mitä tein viikonloppuna?

En oikeastaan mitään järkevää. Jos tän päivän treenejä ei lasketa. Ja perjantain musadiggailua. Ja tiskausta ja fruitie-säätöjä ja pyykinpesua.

Nukuin paljon. Heräsin yhdeksän kieppeillä, pe ja la nukuin parin tunnin päiväunet kumminkin. Hyödyllistä, eh...

I also pimped my eines - tiedän miltä se kuulostaa. Mutta siis: lämmitin tölkin verran lihapullasoosia, johon lisäsin lorauksen ruokakermaa ja pikkupurkin tomaattipyreetä. Tuli hy-vää! Tagliatellen kanssa söin. *end of food-raportti*

Tänään luin eräästä blogista pannukakkuasiaa ja myöhemmin illalla toveri mesessä välihuomautuksena kertoi tehneensä ihan sikahyvää pannaria. Huvittava yhteensattuma :) Kysyin kamulta heti hänen käyttämänsä ohjeen talteen. Testaan senkin joskus. Tänään ei ollutkaan mun pannaripäivä, kun pasta oli sen verran raskasta.

Toisessa blogissa oli tekstiä isovanhemmista. Omistani on elossa isoäidit (mummuiksi niitä meillä sanotaan). Toista pappaa en muista ollenkaan, enkä suoraan sanoen muista, olinko syntynyt vielä hänen kuollessaan. Äidin isä taasen kuoli 10 vuotta sitten. Kesäkuun alussa tulee tuo vuosimäärä kuluneeksi. Olin silloin itse lukion tokalla, menossa kolmannelle. Kesäloman ekaa viikkoa vietettiin, kun yhtenä aamuna äiti itkee puhelin korvalla. Siihen ei ollut kovin kiva herätä. Tirautin muutaman pisaran itsekseni omassa huoneessa ennen keittiöön menoa. Ei tarvinnut kysyä, mistä oli kyse. Pappa oli sen viikon alussa päässyt sairaalasta (diabetesta ja semmoista, dialyysihoitoa mm.) kotiin ja oli pitkästä aikaa virkeämpi, 70-vuotisjuhlia olisi vietetty myöhemmin sinä vuonna. Vai seuraavana? En ole ihan varma.

Nii-in. Tuohon aikaan eno asui mummun ja papan luona, kävi meidän kaupungissa töissä. Loppu perheestään oli muuttamassa sinne myöhemmin, käsiraha kai yhdestä talostakin maksettu. Tuota aamua edeltävänä iltana pappa kävi nukkumaan ja sanoi mummulle jotain mun mielestä hyvin kaunista: kiitos. Aamulla aikaisin oli tullut hengitysvaikeuksia ja sydänkohtaus. Eno oli yrittänyt elvyttää. Ambulanssikin tuli. Eipä sille mitään voitu. Kesä meni koko äidin suvun surressa, mikä heijastui meidän perheen elämään hyvin voimakkaasti. Onneksi (nimenomaan tätä sanaa haluan käyttää) mulla oli kesän alussa laulu- ja ilmaisukurssi, juhannuksen jälkeen musaleiri, ennen koulujen alkua matikan abikurssi. Kotona oli ahdistavaa. Oli vielä syksyllä ja talvellakin, mutta koulussa ja harrastusten parissa sai kulutettua aikaa. Lisäksi meillä oli italialaisten kanssa lyhyt vaihtohässäkkä. 20 tyyppiä tuli meille pariksi viikoksi, me mentiin sinne sen jälkeen.

Pappa oli musiikkimies. Ja kasvatusihmisiä. Aikuiskasvatuksen lähinnä, mutta noin yleisestikin. Nyt kun itse yritän olla jotain noihin aloihin viittaavaa, tuntuu menetys isommalta kuin ennen. Noin niinkun sentimentaalisesti ilmaistuna.

***

Kakkosella tulee Grammyt. Foo Fightersien kanssa pääsi joku viulistimimmi soittamaan - varmaan kiva heilua mukana, mut ei sitä soittoa kyl kuulu pätkääkään. Eikä kyseistä typyä ole näytetty alun paria sekuntia enempää... No, uskon että hieno kokemus.