kinuttiin kahviossa kyseistä juomaa. Ei saatu. (Ja Kummelissa ne yhdet joi hartsporttia ja katto sporttivarttia.)
Tää viikonloppu on sellainen hulinahässäkkä, että unohtuu varmaan koko intternetsi ja aateekoo. Kunhan tulee sunnuntai-ilta, voi taas hengittää.
No nyt on sekin koettu, että fb tökkii oikein reippaasti. Torstaina alkuillasta alkoi pukata virheilmoitusta, kun yritin päivittää statuksen, ladata kuvan tai videon. "Sorry, unable to update your status. Try again in a few minutes." Vähän tää on tämmöistä sohvaperunan ongelmaa vaan, mutta vähän kyllä meinaa nyppiä, kun edelleen tilanne sama. Neljättä vuorokautta mennään. Tänään huomasin myös, ettei profiili- tai cover-kuvan vaihtaminen onnistu edes vanhoista (jo ladatuista) kuvista.
Vaikka turhalta tuntui jo etukäteen, oon lähetellyt virheilmoituksia screen shotteineen joka päivä. Pienellä guuglailulla selvisi, että on tätä muillakin menossa parhaillaan. Eri läppäri/tietokone, eri selaimet, kaksi eri puhelinta selaimineen - nope. Nothing.
Mut hei, ei se mitään. Tiistaina taas töitä, ei ehdi vaivata niin paljon tämmöset. As if :D
Tän viikon tiistai oli kyllä oikea maanantai. Illalla pää täynnä ajatuksia, vähän kaiken suhteen. Pari sanaa ystäville netin kautta ja sain välittömästi verbaalista tukea. Ei voi muuta kuin olla kiitollinen siitä, millaisia ihmisiä parin viime vuoden aikana on ilmaantunut lähipiiriin.
I'm happy.
Aamulla on kaikki (ainakin vähän) paremmin. Tämän oon kuullut ehkä miljoonasti, mutta aina se vaan on osoittautunut myös melkoisen todeksi. Sain nukuttua sikeästi, eikä kissakaan meuhkannut aamulla. Noustessa vielä tympi vähän, mutta ärsytys antoi potkua joidenkin asioiden hoitamiseen. Niin että plussan puolelle päästiin ja heti päivän alkajaisiksi.
Silloin tällöin sitä tulee ajateltua, että olis kiva olla vähän lyhyempi tai kuppia pienempi. Pikkuhiljaa oon kuitenkin pääsemässä olotilaan, että tää on ihan hyvä näin. Tää mun kroppa. Itseisarvo ei ole kiinni siitä miltä mä näytän. Kökköpöö-päiviä riittää edelleen, mutta ehkä alan vähitellen saada kiinni jostain fiksusta... :)
Ja sitten on tietysti vielä tää kaikkein tärkein kysymys mietittävänä: pysynkö punaisessa vai pitäskö vaihtaa.
Ei mulla muuta.
Mun treenivaatehyllyyn on kertynyt vajaan 4 vuoden aikana niin useat ja monen väriset leggarit & sukkikset, että niistä sai tehtyä sateenkaaren. Kato vaikka.
Harkitsin jo syksyllä ton kuvan sommittelua ja ottamista, mutta aina se jäi. Nyt on kumminkin ikuistettu alkuviikosta. Melkein voisi kirjoittaa kuvatekstiksi, että sponsored by H&M ja Seppälä. Sieltä on suurin osa haettu, kolmet kahden hinnalla ja muita tarjouksia huomioiden. Täyden hinnan oon tainnu maksaa vaan 3 parista ballet pink -värisiä sukkiksia, joita tarvii näytöksissä usein. Äidiltä on peräisin muutamat, joita ei olekaan itse käyttänyt (ainakin keltaiset ja yhdet oranssit muistan).
Oivallisesti (tai sitten ei) tänään uutisoitiin siitä yhdestä lakijutusta. Joka ei sitten mennytkään käsittelyyn. Muutamia samaa sukupuolta olevia pariskuntia on omassakin tuttavapiirissä, vaikka eipä se mun mielipidettäni ole muokannut oikeastaan missään vaiheessa. Samana on pysynyt koko ajan, eli myönteisenä tälle asialle. Toivon kovasti, että kansalaisaloite (tai miksikä sitä nyt sanotaankin) saisi lopulta sitten arvoisensa käsittelyn ja sen oikean päätöksen.
Mutta nyt mä jatkan tätä lomaa ja meen vähän lukemaan ihka oikeaa kirjaa netin selaamisen sijaan.
