pohdintaa, vaihteeksi

Niinpä niin. Eräs miespuolinen kaveri tuossa taasen loihe lausuman, jonka olen kuullut ennenkin. Että mikä siinä on niin vaikeaa, vai olenko vaan liian kranttu.

Kyseessä ovat tietenkin miehet. Mulla ei sellaista ole. Käskin kaverin määritellä sanat "liian kranttu". Sanoi vaan, että no mitä vaatimuksia mulla on ja millainen mies ei saa olla jne.

Mun Suuria Vaatimuksia ovat:
- pituus (178 vähintään), koska mä olen pitkä (177,5)
- fiksuus (sosiaalisesti ja mielellään jotain koulua käytynä), koska silloin yleensä ymmärtää mun halun opiskella lisää
- ...musikaalisuus? Tää nyt on ehkä itsestäänselvä juttu, mutta oon valmis tinkimään.

Ekana (ja ainoana noista Vaatimuksista) kaveri tarttui tuohon pituus-asiaan. Että mikä siinä on niin kamalaa, jos mies on mua lyhyempi? En minä tiedä. Se tunne vaan, että mä olen isompi. Nooooh. Seurasi kysymys, että mitäs jos se tyyppi on vaikka 175 ja muuten tosi fiksu ja kiva ja kaikkea muutakin. Vastasin, että kyllä siinä nyt on aina jotain muutakin pielessä kuin pituus. En mä Niin pinnallinen ole, vaikka täällä siitäkin on keskusteltu.

Ja bonuksena: on mulla ollut lyhyempi mies ja samanpituinenkin. Olen myös yrittänyt ihastua ihan muihin kuin kouluakäyneisiin / muusikkoihin. Eikä ne jutut ole kaatuneet Mun aloitteesta.

Valivalisäälisäälilässynlässynlää.

Olen mä menneenä talvena ihastunutkin välillä, mutta ne on olleet varattuja tai muuten mahdottomia miekkosia. Tai sitten on ollut vaan niin könkkö olo omasta kropasta, ettei ole huvittanut mennä tyrkylle.

Katsotaan, josko tämä tästä taas menisi johonkin toiseen suuntaan. Tämä pohdiskelu siis.