Mun tekee jotenkin pahaa lukea siitä, kun vanhemmat vaahtoaa suu vaahdossa siitä, kuinka heidän lapsensa ei saisi laulaa virsiä koulussa, tai vahingossakaan kuulla Jessestä ja sen iskästä. Mun mielestä uskontotunnit oli ihan ok tunteja, mutten mä siltikään ole elämäni aikana pimahtanut niin pahasti, että olisin raamattua alkanut lukemaan tai muutenkaan uhrata elämääni uskonnolle.
Aikuiset aliarvioi lapsiaan pahasti, jos luulevat tuollaisen tekevän heille pahaa. Mitä he pelkäävät? Sitä, että lapset alkaisi vahingossa uskomaan johonkin? En usko, että peruskoulun uskonnonopetuksella olisi kauheasti vaikutusta siihen mihin ihminen uskoo tai ei usko. Kyllä nuo uskonasiat lähtee kotoa.
Lapsena ihmettelin sitä, kun hyvä ystäväni ei osallistunut koskaan joulujuhlaan tai syönyt verilettuja tai makkaraa, tai viettänyt synttäreitään ja kyllä se siitä itsestäänkin näki että sitä harmitti joulu -ja synttärilahjojen missaaminen, ketä lasta tuollaiset nyt ei harmittaisi. Mä itse olisin kaivannut lapsena ehkä enemmän tietoa eri uskonnoista, en sen takia että olisin halunnut hurahtaa johonkin uskontoon vaan sen takia, että ymmärtäisi paremmin joidenkin uskonnon edustajien käytöksen. Kaipa noita asioita käsiteltiin joillain tunneilla kuitenkin jossain määrin. Uskonto on siinä mielessä hyödyllinen asia, että sen avulla ymmärtää ehkä paremmin muita ihmisiä. Ainakin jossain määrin. Enkä koe että joku peruskoulun vähäinen uskonnonopetus olisi lapsen psyykkeelle pahasta.
Enemmänkin haluaisin koulujen suuntautuvan sellaiseen yleismaailmalliseen uskontohen käsittelyyn, eikä vain keskityttäisi yhteen uskontoon ja sivuhuomautuksena käsiteltäisi muita uskontoja. Kyllä ne lapset osaa sivuttaa nuo uskontoasiat aika tehokkaasti, jos vanhemmat ovat ateisteja. Mutta kyllä yleissivistykseen mun mielestä kuuluu tietää eri uskonnoista edes ne perusasiat.
Ettei sitten tarvitse lasten ihmetellä ääneen, miksi joillain naisilla on koko kropan ja naaman peittävät kaavut, tai miksi jotku ihmiset eivät omista telkkaria tai syö verilettuja.