Aniara

Hallitustunnustelija Sipilä ilmoitti eilisiltana, että suurella panostuksella yritetty Yhteiskuntasopimus ei onnistu.

”Pessimisti ei pety” oli Sipilä jo aiemmin lausunut, eikä liene kenellekään kovin suuri yllätys, että sopimusta ei syntynyt.

Kenen syy ja kuka hyötyy, on sitten hieman hankalampi kysymys. Työntekijöitä edustavat työmarkkinajärjestöt sekä Demarit ovat julistaneet, että työolojen ja ehtojen tuleva huononeminen olisi heidän osaltaan ollut suurin syy.

Näin voipi hyvinkin olla, mutta sopimuksen kaatumisen seuraukset, eivät liene työntekijäpuolelle yhtään vähäisempiä. Eikä työnantajapuolikaan juuri hurraata huuda.

Miksi siis ei?

Ilmeisesti valtakunnan tilanne ei olekaan niin huono, eikä velkaantuminen niin vakavaa, että moiseen sopimukseen kannattaisi ryhtyä.

Mieluummin kestetään usean miljardin menoleikkaukset ja etuuksien karsimiset ylhäältä annettuina. Mediassa on jo väläytelty jopa 6 – 10 mrd:n €:n leikkausten tarvetta.
Valtakunta joutuu näillä näkymin nielemään todellisen matokuurin, eikä tämä lääke maistu hyvältä, pikemminkin oksettavan katkeralta.

Puolisen tunnin kuluttua hallitustunnustelija Sipilä ilmoittaa ketkä varsinaisesta hallitusohjelmasta neuvottelevat ja sitten lopulta tuon ”katkeron” kansalaisille syöttävät.

Silloin on myöhäistä haikailla Yhteiskuntasopimuksen perään, vaan lääke on kokonaan nieltävä ja saatava myös pysymään sisällä.

Hallitusneuvottelut ovat kiihkeimmillään ja temppelinharjalle kuninkaantekijöiksi ovat nousseet Persut.

Mutta ei ilman (jälleen) uutispalstoille noussutta ”kohua”.

Ovat ryhtyneet vaatimaan, sellaisia, joista ei aiemmin ole ollut puhetta tai sovittu.

No, nyttemmin on sitten päästy sopuun hallitustunnustelijan ja Persupäällikön kesken.

Palatkaamme kuitenkin tapahtuneeseen. Persuilta kysyttiin heidän hallitusohjelmakysymyksiään ja he vastasivat omien tavoitteittensa mukaisesti, tinkimättä mm. maahanmuuton rajoituskannoistaan tms..

Tätä pidetiin suurena kummastuksen aiheena!

Aiheellista kysyä, ketä tässä pitäisi hämmästellä, Persuja vai hämmästelijöitä.

Persujen tyyliin sopii hyvin, että kun kysytään, niin vastataan ja hölmöähän se olisi jos vastauksessa heti tinkisi tavoitteistaan. Persut ovat jo kahdesti osoittaneet omaavansa laajan kansalaismandaatin, mitä usea puolue enemmän tai vähemmän julkisesti kadehtii.

Se pelaa, jolla on pelivaraa, tyhmäähän olisi heittää ”hyvä käsi” haaskuun.

Jotkut voivat jopa muistaa Persupäällikön ennen vaaleja uhonneen Persujen nousevan pääministeripuolueeksi.
Vaalitulosten valossa ei aivan päätön ajatus. Kepun olisi saatava Persut vaikka väkisin hallitukseen, mutta jos nämä ajavat vaatimuksillaan hallitustavoitteen karille, kuka on seuraavaksi suurimman puolueen edustajana tunnustelijavuorossa.

Persupäällikkö itse!

Kuukautta vaille kaksikymppinen tykistön tulenjohtueen alikersantti, kutsukaamme häntä vaikka Antiksi, tarkkaili Ihantalan etulinjaa.

Suomalaisten silloinen maailmanluokan radiotiedustelu oli siepannut venäläisten hyökkäyskäskyn, Kaartin valiojoukko hyökkäisi aivan hetken kuluttua.

