Iskä soitti. Lähinnä sen takia, että kertoi avustaneensa mun taloudellista tilannetta (vaikka äidille ilmotin pärjääväni vielä). Puhuttiin niiden (ä:n ja i:n) huomenna alkavasta reissusta ja kissasta ja mun palovammoistakin.
Puhuttiin myös iskän äidistä, joka on sairaalassa odottamassa kuolemaa. Pöljästi sanottu oikeastaan. Mutta kun vanhainkotipaikkakin on jo annettu pois, niin eipä siinä nyt hirveästi enää ole muutakaan. Äidin kanssa eilen pohdittiin lyhyesti iskän fiiliksiä asian suhteen, kun se ei niistä juurikaan puhu. Ei se nytkään mulle niistä puhunut, mutta puhelu kesti kuitenkin n. 10 kertaa sen mitä normaalisti. Iskä kertoi myös, että mummu on päättänyt olla syömättä ja melkein juomattakin. Tekareita ei enää pidetä suussa. Turhat ne oliskin. Kasvojen iho on pehmeä, kun niitä koskettaa. Kädet on kuivemmat, koppuraiset. Sormet ei enää oikene.
Mummu oli tänään varmistanut, että onhan nyt tiistai. Eli jollain lailla mukana geimeissä. Vaikka ei juurikaan ole nähnyt/kuullut/maistanut mitään pariin vuoteen. Kohtalaisen ankeaa.
Edellisellä visiitillä äiti oli iskän seurana siellä. Mummu oli iskän mukaan ottanut heidän lähtiessä lujasti kiinni kädestä. Eilen taas oli ollut löysempi ote.
Ja keuhkoissa on ilmeisesti nestettä. Hengittää hankalasti. Se on isoin muutos nyt lyhyen ajan sisällä. Ei kuulemma muuten ole niin "tapahtunut". Mummu on myös sanonut, että isoja/radikaaleja tutkimuksia ei sitten enää tehdä. Kesän alussa tuotiin Hml:an, kun meni iho keltaiseksi. Silloin ei tehty sisätutkimuksia, päällipuolelta vaan.
Eikä ne kuulemma siellä sairaalassa sano, miten huono tilanne se loppujen lopuksi on. Että onko päivistä, viikoista vai kuukausista kyse.
Paha sanoa.
4 kommenttia
irga
30.7.2008 22:34
Aina ei voi myöskään tietää. Oma mummini meni tosi nopeasti infektion seurauksena. Kaks viikkoa aiemmin se pisteli menemään himassa, sitten se makasi jo muissa maailmoissa sairaalassa. Ja lähti sellaisena päivänä, kun kaikki oli näyttänyt tavallista paremmalta.
Tajusin siinä mummin sairasvuoteella, että mä olin siinä se, joka tuki vanhempaansa, jonka äiti oli kuolemaisillaan. Oma tuki tuntui aikuiselta ja tärkeältä,
Tsemppiä sulle!
Vastaa kommenttiin
liquidsunshine
30.7.2008 23:16
Mua vaivaa, kun en o nähny mummua Aikoihin. Enkä varmaan näekään enää. Porukat on reissussa ja pian niil alkaa työtkin. Eli en pääsis millään ees sinne sairaalaan.
Tavallaan kauhistuttaa myös se, miten iskä reagoi sitten kun mummu tosiaan kuolee. Kun ei siitä osaa arvata.
Niin ja Kiitos :)
Vastaa kommenttiin
irga
31.7.2008 14:56
Mun kohdalla oli sama homma, onneks ehdin nähdä sen muissa maailmoissa olevanakin. Asian ehti tajuta, ehti tavallaan surra etukäteenkin. Auttoi, että mummu oli pitkälti yli 90-vuotias ja elämään aika väsynyt.
Mun ongelmani oli (aiheeton) huono omatunto kuoleman jälkeen. Mummi ei jostain syystä ollut koskaan pitänyt minusta, ei lapsenakaan, joten minä sille vierain kaikista lapselapsista. Toisen mummin lähtö kymmenisen vuotta sitten olikin niin paha, että toipuessa meni pitkään.
Nykyään mä ajattelen, että ne molemmat istuu kahvilla ja konjakilla yläkerran kahvisalongissa. Toinen moralisoi nykymenoa ja toisen mielestä meno on liian laimeaa... :)
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
5.12.2021 10:57
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin