onnellisuuden esteet

Tuttava oli laittanut profiiliinsa tällaisen tekstin:
"Suurimmat esteet onnellisuudelle ovat syyllisyys menneestä ja huoli tulevasta."

Minä ainakin allekirjoitan tuon. Omaa elämääni ajatellen vähintäänkin. Jatkuvasti sitä miettii, mitä kaikkea olisi halunnut tehdä toisin. Ja miten työ- ja muut kuviot jatkossa järjestyvät. Mjoo. Onhan toi aika itsestäänselvyys, mutta pidän kuitenkin fiksuna lauseena, joka kannattaa muistaa.

Välillä on vaan vaikea olla tyytyväinen siihen, mitä nyt on. Niin oma itse (henkisesti und fyysisesti) kuin materiaali itsen ympärillä.

***

Viikko sitten oli tarkoitus soittaa hakutoimistoon ja kinuta tietoa, milloin tulee tieto valituista. Jänistin viikon verran ja nyt on tullut soitettua noin kymmenen kertaa sinne. Äsken joku lopulta vastasikin. Että pitää soittaa suoraan sille, joka heillä vastaa erikoistumisopinnoista. No ylläripylläri - ko. henkilö ei ainakaan ekalla yrityksellä vastannut. Yhteen asti se toimisto on auki. Että vielä ehtii.

Kaikista karmivinta olisi kuulla nyt puhelimessa, etten ole päässyt. Kaikkein hienointa olisi kuulla nyt puhelimessa, että olen päässyt. Sellaista sopivaa olisi kuulla nyt puhelimessa, että postia lähetetään kaikille hakijoille ensi viikolla. Ja että tiedon välittämisessä on kestänyt näin kauan, kun toinen valintakoepäivä pianisteille oli vasta viime perjantai (niinkuin se olikin).

Saas nähdä.

***

Kävin eilen kenkäkaupassa. Sovitin melkein kymmeniä saappaita. Yhdet kivat - yli 100 euroa - nou kän duu. Toiset kivat - ainakin 8 senttiä korkoa - haluanko olla super-amatsooni?

On tää vaikeeta joskus. *hymähtelyä*