Ihantalaan oli saavuttu äärimmäisellä kiireellä. Oli juuri päästy irtautumaan rajuista taisteluista Perkjärven suunnalla, minne oli aivan viime hetkillä ehditty tukkimaan vihollisen ratkaiseva hyökkäysyritys, mikä onnistuessaan olisi merkinnyt tilannetta, missä Neuvostoliitto olisi päässyt tunkeutumaan syvälle Suomeen ja käytännössä olisi kyennyt sanelemaan rauhanteon ehdot.

Perkjärvelle pikamarssia kiirehdittäessä, oli jatkuvasti tullut vastaan täynnä kaatuneita olevia kuorma-autoja.

Nuorten miesten mielialat olivat matalalla, useasti pohdittiin joukkojen jatkuvasti perääntyessä, pysähdytäänkö tällä menolla vasta Torniossa.

Kerran Antti havahtui tilanteeseen, että hän yksin oli vastuussa lohkonsa puolustuksesta, upseereita tai muuta päällystöä, johon olisi voinut tukeutua, ei lohkolla ollut ja sen puolustus oli vain ja ainoastaan hänen tulikomentojensa varassa.

Antin mielessä kävi myös aiempi Kollivuoren taistelu, missä hyökkäävä ruskea massa, sitä niittäneistä konekivääreistä huolimatta, suorastaan vyöryi päälle, niin että oli vetäydyttävä ja viimeiseksi komennokseen omalle tykistölle nuori alikersantti antoi käskyn: ”tulta tulenjohtopaikalle” ja sitten pikaisesti jalat alle, pois oman tykistön kranaattien kohteeksi asetetulta tulenjohtopaikalta.

Kuitenkin Ihantalan puolustajia oli rauhoitettu, olkaa huoletta vaikka koko Kaartin valiorykmentti hyökkääkin, meillä on tarvittaessa 14:ta patteriston tuli keskitettävissä kohteeseen.

Kohta kyseinen alikersantti kuulikin vihollistykistön laukausten äänet, mutta kranaatit iskeytyivät kauaksi etumaastoon.

Melkein reaaliaikaisesti tuli suomalaisten radiotiedustelun sieppaama venäläisten etulinjastaan lähettämä viesti: ”Se saatanan huora ammuttaa lyhyeksi”.

Venäläistykistön tulenjohtajanainen oli ammuttanut kranaattinsa satojen metrien verran lyhyeksi, suoraan hyökkäykseen ryhmittyneiden venäläisten valiojoukkojen niskaan.

Tällä kertaa hyökkäys peruuntui.

Hyökkäys tietysti uudistettiin raivokkaalla voimalla useasti myöhemmin, mutta nyt oli tilanne kuitenkin toinen, saksalaisen osasto Kuhlmein Stukat ja kotimainen uusilla korjausmuuntimilla varustettu tykistö tekivät murhaavaa jälkeä hyökkäysrivistössä, jos panssarit pääsivätkin eteenpäin, ei jalkaväki kyennyt seuraamaan ja venäläisten hyökkäykset vähitellen laantuivat.

Miesten mielialat muuttuivat kuin taikaiskusta ja Ihantalan torjuntavoitto alkoi kypsyä.

Tähän oli kyseisen alikersanttimme näkemyksen mukaan vaikuttamassa kolme tekijää: Osasto Kuhlmei, minkä nuoret lähes koulupoikaikäiset lentäjät kerta toisensa jälkeen syöksivät Stukansa torjuntatulesta välittämättä venäläisryhmityksen kimppuun. Suomalainen radiotiedustelu, mikä pystyi hyvin tarkkaan seuraamaan vihollisen radioliikenteessä kulkevia hyökkäyskäskyjä. Suomalaisten tykistö, mikä pystyi uuden korjausmuuntimen ansiosta kohdistamaan tarvittaessa 14:ta patteriston tulen tarkasti kohteisiin.

Ja ennen kaikkea suomalaisten sotilaitten periksi antamattomuus, sillä tiedettiin että jos näiltä sijoilta lähdetään, seuraavan kerran pysähdytään Ruotsin rajalla, eikä sinne haluttu valtakunnanrajaa siirtää, eikä se sinne siirtynytkään.

