Eräästä 2.11.06 tehdystä tankasta

Ympäri toria
hajanaisia naamoja
ripoteltuna.
Ulosteiden jäänteitä
kylmällä kaakelilla.

{32}

Erästä maailman tunnetuinta runoa mukailen tuossa. Ja maailman tunnetuimmista runoista ehkä toinen joka on melko helppo muistaa ulkoa. Vielä helpompi on se Violets are brown, shit is puprleöö... tai ööh miten se nyt menikään.

30.3.2007 siteerasin saman runon Cityn keskustelupalstalle:

Maailmaa aloittelijoille.

In A Station Of The Metro

The apparition of these faces in the crowd;
Petals on a wet, black bough.
- Ezra Pound

apparition = an act of appearing or becoming visible unexpectedly / something existing in perception only / a ghostlike figure
petal = terälehti
bough = oksa

Miksi ihmiset ovat siellä? Mennäkseen paikasta a paikkaan b. Terälehtiä on ripoteltu oksaan, yksikään ei juuri eroa toisistaan, ja ne ovat kiinni vain oksassa, eivät toisissa, ja kun oksa vähitellen ja väistämättä kuivuu, terälehdet leviävät kukin ties minne tuulen mukana, ja eivät ehkä enää koskaan ole noin lähellä toisiaan. Kuka tietää ovatko ne joskus olleet jonkun saman kukan terälehtiä, jolloin ne on saaneet vettä ja ravinteita samoista juurista. Todennäköisesti. Mutta nyt ne on kiinni jossain pimeässä, kovassa, vaikka itse ovat hentoja, värikkäitä. Metro joka sykkii näitä ohimeneviä kasvoja, on enemmän elossa kuin kasvot ikkunoissa ja tuoleilla ja käytävillä, jotka typistyvät vain metron puna- ja valkosoluiksi. Keksintö jonka ihminen teki helpottaakseen elämäänsä, vain eristää ihmisiä toisistaan, ja tekee heidän elämänsä tyhjemmäksi, vaikkakin yksinkertaisemmaksi ja nopeammaksi, tehokkaammaksi (rahassa mitattuna, ei ns onnessa), ja juurikin siksi niin autioksi, kuin olisi vain robottimarsu suuressa kaoottisessa oravanpyörässä. Jos nämä ihmiset olisivat kulkemassa peltojen välissä heinänkorsi suussaan paikasta a paikkaan b, todennäköisesti he välillä pysähtyisivät juttelemaan säästä, tai kukista, tai ihastelemaan yhdessä perhosia. Metro kaiken kaikkiaan oli kuitenkin koiranpalvelus, haudattu ihminen koiran vaatteissa, joka vei ihmisen pois valosta, syvälle maan alle, keskelle mustaa kohtua joka muuttaa sikiöksi joka ei osaa yhtään sanaa, joka melkein kuristaa napanuorallaan ja imaisee nesteet itseensä. Ei joskus tuhat tai kaksi tuhatta vuotta sitten ihmiset vältelleet toistensa kasvoja, tai jättäneet sanomatta vaikka mitä jos sattuivat jonkun ihmisen kanssa samalle bussipysäkille...

Valitettavasti Idols tms ei saa meitä rakastamaan tms toisiamme yhtään enempää.

Ajatelkaa tuota runoa tunti päivässä viikon ajan, tai viisi tuntia tänään ruisleipää syöden ja vettä juoden, ja teistä tulee sellainen mitä haluaisitte toisten olevan. Miettikää mitä haluatte olla ja mitä haluatte tehdä, ja keille, ja mitä ja millaisten haluatte tekevän teille jotain. Tai sitten voi ihan vaan lähtee bilettämään ja vetämään nupin kaakkoon.