viikkoa

No se äitee lopultakin tuli kyläilemään, kun pari vuotta ensin suunnitteli. Ja oli ihan rehellisesti sanoen kivaa. Ei kertaakaan edes oikein väitelty, kun yleensä tulee tappelu jossain vaiheessa. Äiti relas kerrankin. Ja minä.

Tiistaina hain mamman asemalta, juna oli tunnin myöhässä. Onneks ei ollu itellä pitkä matka, niin ei tullu turhaa odottamista. Käytiin kaupassa ja tehtiin ruokaa. Ihan ällöttävän hyvää pastaa. Kävin Alkossa etukäteen - erästä kuohuvaa ja toisenlaista valkkaria. Nam. Katottiin Hynttyitä yhteen.

Keskiviikon agenda: brunssi kotona, juomat Sinebrychoffin museon vieressä siinä kahvilassa (Fanny taitaa olla nimi), näyttelyn katsominen, kävelyä, ruokailu La Famigliassa, visiitti Arabian/Iittalan myymälään Hämeentien päähän, iltapalaa ja Todella upeetaa kotona.

Torstaina noustiin vähän aiemmin ja mentiin halliin aamiaiselle. Ateneumin Kalevala-näyttely ja lopuksi soppaa/pizzaa Juttutuvassa. Kotona leivokset ja teetä, tavaroiden pakkaaminen ja äiti-ihmisen saattaminen junaan.

Tänään en o tehny mitään. Paitsi syönyt lätkäsalmiakkeja ja hedelmäkarkkeja, niitä joita on Lauantaipussissa. Löysin siitä asematunnelin Kompassiaukiolla olevasta jämätukkukarkkisipsikaupasta pussin pelkästään niitä kahta lajia. Luettavana on ollut jälleen kerran Laura Honkasalon Tyttökerho. Nyt tuolla ulkona sataa ja ei edelleenkään huvita lähteä mihinkään. Lehden päätoimittaja pisti vähän noottia, että mainokset pitäs saada mahdollisimman pian taittajalle. No niinpä. Toukokuun lopussa laitoin sopimukset ja ahdistelin vielä ennen juhannusta mainostajia. En tiedä moniko lähetti materiaalit, mutta vain kaksi lähetti tiedot mulle. Ahdistaa.

Äidin kanssa tuli puhuttua ja paljon. Kumpikin. Sanoin, että mua ottaa päähän kun en ole päässyt erinäisiin kouluihin ja oma soittotaidon taso ei ole se minkä sen haluaisin olevan. Ja kyllä se tietää, että mä haluaisin miehenkin. Helpotti hetkeksi, kun sai purkaa mieltä ja vastapuoli osasi suhtautua järkevästi siitä huolimatta, että on mun äitini.

Silti tänään on ollut synkistelyfiilis. Toi kaatosade nyt ei hirveästi piristä, vaikka toisaalta onkin kiva mennä tohon sängylle ja nojata isoihin tyynyihin, juoda teetä ja lukea.

Kevennysurakkaan ei kuulu kovin hyvää. SeKin harmittaa. Tarttis tuki-ihmisen. Äidillä on sama ongelma, mutta en mä sen kanssa pysty "suorittamaan". Siitä huolimatta mitä tossa ylempänä lukee. Painonvartijat ei houkuttele pätkääkään, koska se pistelasku ahdistaa. Se henkilö pitäs olla joku (mieluiten ei toi paras kaveri alakerrasta koska se ei osaa samaistua mun tilanteeseen), jonka kanssa ei välttämättä ole edes hirveästi muuta yhteistä. Ja joka patistaisi mut lenkille. Tai ylipäätään ulos. No. Ehkä se asuu mun pään sisällä jossain ja pitää vaan kaivella se sieltä esiin. Meenkin tästä hakemaan topseja.