Tänään kansallisena veteraanipäivänä kunnioittakaamme tätä yhä harvemmaksi käyvää veteraaniemme joukkoa.

Vaalit on käyty ja tulokset tiedossa.

Eräät puoluejohtajat näyttävät johtavan puolueensa tappiosta huolimatta voittoon.

Ville Vihreän puolue saavutti kansanedustuspaikkojen määrän perusteella viidennen sijan, minkä tuo Ville ”Kim Il” Vihreä julisti voitoksi.

Siis voitoksi?

Suomalaisten urheilumenestyksen hiipuessa, ovat monet urheilutoimittajat ottaneet tavaksi julistaa meikäläisten saavutuksia kuvaillessaan miehemme/naisemme voittaneen pronssia.

Miten pronssi voitetaan?

Entä miten tällöin on käynyt kultamitalistin? Onko kultamitalisti hävinnyt kisan?

Ville Vihreän vaalivoitto on kuin viidennen sijan saavuttanut kymppitonnin juoksija kuuluttaisi voittaneensa kisan, koska hän paransi aikaansa viisi sekuntia.

Näin kun alamme arvottaa urheilusaavutuksiamme, saatamme hyvinkin palata kultamitalikantaan.

Jostain täysin käsittämättömästä syystä kommenttini kirjoitukseen ”Voisota syttyi kun espoolaisäidit vaativat laatua lasten lautasille” sensuroitiin City-sivuilta. Yritettiinkö pönkittää kyseisen kirjoittajan eduskuntavaalikampanjaa, vai yleensä vihertävien aateveljien ideologiaa, en todellakaan tiedä, mutta yleensä minulla on ollut käsitys, että City-areena karttaa kaikkia irrationaalisia rajoitteita.

Kirjoituksessa kerrottiin, kuinka huolestuneet espoolaisvanhemmat ryhtyivät mestaroimaan päiväkotilastensa ruokavaliota ja pyrkivät muutamaan päivittäisiä annoksia mm. korvaamalla margariini omilla voiannoksilla.

Tällainen diletanttien (jotka kuvittelevat tietävänsä paremmin kuinka lasten ruoka tulisi tehdä) toiminta, tuskin kantaa pitkälle.

Päiväkotiruoka ei ole gourmet tasoista, vaan käypää arkiruokaa. Etenkin kun suhteutetaan tarjottavan ruoan laatu ja määrä yksikkökustannuksiin, on oikeastaan yksi nykypäivän ihmeistä, kuinka ateriat päiväkoteihin ja kouluihin loihditaan. Erikoisesti on mainittava, että useasti aterioiden osana tarjottavat salaatit ovat erinomaisia. Tosin on sanottava, että kun kasvupyrähdyksessä oleva, ehkä urheilua aktiivisesti harrastava peruskoululainen nuori saa lounaakseen pinaattilättyjä (so. värjättyä jauhoa) tai puuroa mehukeitolla, ei vatsa varmasti ainakaan pitkään tunnu täydeltä.

Edellä kirjoittaja kertoo, että espoolaisvanhemmat hankkivat omat voit lapsilleen. Mikä lienee sitten vanhempien motiivi, kun margariini halutaan korvata voilla, kenties karppaaja- ja luomuhörhöt iskevät jälleen. En itsekään pidä margariinista ja sorrun joskus panemaan sitä ”laitonta voimariinia” monimillisen kerroksen ruisleivälle, mutta kliinisin tutkimuksin on osoitettu, että jo alakouluikäisillä voi olla kolesterolin aiheuttamia muutoksia verisuonistossaan, eli on terveydelle otollista suosia tyydyttymättömiä rasvoja.

Se taas, että jotkut vanhemmat lähes hysteerisesti vaativat lisäaineetonta ruokaa, on sulaa tietämättömyyttä ja typeryyttä. Suomessa lainsäädäntö määrittelee hyvin tarkoin, mitä ja millaisia ja mihin tarkoitukseen erilaisia lisäaineita saa ja voi käyttää. Jos näitä ei käytettäsi, monet ravintoaineet eivät ehtisi tuoreina ruokapöytään. Monesti lisäaineilla saavutetaan myös makuaistimuksia, joita ilman tuote ei ”menen kaupaksi”.