Paistoin tänäänkin lättyjä, mutta nyt ei ollu jauhelihatäytteen vuoro. Oli mansikkahilloa ja kermavaahtoa, piiiiiitkästä aikaa. Hyvää. Ja jäi huomisellekin aika monta... Ehkä jopa tiistaille, jos oikein yritän.
Törmäsin alkuillasta blogilinkkiin fb:ssa, nimi ei vielä kertonut sisällöstä mitään, mutta katoin kuitenkin mistä kyse. Oli sitten semmoinen, että luin kaikki tähän asti julkaistut merkinnät yhtä kyytiä. 27-vuotias kahden lapsen äiti kirjoittaa rintasyövästä ja elämästä sen kanssa. Itketti lukea sitä, mutta lähinnä siksi, että tuli viime keväänä enkelihommiin lähtenyttä kaveria niin ikävä taas. Tämä kirjoittaja sen sijaan oli uskomattoman positiivinen tapaus, huikea tsemppaaja.
Yhteensattumien summa, mutta lähiviikkoina toi tautiasia on ollut taas läsnä. Käyn joka toinen viikko neuloskelemassa yhdessä täkäläisessä kahvilassa ja siellä tuli puhe sytomyssy-kampanjasta. 600 myssyä riittäisi noin pariksi vuodeksi KHKS:n mukaan, heidän tarpeisiinsa. Mulla on ne viime kevättalvena ostetut langat vielä, kun en ehtinyt saada valmiiksi kaverille pipoa. Purin koko tekeleen ja pistin systeemit pussiin. Tossa ne on pianon päällä, kaivoin viime viikolla esiin. Vähän kaihertaa mieltä tarttua niihin. Ehkä mä vien ne jollekin muulle sinne kahvilaan, joka sitten tekee niistä kivan päähineen.
Viime vuosi oli kyllä muutenkin aika tapahtumarikas, ainakin mitä lähipiirin terveyteen tulee. Kaverin/ikätoverin kohtalo jo tossa tulikin, mutta lisäksi oman iskän sydän operoitiin kesäloman alkajaisiksi. Sitä leikkausta tosin odotettiin puolisen vuotta, mutta se alkuperäinen diagnoosi tuli aika yllättäen. Joo. No sitten kun dad alkoi olla jo ihan ok hapessa ja kotona jo touhuilemassa, äidin äiti joutui yhtäkkiä sairaalaan ja operoitavaksi. Suolistohommia. Ja kun oli päälle 8-kymppinen (ja kookas) ihminen kyseessä, ensinnäkään leikkaus ei ollut mikään helppo nakki, mutta eipä sitten toipuminenkaan. Mummu pääsi onneksi syksyllä omaan kotiinkin jo ja kulkee rollaattorin kanssa aika ketterästi. Välillä vähän ilmankin :)
Omat olot oli aika jees pitkin vuotta, se kolmisen vuotta sitten murtunut nilkkakin on melko normaali toiminnaltaan. Pikkusen jäykempi kuin toinen, mutta kestää treenauksen. Hypyt ja muut. Lokakuun lopussa sitten onnistuin kumminkin vähän telomaan itseäni, tosin ei ollut (pelkästään) mun syy. Bussi nykäisi reippaasti vauhtia Manskun risteyksestä Simonkadun ylämäkeen lähtiessä. Kaatuilin näyttävästi auton keskiosassa :D Nyt se jo ehkä vähän naurattaakin, mutta silloin säikähdin. Oikean käden nimetön turposi, rystystä myöten. Komiat mustelmatkin keräsin. Nyt ei onneksi niistä enää jälkeäkään. Rystynen vähän oikuttelee, mutta oottelen jospa siitä itekseen taantuisi sekin.
Ehdin vähän kouluttautuakin lisää, joulukuussa oli eräiden pedagogisten opintojen tokavika tasotutkinto. Wohoo! :) Vielä kun pääsisi käyttämään kunnolla näitä erikoistumisjuttuja.
Mitähän muuta viime vuodesta voisi sanoa... No ehkä sen, että uusia kavereita on yllättäen löytynyt ihan täältä kotikylästä. Työkavereiden seasta muutama ja vähän harrastuksistakin.
Ja ettei pääse unohtumaan, niin joululomalla löysin itsestäni aika hyvän wii-wakeboardaajan! :P
Purkillinen hyviä juttuja tai purkillinen iloa.
