Suojelusprkl

Kävipä sitten niin, että kaverini perui viime tinkaan CMX:n keikalle tulemisen. Nyt pitää siis vetää lärvit, että kehtaa olla yksinään keikalla. Huomenna poden luultavasti über krapulaa :/

Hitto, mä arvasin tämän. Jouduin sitten Tuuliajolla-kiertueen DVD:lle. Kaveri soitti juuri ja vittuili asiasta x)

Nimmareita en anna x)

Mun oli tarkoitus käydä tänään aamulla verikokeessa. Katsoin netistä, että terveysasema aukeaa klo 7:30, menin terkkarille hieman ennen puolta. Tsippailin labraan, otin vuoronumeron ja mua ennen oli 35ihmistä. Ei tarvinnut sit jäädä odottelee omaa vuoroa! No menen sitten joku toinen aamu tuonne jonottaa jo ennen seitsemää, niin pääsen ohittamaan nämä kaikki eläkeläiset ja muut, jolloin kerkeän töihinkin ihmistenaikoihin!!

Yhyy mä olen hipralassa, kirjoittamisesta ei tule yhtään mitään. Haluan Guitar Heroe kakkosen:(

Ote erään entisen cityläisen sähköpostiviestistä, jonka häneltä eilen sain.

"Onko se sun miehes Hinttari, kun haluaa sulta pyllyä, vai onx sil liian
pieni muna? Musta tuollainen anaaliorjuus on selvä homouden merkki."

Ja tuo mies vielä kehtaa kutsua itseään fiksuksi x)

Niin ja tarkennukseksi, otin puheeksi peppuseksin siinä vaiheessa, kun hän heitti että meidän pitäisi käyttää liukastetta seksipuuhissa ku ollaan niin "epäkiihottavia" ja ilmoitin, että normaaliin yhdyntään harvemmin tulee käytettyä liukastusainetta, mutta peppuseksiin voisi jo joutua käyttämään apuvoiteita. :D

Hei olen Jenny, olen idiootti.

Parempi mennä nukkumaan, ennen kuin alkaa vituttamaan tämä kaaos.

Helvetti miten yhden tietyn paperin etsiminen voi tuottaa harmaita hiuksia. Tongin asuntoni jokaisen kaapin ja vihkosen yhden fuckin paperin tähden. Tietenkin se löytyi vasta toisella etsimiskierroksella, sieltä paikasta jonka jo eilen katsoin läpi. Nyt on asunto sitten aivan järkyttävän sekaisin. Tarttis siivoa, mutta en taida jaksaa.

Miksi tunnen syyllisyyttä siitä, että olen onnellinen. Miksi olen sitä mieltä, etten saisi olla onnellinen. Eikö jokaisen ihmisen soisi olla onnellinen?
Miksi siis tunnen siitä syyllisyyttä?

Huoh. Liika onnellisuus liian pitkään kestäneen huonon olon jälkeen tuntuu oudolta, ehkä totun tähän vielä...

Ja ei, ei ole kysymys siitä, että kaipaisin tuota mennyttä aikaa, pelkään vain sitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jos tulee paljon kivoja asioita, niin sitä pelkää sitä hetkeä, kun pahat asiat alkavat. Ei pitäisi olla liian ajatteleva, pitäisi vain mennä virran mukana.

Jos olen jättänyt poikaystäväni niin kuuluuko minun kysellä hänen vointiaan eron jälkeen joka päivä useasti? Tai ylipäätään pitää häneen yhteyttä kovin usein ainakaan.

Kuuluuko minun stressata siitä, miten hän pärjää ilman minua? Varsinkin kun hän näytti pärjäävän helvetin hyvin ilman minua, kun halusi nähdä vain muutamia kertoja kuukaudessa. Keskiarvolta kerran viikkoon ja silloinkin vain arkena.

Olenko minä velvollinen selittämään enempää kuin ne syyt, jotka eroon ajoivat, vai pitääkö minun tehdä asiasta kirjallinen syväanalyysi? varsinkin jos hänen käytöksensä on ollut se asia, joka minut on eropäätökseen ajanut ja olen syyt eropäätökseen hänelle useasti kertonut ja niistä ollaan juteltu jo suhteen aikana, jolloin olen huomauttanut että ne asiat minua häiritsee eikä niihin siltikään tullut suhteen aikana muutosta.

Minulla on ollut sellainen ongelma, että ihminen jonka olen jättänyt jo useita kertoja on saanut "houkuteltua" minut takaisin oravanpyörään aina uudelleen ja uudelleen. Nyt kun löysin itselleni ihanan ihmisen jonka kanssa haluan viettää aikaa, tämä entinen poikaystäväni masentui siitä tiedosta täysin.

Miksi tunnen huonoa omatuntoa siitä, että minä olen tämän masennuksen syy ja että minä aiheutan hänelle pahaa oloa.

Mietin tänään sitä syytä, miksi olen aina ajautunut tämän ihmisen kanssa uudelleen parisuhteeseen ja se johtuu siitä, että tunnen velvollisuutta yrittää saada hänet parempi vointiseksi. Tai ei välttämättä velvollisuutta, mutta syyllisyydentunnetta, koska minä olen ollut jättäjä. Mutta miksi minun pitäisi olla se, joka häntä lohduttaa, koska olen hänet jättänyt. Ajauduimme vain aina uudelleen ja uudelleen siihen samaan oravanpyörään, josta ei ole uloskäyntiä.

Olin liian kiltti, itsetunto nollissa enkä osannut ajatella selkeästi. Ehkä olen tunteeton paskiainen joka on kaikenlisäksi vielä itsekäs, jos en halua palata enää tuohon oravanpyörään.

Tuli keskusteluista mieleeni sellainen asia kuin ulkonäön vaikutus minun parin valintaan.

En pidä itseäni kovin pinnallisena ihmisenä, katson ihmisissä pääsääntöisesti silmiä koska niistä näkee millainen ihminen on. Kerran annoin "laatuvaatimuksieni" laskea ja aloin tapailemaan sellaista ihmistä, jonka katseesta huokui jotain outoa ja hän oli ilkeän näköinen ihminen. Ajattelin kuitenkin kuvittelevani sen kaiken, että kyllä kai ihmisten ulkonäkö/katse voi pettää, kun hän vaikutti alkuun ihan mukavalta tapaukselta.

Alla kopioitu oma teksti keskusteluista

"Kerran erehdyin tapailemaan sellaista miestä, jonka ulkonäkö oli "nilkin" oloinen ja hänen katseessa oli jotain outoa (myöhemmin sain kuulla, että myös kaverini näkivät hänen katseessaan tämän outouden, epäilivätkin että tämä tapaus käyttää jotain mömmöjä)

Ajattelin tuolloin vain, että kyllä ihmisen ulkonäkö voi pettää koska hän vaikutti ihan mukavalta tapaukselta ens alkuun, mutta myöhemmin sain tuta että olisi pitänyt uskoa omaan ihmistuntemukseen, koska tämä tapaus oli hieman häiriintynyt.

Jos en muuta tuon tyypin kanssa oppinut, niin ainakin sen, etten enää koskaan epäile omaa ihmistuntemusta."