Päiväkoti- ja kouluruoka-agendaan antaa hyvän tietolisän tänään (19.12.2014) ilmestynyt Yliopisto lehti, missä kirjoituksen ”Valkea viettelys” alaotsikon ”Kouluruoka tasaa eroja” alla, ravitsemustieteen yliopistonlehtori Maija-Liisa Erkkola kertoo koululaisten sokerin saannista. M-L. Erkkola lausuu mm. ”Suomalainen joukkoruokailu on aivan mahtava asia. Se tasoittaa merkittävästi väestöryhmien välisiä eroja ravitsemuksessa. On hirveän valitettavaa, että päiväkoti- ja kouluruokailua arvostellaan asiattomasti. Saatetaan kohista esim. pinaattilettujen (!) lisäaineista näkemättä laajempaa kokonaisuutta”. M-L Erkkola jatkaa lasten viikkorahojen ja sokerin nauttimisen yhteydestä: ”Mitä suurempi viikkoraha, sitä enemmän nuorilla menee rahaa virvoitusjuomiin, mikä taas lisää sokerin saantia”.

Gmo hysteriaan oli äidilläni mainio kommentti lääkäri kälynsä asiasta vaahdotessa: ”Onhan kurkussakin vihreän värin geeni, mutta et kuitenkaan ole muuttunut vihreäksi”!

Sen sijaan, että vanhemmat mestaroivat vieraalla tontilla, tulisi heidän keskittyä siihen, mitä lapset vapaa-aikanaan nauttivat. Vuosia on tiedetty, että suomalaisnuoret entisestään lihovat ja heidän kuntonsa rapistuu.

Tämä ei todellakaan ole päiväkodeissa eikä kouluissa tarjottavan ruoan aiheuttamaa.

Valitettavasti Talvivaaran taloudelliset uhkakuvat konkretisoituivat ja se jouduttiin hakemaan konkurssiin. Monet odottivat ja pelkäsivät, jotkut varmasti toivoivat.
Etenkin Kainuun työllisyydelle tapahtuma on äärimmäisen vakava. T:n konkurssi aiheuttaa muutenkin suuresta työttömyydestä kärsivälle alueelle satoja työttömiä lisää.
Eduskuntakeskustelussa, hämmästyttävästi, kukaan ei syytellyt tai etsinyt syyllisiä. Kaikki olivat yhtä mieltä, että tilanne on erittäin synkkä. Myös kysymys, mitä tästä eteenpäin askarrutti monia.
Mutta, kaikilla suinkaan ei ollut aivan puhtaita jauhoja pussissa, kun muistetaan T:n lähihistoriaa. Erityisesti Kim Il Ville Vihreä ja hänen joukkonsa ovat raskaasti käyttäneet tilannetta hyväkseen ja tekemällä tehneet edustamaansa politiikkaa sekä pyrkineet saamaan mahdollisimman laajaa medianäkyvyyttä, ahdistamalla matkan varrella T:aa kaikin mahdollisin käytettävissä olevin keinoin.
Nyt kun tilanne tuottaa satoja työttömiä ja tod. näk. lukuisia seurannaiskonkursseja, ei näistä luonnollisesti haluta ottaa vastuuta muistuttamalla, että menneinä vuosina ollaan, milloin vaadittu erittäin kalliita lisäinvestointeja T:n infraan, milloin prosessin alasajoa tai jopa T:n lakkauttamista.
Samoin välittömästi konkurssitiedon tultua julki, kiiruhtivat jotkut akateemisesti korkeasti oppineet konsultit antamaan hälyttäviä lausuntoja T:n kipsisakka-altaiden tilasta. Nämä varoitukset osoitettiin heti seuraavana päivänä paikkaansa pitämättömäksi. Mutta saihan konsultti runsaasti mediahuomiota ja ehkä yritykselleen medianäkyvyyttä.
Sen sijaan useat todelliset asiantuntijat ovat listanneet lukuisia tosiasioita, jotka puoltavat T:n toiminnan jatkamista, kun vain löydetään riittävän rahakas ostaja ja osaaja.
Raaka fakta on, että maaperässä on yli 400 000tn nikkeliä ja kun tämä kerrotaan tämän päiväisellä nikkelin hinnalla (15 265 USD/tn) päästään yli 6mrd USD:iin.
Kuka haluaisi jättää tällaisen varannon hyödyntämättä?
Nikkelin liuotusprosessi on saatu toimimaan, uutta maailmanluokan osaamista on saatu aikaiseksi ja tämä voidaan ehkä tulevaisuudessa hyödyntää kaupallisesti. Näinhän hyödynnettiin Outokummun insinööri Petri Brykin kehittämää liekkisulatusmenetelmä.
Lisäksi jopa työvoimaministeri vakuutti, että T:ssa voidaan harjoittaa kaivostoimintaa vielä neljä vuosikymmentä, etenkin kun infra on käytännössä valmiiksi rakennettu. Se puhdistustekniikka, mikä vielä tarvitaan, on hankittavissa kokonaisuuteen nähden vaatimattomalla panostuksella.
Tilanne Talvivaarassa on vakava, mutta ei aivan toivoton.
In Spe Talvivaara!

