Ruokamaisemia Hämeestä

Otsikko on keittokirjan nimi, tosin kyseisessä kirjassa on paljon muutakin luettavaa kuin itse ohjeet. Sen on toimittanut Pirjo Poutanen, painettu ja sidottu Gummeruksen Kirjapainossa. Copyright näköjään seuraavilla: ProAgria Hämeen Maaseutukeskus / Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus / Suussa Sulavaa Hämeessä - ruuankehittämishanke. (Tähän väliin lykkään asiaan kuulumattoman mielipiteen: Mulle opetettiin aikanaan, että pitää kirjoittaa ruOan eikä ruuan. Kaikkea sitä nykyään hyväksytäänkin, räyh.)

Iskän 6-kymppisten menu oli aika pitkälti tästä kirjasta. Äiti innostui jo kevättalvella suunnittelemaan. Itelleni hommasin opuksen vissiin vuosi tai pari sitten, kun Wetterhoffilla osui silmiin.

Hinasin viimeksi mökiltä Helsinkiin kassillisen raparperia ja tänään teki mieli kiisseliä. Kirja kertoo raparperista tällaista:
"Kevään tunnistaa puutarhassaan viimeistään siitä, että raparperit työntävät punertavan ruusuiset lehtinuppunsa maasta. Raparperia eli barbaarien juurta käytettiin ulostuslääkkeenä jo 5000 vuotta sitten. Se kasvaa villinä Mongoliassa. Aasiasta sitä tiedetään tuodun lääkekasviksi Ruotsiin rikkaitten kauppaseurojen laivoissa 1700-luvulla, kun kaikki kiinalainen oli suurta huutoa. Vasta 1900-luvulla raparperi osattiin taltuttaa sokerilla raikkaaksi herkuksi."

Ohje kuuluu seuraavasti:

6 dl raikasta vettä
3 dl raparperinpaloja (itse käytin vajaat puoli kiloa)
1 kanelitanko
1 vaniljatanko (korvasin teelusikallisella vaniljasokeria, miten kukin tykkää)
3 dl sokeria (pistin vaan 2, kun kolmella tulee supermakeaa)
4 rkl perunajauhoja (omassa versiossa 3 rkl)
1 dl kylmää vettä (suurusta varten)

* Mittaa vesi, raparperikuutiot, mausteet ja sokeri kattilaan ja kiehauta raparperit pehmeiksi.
* Mittaa perunajauhot kuppiin tarkasti ja sekoita ne kylmään veteen.
* Ota kattila pois liedeltä ja lisää höyryävään nesteeseen tasainen perunajauho-vesiseos ohuena nauhana. Sekoita hämäläisen rauhallisesti (koko ajan). Varo vatkaamasta, ettei kiisselistä tule venyvää ja sameaa.
* Kuumenna kiisseli kiehumispisteeseen eli anna sen pulpahtaa.
* Kaada kiisseli laakealle posliinivadille jäähtymään. Päälle ripoteltu sokeri estää kiisseliä kuorettumasta.

Huom.
* Kaneli- ja vaniljatangot voi hyvin jättää vadin pohjalle, vaikka entisajan emännät ottivat ne talteen ja huuhtelivat kuivumaan uutta käyttöä varten.
* Kiisselistä saa sopan vähentämällä perunajauhon määrää (tai lisäämällä veden määrää). Soppa syntyy myös rusinoista, puolukoista, variksenmarjoista, ruusunmarjoista, viherherukoista, mustikoista ja tyrnistä.
* Syksyisin raparperien sijasta käytettiin perattuja karviaismarjoja tai hapokkaita omenia. Karviaisten kuoret siivilöitiin pois liemestä, muuten kiisseli valmistettiin samaan tapaan. Emäntien salainen keino saada maku täyteläiseksi on vieläkin lisätä sokerin kanssa hippu suolaa kiisseliin (no tätä en kokeillut).

* Moderni raparperikiisseli elää alkudrinkkinä, retkieväänä, jäätelön kastikkeena tai vaikkapa Nuutin päivän kiisselinä eli keskitalven pakkasten kuumana jälkiruokana murennettujen piparkakkujen päällä.

Että semmoista. Selailin netistä kaikenlaisia ohjeita ja muistin Eloveenuksen vinkeistäkin yhden version. Päädyin kuitenkin ylläolevaan, kun äiteekin sitä teki niin piti itekin kokeilla :P Muita huomioita mieleen jäi muutama ja ne ovat tässä:
* Älä tee raparperisoppaa, -kiisseliä tai -säilykkeitä (tms.) alumiinikattilassa - siitä voi irrota jotain ylimääräistä ruoan sekaan. Eli mieluiten teräs- tahi pinnoitettu astia.
* Tarjoa raparperiruokalajike jonkun maitopitoisen lisäkkeen kanssa (kermavaahto, jäätelö tms.), oksaalihappojen takia (ne sitovat elimistöstä kalsiumia).

Tuli muuten aikas hyvää.