Fb:n puolella kiersi tässä hiljattain kuva, jossa oli tavallinen lasitölkki ja simppeli idea. Ei hajuakaan kuka sen alunperin on keksinyt, varmaan useampi taho eri puolilla maailmaa. Ja sama sen väliä, it's the thought that counts.
Niin että kuluvan vuoden aikana kun jotain kivaa, hauskaa, iloista, onnellista, mukavaa, ilahduttavaa, (positiivisesti) yllättävää tai muuten hymyilyttävää tapahtuu, se juttu kirjoitetaan pieneen lappuun ja laitetaan talteen tähän tölkkiin. Sitten voi vuodenvaihteessa lueskella niitä ja huomata, että aika paljon sitä on hyviä asioita 12 kuukaudessa kertynyt. Kun monesti tuntuu, että aina vaan väsyttää ja ei jaksa ja koko ajan joku juttu tympii.
Pitäs vaan valita se tölkki ensin... Vaativa homma.
Tän keskiviikon lappuun olisi tullut joka tapauksessa pitkästi tekstiä, tai sitten olisin kirjoittanut monta erillistä lippusta. Oli hyvä päivä kaikin puolin, sain paljon aikaan ja jaksoin haukottelematta, vaikka unet edellisenä yönä jäi vähiin ja oli ällöaikanen herätys. HYVÄ MINÄ!!!! :)
Ja ehtiihän noita juttuja jälkikäteenkin pistämään talteen.
Googlailin kuvia tästä tölkkiaiheesta ja paljon niitä näkyi löytyvänkin. Ehkä mä lisään oman versioni toiseen blogiin tässä joku päivä.
p.s.
Baletti on edelleen aika ihanaa.
Tänään oli taas tanssia. Balettia, noin tarkemmin sanottuna. Jaksan edelleen olla hullaantunut kyseiseen lajiin, kasvavissa määrin jopa. Musta on ihanaaaaaa hikoilla siellä salissa ja ojennella koipiani ja kätösiä ja pyöriä ja loikkia.
Tänään oli esimerkiksi kolmen vartin setti (eli aika lyhyt), joka sisälsi lämmittelysarjat tangon ääressä, kärkitossuilla lopputunti. Suurin osa siitäkin tangon kera. Vaikka sitä ei ehkä aina ulkoisesti huomaa, niin vuoden takaiseen habitukseen on aikamoisia eroja jo olemassa :)
Tämän syksyn (lukukauden) oon päättänyt omistaa ihan vaan itselleni. Tänään asemalle fillaroidessa mietin, että oon onnistunut siirtämään taka-alalle sinkkuuden aiheuttamat möhköilyt. Haluan tykätä itsestäni ensin enemmän, ennen kun mietin noita miehenpuolikkaita enempää. Ja koska tällä hetkellä oon useammin hyvällä kuin huonolla tuulella, niin suunta lienee oikea :) Tietty olis kiva olla kaksin eikä yksin, mutta nyt saan/ehdin ainakin kaikessa rauhassa tehdä töitä ja tanssia. Ja soittaa. Ja nysvätä lankojen ja puikkojen kanssa :D
Toiseen blogiin on tullut raapusteltua aika paljon useammin. Viime aikoina lähinnä englanniksi ja aiheesta baletti, yllättäen :D
Nyt vielä toi Poliisien loppu ja sitten pää kohti tyynyä.
WOHOOO!!!!!!!
Joo, mun konsertissa oli viime torstaina yli 100 (siis SATA) ihmistä :) Se on paljon, kun ottaa huomioon keikkakokoonpanon (vaan minä) ja paikan (eräs kirkko). Kannatti vissiin tyrkyttää juttua itestään lehteen (semmoinen pieni pätkä oli, kuvan kanssa, viime ke).
Oli huippu fiilis soittaa. Äitille ja iskälle nauroin etukäteen, että taputtakaa ny sitte pitkään, niin pääsen soittaan encoren :P Kyllä siellä tais kaikki muutkin läpsyttää käsiään yhteen... Onneks ne aploditkin tuli taltioitua, voin synkkinä treenipäivinä kuunnella uudestaan.
Uus musta iltapuku ja korot ja iso punanen kukka tossa rintapielessä, uus hair-do. Vanhat sukkikset, mutta ihan ehjät. Karonkkaan pistin eri mekon, omenanvihreän Marimekko-sellaisen :) Pippurikuosilla.
Sain kukkiakin :)
Nyt sitten enää kerättävä motivaatiota tulevaan talveen.