Edesmenneen hallituksen nuori pääministeri ja puoluejohtaja oli kaikkea sitä, mitä hänen puolueensa ja hallituksensa saattoi toivoa; Nuori, edustava, oppinut, sanavalmis, osaava ja valovoimainen. Hän olisi ollut monen äidin toivevävy ja vielä useamman nuoren naisen ihannekumppani.
Hänestä olisi varmaan ollut moneksi (tulevaisuus näyttää nykyvirassa pärjäämisen ja kenties vielä suurempiin saappaisiin astuminen), mutta kohtalo heitti Suomen PM:ksi.
Kohtalo potki vielä raskaammin, Persujen vaalivoitolla ja sitä myöten hallitusongelmilla. Niinpä PM teki, ensimmäisen ja kenties suurimman virheensä, hän muodosti tuon Sixpack hallituksensa. Ilmeisesti muodostaminen ei sujunut kivuitta ja katumusta myöhemmin aiheuttaneita lupauksitta.
Niinpä hallitus keskusteli, suunnitteli ja laati selvityksiä ja ennen muuta kiisteli keskenään hallitusohjelmasta, sen sisällöstä ja sisällön toteutuksesta ja siitä mitä sovittiin ja kuinka tämä sanoma tulisi lihaksi.
Niinpä valtakunnan taloudellinen alamäenlasku edelleen kiihtyi, huolimatta lukuisista asiantuntijoiden varoituksista ja ohjeistuksista.
Vaikeat ja ongelmalliset päätökset (sitähän ne todella olivat) jäivät tekemättä. Aikoinaan olisi pitänyt ottaa todesta, ilakoivan pilkan sijaan, aiemmin virkaa hoitaneen pitkäkasvuisen PM:n Rukan lumien aikainen esitys eläkeiän nostosta. Myöskään kuntauudistuksen härkäpäinen, lähes mielivaltainen menettelytapa, ei tuonut tulosta. Olisiko kannattanut ajaa asiaa porkkanoilla, piiskan sijaan. Erinomaisen työläs ja sekasotuinen ja vaikea (sekin on myönnettävä) Sote-uudistus liikahti eteenpäin vain opposition väliintulolla.
Nyt jälkeenpäin näyttää vahvasti siltä, että hallituksen alkutaipaleella moitteita jakaneet olivat oikeassa, hallituksen kokoonpano oli maho, tulosta ei tullut, päätöksiä ei syntynyt ja valtakunta lamaantui entisestään.
Matkan varrella, kuten oli ennustettukin, Sixpack kutistui, ensin Viisikoksi ja sittemmin Kvartetiksi. Onko kompetenssi tästä kasvanut, ei ainakaan tulosten valossa. Eläkepäätös saatiin aikaan, mutta mm. Sote näyttää jäävän vaalien (koska ne nyt sitten pidetäänkään) vaalien yli.
Kenen vika? Huolimatta siitä että useat vaikeudet tulivat maan ulkopuolelta, eikä niihin voitu täällä ”raukoilla rajoilla” vaikuttaa, niin jälkijättöisesti epäilys kyllä näyttää suuntaavan tuohon nuoreen, dynaamiseen ja valovoimaiseen, savotan kesken jättäneeseen, maan tomut jaloistaan karistaneeseen PM:iin.
Hän kokosi Sixpackin, joka oli kyvytön ja saamaton, kaikki yrittivät pelata omaan pussiin, niin kauan kuin mahdollista ja kun se ei enää ollut, ”sivukulut” jättivät hallituksen. Vihreiden kyseessä ollessa itse PM, oli jo ”Brysselin pitsin” lumoissa.
Siis viesti vaalien jälkeiselle PM:lle, tee kokoonpano, mikä pysyy hanskassa ja ennen kaikkea kykenee vaikeisiin päätöksiin valituksesta huolimatta, tyyliin ”koirat haukkuu, karavaani kulkee”

