Haikuja ja tankoja

Edellisen blogimerkintäni otsikko oli "Haikuja ja tankoja bussin kyydistä ja muualtakin" ja 5 tuntia tuosta sitten tapahtui se bussiturma Espanjassa. Joten jatketaan taas lakonisella otsikointilinjalla.

Muste paperiin,
yksi tapa hengittää,
olla maailmaa.

Neekerinpusun
tinapaperista tein
sinulle jotain.

Kaiken parhaan taas
haikuihini talletin,
sinua varten.

Uskomatonta.
Siitä on vasta vuosi.
Sinusta. Meistä.

Lasit makoili
tennissukkien päällä
yön, leppoisina.

En usko lainkaan
kotialbumiemme
kylkeytymiseen.

Oikea runo
on tehty sydämeen, ei
Upojen oviin.

[115]

Kerroit syöneesi
uusia perunoita.
Sitten vain mykkää.
Sydämessäni yhä
haarukka kädessäsi.

Sarjis nimeltä
Kyrpähomomulkku myy
satatuhatta.
Ja kas: pankit kisaavat
kuka saa sen korttiinsa.

Yritän pitää
pokkaa selatessani
isoa läjää
sukujuhlakuvia.
Jopa South Park kalpenee.

Eka kertani
tomaattimehun suhteen
tapahtui äsken,
Lidlin parkkipaikalla,
lamppujen syttyillessä.

Runolappunen
kahvilautasen yllä
kuin haluaisi
hot dogin mukaan mikroon.
Vippaan näppäimistölle.

{85}

ps: miten tulkitsit runot? miten koit ne? joku haluaa tehdä jollekin roskiinkin menevästä asiasta jotain, mitä se kertoo? lasit "symboloi" yleensä älykkyyttä, tennissukat tyhmyyttä tai junttiutta, kertooko tuo haiku siitä että ne tulevat silti toimeen keskenään rinta rinnan, vai siitä että älykkyys on kuitenkin tyhmyyden yläpuolella? entäs tuo että oikea runo on tehty yhteen sydämeen, ei useiden jääkaappien oveen? onko kyse jääkaappimagneettirunobuumin dissauksesta, ja oikeiden runojen palvonnasta? vai siitä että hyvä runo tuntuu aina juuri sinulle tehdyltä, eikä massatuotteelta joita ihmiset kopioi jääkaappiensa oveen ympäri maailman, se on banaalia, pop-viihdettä, sisustustuotetta, trendiä. runo joka todella koskettaa, sitä ei tarvitse tulostaa ja kehystää jotta muistaisi, se painautuu sydämeen. se ei ole objekti jolla koristaa taloaan, vaan joku mikä muuttaa maailmankatsomuksen, uudistaa, puhdistaa, minäkuva tuoreutuu, maailma tuntuu taas raikkaalta, että on asioita näkemättä ja kokematta. entä se kun runo ei pääsekään hotdog-sämpylöiden väliin, vaan vipataan näppäimistölle, ehkä se osuu joidenkin kirjaimien väliin, onko kirjaimetkin eräänlaisia sämpylöitä, jotka ladataan runojen ja sisältöjen nakeilla, rivien välissä oleva liha muuttaa vehnätuotteen eläimeksi? lappusessa on runo, mutta se on vain 2-3 näppäimen mittainen, yksittäiset kirjaimet ovat paljon isompia kuin mikään runo, vaikka miten pitkä, kuinka paljon köyhempää kaikki olisi vaikka ilman v-kirjainta, jos se olisi pois kirjainarsenaalista..? vai onko kyse siitä että kaikki muodostuu yksityiskohdista, sämpylät+nakki=hot dog, kirjaimet+kirjaimet=runo? vai siitä että runo on valmis, sitä ei tarvitse lämmittää, se on tuore, sen voi jo laittaa odottamaan muuntamista toiseen muotoon, liplatusta näppäinmeren halki kohti monitorin ulapoita. no, oli miten oli, en usko että juuri kukaan lukee runoja niin kuin niitä pitää=kannattaa lukea, ei sanat ole sitä mitä ne on uutisteksteissä. kaikki tarkoittaa jotain, kaikki on ladattu jollain, kaikki symboloi jotain, kaikki muodostaa joitakin merkityksiä, kaikki viestii jostakin isommasta. yksinkertaisuuskin voi olla vain näennäistä yksinkertaisuutta. vaikka jossain on paljon lyhyitä runoja, ei se tarkoita sitä että siitä vaan kourallinen naamaan kuin pop cornia. minulle vain hiukan yksinkertaisempaa laittaa näitä kerralla 12 kuin tunnin välein yks kipale.

kysyisin tämän blogimerkinnän katsojalta: milloin viimeksi luit runoja paperilta? paperilta ihminen on oppinut lukemaan Raamattua, koulukirjoja, lehtiuutisia, haastatteluja. asioita jotka kiinnostavat paljon, jotka ihminen haluaa sisäistää. monitorilta ihminen on oppinut lukemaan kaikkea sekalaista tuubaa jolla ei ole paljon väliä. ero on paljolti kuin katsoisi nettipornoa tai katsoisi kiikareilla ihan samaa tapahtumassa vastapäisessä kerrostalossa.

runoja kannattaisi lukea sängyssä ison tyynyvuoren luona kahvikupposen ja suklaakeksiläjän kanssa. ei mitään ääniä tai sitten jotain klassista. mieluiten vaikka lauantaipäivä, tai perjantai-ilta. hiukan eri asia arjen kiireen ja Salkkareiden keskellä monitorilta tapittaa kökkötuolilla istuen ja mikroateriaa lusikoiden. kandee kokeilla miten vaikuttaa, kun oikeasti, ei pelkästään lue runoja, vaan viettää aikaa niiden kanssa, lähtee niiden kanssa treffeille, vaikka picnicille, harrastaa niiden kanssa kimppakivaa yösydännä, antaa niiden raiskata sinut äkkiä linja-auton istuimeen.

Nyt keittelen kahvit itselleni. En siis esimerkiksi sinulle tai meille. Vaan minulle ja itselleni.