Kuinka moni graduaan vääntävä opiskelija tai ensimmäisessä uraa luovassa työpaikassaan aloitteleva suomalaisnuori tulee ajatelleeksi, että aivan hänen syntymänsä aikoina, Berliinin muuri veteli viimeisiään.

Kylmä sota idän ja lännen välillä kahtia jaetussa Euroopassa oli 60-luvun alkaessa saavuttanut sen pisteen, että itäisen Saksan yhteiskunta ja ennen kaikkea sen talous ei enää kestänyt sitä, että kansalaiset äänestivät massoittain jaloillaan. Itäsaksalaiset olivat sadoin tuhansin muuttaneet länteen ja jotain oli tehtävä.
Niinpä vuoden -61 kuluessa alkoi, ensin pienessä määrin, mutta nopeasti yhä tiiviimmin, rajan mahdollisimman hermeettinen sulkeminen, ensin piikkilanka-aidalla, vartiotorneilla sekä parimetrisellä betoniaidalla. Tällöin alkoivat viimeiset ”Matti-Myöhäiset” havaita, että nyt on tosi kyseessä. Kaikki, jotka vain pystyivät, jättivät kaiken taakseen ja lähtivät, mistä vain pääsivät.

Tunnetuin tuolta ajalta on kai 19-vuotiaan Itä-Berliiniläisen rajavartijan Conrad Schumannin pako rynnäkkökivääri (mikä taisi hypätessä lentää syrjään) selässään länteen, yli vielä matalan piikkilanka-aidan. Useiden, tätä seuranneiden pakojen ja vielä useampien yritysten, seurauksena aita tehtiin kolmemetriseksi jalustallaan seisovilla elementeistä, mitkä kestivät jopa panssariautolla päin ajon. Muurin edessä sijaitsevaa ei kenenkään maata laajennettiin ja se kylvettiin täyteen miinoja ja rajavartijoille annettiin käsky ampua kohti.
Tämän jälkeen vain kekseliäimmät ja onnekkaimmat onnistuivat muurin ylittämään tai alittamaan. Monet sen sijaan menettivät henkensä pakoyrityksissään, yksin Berliinissä 136 henkeä, joista 98 ammuttiin.

Heistä tunnetuin oli Peter Fechter, joka haavoittui itäisten rajavartijoiden luodeista muurin päällä, putosi muurin itäpuolelle ja kuoli verenhukkaan, tunnin turhaan apua vaikerrettuaan, lännen sotilaiden uskaltautumatta lähteä Itä-saksan maaperälle haavoittunutta auttamaan.

Berliinin muuria oli yritetty saada sen historian aikana murretuksi poliittisin keinoin, mutta turhaan. Tunnetuimpia tapauksia olivat USA:n presidentti John Kennedy vierailu muurilla 1963 ja siellä lausumat sanat, ”Ich bin ein Berliner” sekä yli 25 vuotta myöhemmin Ronald Reaganin vielä silloisen Neuvostoliiton johtajalle osoittama pyyntö, ”Mr Gorbatsov, Mr. Gorbatsov tear down this wall”.

Tästä kului vielä yli kaksi vuotta, ennen kuin kehitys Itä-Saksassa oli tullut tiensä päähän.

Tilanne Itä-Saksassa oli sekä poliittisesti että käytännössä muodostunut kriittiseksi vuoden 1989 marraskuussa, kun Egon Krenz oli syrjäyttänyt Erich Honeckerin muutama viikko aiemmin ja tilanne oli luisunut sellaiseksi, että marraskuun yhdeksäntenä päivänä, suorassa radiolähetyksessä puolivahingossa kansalaisille luvattiin välittömästi vapaa kulku rajan yli. Sanoma levisi ”puskaradiossa” kulovalkean nopeudella ja ihmismassat alkoivat vyöryä muurin rajanylitys-paikoille. Suunnattoman ihmismassan saapuessa rajalle, olivat rajavartijat voimattomia ja tyytyivät vain avaamaan portteja sekä päästämään väenpaljouden vapaasti kulkemaan.

Berliinin muuri oli murtunut!

Näinä viikkoina kymmenet tuhannet saksalaiset ja Saksassa vierailevat turistit kokoontuvat Brandenburger Torille, Gendarmenmarktille, Alexille sekä Berliinin muurin vielä pystyssä seisoville osille, katsomaan kaikkialle kaupunkiin muurin murtumisen 25-vuotismuistoksi järjestettyä valoshowta sekä muistamaan muurin itäiseltä puolelta paetessaan surmansa saneita.
Useassa kohdin muurin jäänteillä on paikoissa, joissa pakoyritykset ovat päättyneet tragediaan, valkoisia ristejä ja kukkia sekä palavia kynttilöitä tuota muistuttamassa tuosta idän ja lännen rautaesiripun tunnusmerkiksi muodostuneesta rakennelmasta.

Toukokuussa kirjoitin seuraavasti: ….

”Mutta yksi on varmaa, Sixpack eli nykyinen Viisikko tulee vielä tutisemaan pahasti liitoksissaan. Rinne tod. näk. haluaa tarkennuksia hallitusohjelmaan, mikä heti hänen hallitustiensä alkuun aiheuttaa ongelmia hallitusyhteistyössä. Tämä on kuitenkin pientä sen rinnalla, että viimeistään syksyn tullen Vihreät huomaavat, että vaaleihin on enää puolisen vuotta ja Fennovoiman ydinenergialuvan uusiokäsittely tulee taivaan lahjana eduskuntaan. Niinpä Neiti Ville Vihreä johdattaa joukkonsa liput liehuen oppositioon.

Jos Viisikko tämän kestää, on se melkoinen saavutus, olipa tuolloin PM. kuka tahansa.
Kuka sanoi, että politiikka on tylsää?”

Nyt on aika täysi ja ”tuomiopäivän kellot” kaikuivat niin Neiti Kim Il Ville Vihreälle ja enteellisesti myös pahasti tyhjentyneelle ”ex-Sixpackille”, torstain tai viikonlopun (kun vihreät käsittelevät lähtöään puolue-elimissä) jälkeen.

Vihreiden hallitustaivalta tarkastellessa, täytyy yhä uudelleen hämmästellä heidän ideologiansa venyvyyttä ja poliittista kumiselkärankaa, kun aiemmin ollaan oltu hyväksymässä paljon suurempia ydinenergian (Huom. koettakaa nyt viimein ymmärtää, että on kysymys ENERGIAN ei voiman tuottamisesta) tuottamiseen tähtääviä päätöksiä. Nyt kun lupia karsitaan (OL4) ja vain Fennovoima (kyllä olisi heidänkin aika päivittää nimensä Fennoenergiaksi) saa täydentää edellistä hakemustaan, lähdetään hankkimaan eduskuntavaalien ääniä.

Vihreä logiikka on joskus hieman vaikeatajuista.

Mutta vielä hänen ylhäisyyteensä, Neiti Kim Il Ville Vihreään, joka kädet kyynärpäitä myöten ristissä, kiittää Taivaan Isää siitä, että hän on lähettänyt palvelijansa Vladimir Putinin maan päälle ja ennen kaikkea Ukrainaan. Tämä oli Vihreille samanlaista ”Taivaan Mannaa” kuin muinoin erämaavaelluksella satoi ankarasti kärsineelle Juudean kansalle: Takuuvarma vaalivaltti.

Mutta Neiti Kim Il Ville Vihreä, ei vain tyytynyt tilanteeseen vaan lähti kasvattamaan tulevien Eduskuntavaalien saldoaan aina kolmanteen potenssiin, lausumalla Financial Timesille taikasanan ”Finnlandizierung”. Ehkä Neiti Kim Il Ville Vihreä kuvitteli saavana lisätukea ideologialleen ja vihreille kumppaneilleen, mutta tämä taisi olla jo liikaa niin entisille hallituskavereille kuin myös usealle vaalikarjan edustajalle. Ja luulenpa että, tämä Neiti tietää itsekin astuneensa soveliaisuuden rajan yli. Nyt ei pelkästään kalastettu kevään (?) eduskuntavaalien ääniä, vaan aiheutettiin Suomelle vahinkoa, mitä tässä talous- ja poliittisessa tilanteessa ei missään tapauksessa saisi saada aikaan.

Mutta näin on käynyt ja lapsi voi ainakin olosuhteisiin nähden hyvin, jos se vain selviää Sote- ja kuntauudistuksen, työttömyyden, vientikaupan ja eläkeuudistuksen päälle painavista haasteista kevään vaaleihin asti.

Tässä toimessa vaaditaan kovaa kuntoa, ei vain PM:ltä vaan myös jokaiselta VN:n jäseneltä.
Taitavat Selfie kuvien ottamiset jäädä taka-alalle.

Ukrainassa käydään sisällissotaa, missä separatistit saavat runsasta kalusto- ja miehistöapua Venäjältä, minkä tietysti Putin lakeijoineen ankarasti kiistää. Aivan kuten karamelleja näpistellyt peruskoulupoika, jonka taskut pullottavat makeisista, jotka hän valvontakameran todistuksesta huolimatta, oli ostanut toisesta kaupasta.

Samaan aikaan Suomi ja Ruotsi valmistautuvat allekirjoittamaan Naton kanssa isäntämaa-sopimuksen ja aloittamaan suuret sotaharjoitukset, joihin Nato ja Suomi sekä Ruotsi osallistuvat.

Samoihin aikoihin Suomen ilmatilassa Venäjän kone loukkaa Suomen ilmatilaa, loukkaa toisen kerran ja vielä kolmannenkin.

Lisäksi Valion rekat seisovat Vaalimaalla, ilman asiayhteyttä?

Kuka vielä uskoo?

Löytyykö maasta hyväuskoisia naiiveja haihattelijoita, jotka uskovat ukkospilvien väistämiseen, harhautumiseen tai huolimattomuuteen?

Venäjän armeijan lentäjät ovat hyvin koulutettuja sekä äärimmäisen kurinalaisia, jotka tottelevat ylempien upseerien käskyjä, olivatpa ne millaisia tahansa, täysin epäröimättä.

Sekä Persujen että Kokkareiden silmäätekevät valittelivat tänään aamu-TV:ssä sopimisen ja harkkojen, huonoa, mutta sattumanvaraista yhtenevyyttä Ukrainan kriisin kanssa.

Heillä ei ilmeisesti ollut tietoa viimeisimmästä ilmatilaloukkauksesta. Olisi ollut kiintoisaa kuulla mitä tuosta tapauksesta heillä olisi ollut sanottavaa.

Kokoomuksen edustaja tosin painotti, että Natoon on liityttävä ”poutasäällä” ei kun kriisi on kiivaimmillaan.

Nyt näyttävät myös johtavat hallituksen edustajat heränneen huomaamaan, että ”loukkaukset eivät voi olla sattumaa”.

Hyvin huomattu, mutta entäs sitten, mitäs teet?

Ja onkohan, jos niin tulee tapahtumaan, Venäjän päättäjät tämänpäiväistä hölläkätisempiä, kun naapurin rauhallinen 1300km pituinen raja muuttuu yhtä pitkäksi Nato-rajaksi?

Voipi olla, että ilmatilaloukkaukset eivät jäisi kolmeen, eivätkä kauppasuhteet kukoistaisi ja ehkä venäjän kansalaiset ja investoinnit Suomessa äkkiä tarvitsisivatkin erityissuojelua.