Jiihaa!

Koko päivän ollut ihan paska tunnelma. En ole jaksanut paljon mitään tehdä. Riisiä keitin mutta sekin maistui kauhealta ja juuttui vähän pohjaan. Chilikastike ei tuntunut enää olevan voimissaan mutta söin kun kerta olin lautaselle pistänyt.

Syynä tietenkin vittuuntuneisuus itseen kun on niin ääliön hölmö. Illalla sänkyyn mentyäni tuli mieleen haiku, mutta ajattelin että kun mietin sen kolme kertaa läpi niin tietenkin se aamulla palautuu mieleen. Ekan rivin viimeisen sanan vielä ajattelin muutaman kerran läpi, ollen varma että sitten kun sen aamulla muistan (automaattisesti, tietenkin, kuin vettä vaan) niin muistan loputkin kyllä.

Ei sitä helpolla opi. Ei ollut hajua paljon mistään herätestä. Varpaista kyllä, mutta ei siitä tärkeimmästä.

Niin, mikäpä sitä pahemmalta tuntuisikaan kuin että itse on syynä pahaan oloonsa. Siksiköhän tunnehömppäfiaskotkin tuntuu niin pahalta kun itsehän se on sotkeutunut keneen ja mihin sitten onkaan sotkeutunut, itse tehnyt valinnat ja päättänyt luottaa jne.

Vain seuraavat asiat pystyin muistamaan: ekalla rivillä sana jossa r (eniten mietin että se olisi rutto/rotta, tai joku muu isoja negatiivisia tunteita herättävä, tai sitten sana jossa on sekä r ja k, ja iirikset pyöri mielessä, mutta olen kyllä tehnyt niistä sen verran monenlaisia että pidin epätodennäköisenä), tokalla ekassa sanassa -pa/-pä, vähän ympätyn oloisesti koska muuten olisi vain 6 tavua ja tuo luontevin tapa saada seitsemän. Lisäksi jotenkin sellainen katkeran oloisen sävyisen tapaisen kaltaisen tyylisen lainen haiku, etenkin loppua kohti, jossa vähän kuin punch line. Ja että sopisi moneen tilanteeseen, esim Cityn keskustelupalstan "allekirjoitukseksi".

Viisi tuntia sitten kun tulin koneelle valui mieleen siru. En tiedä mistä. Ehkä siitä että olen miettinyt runon tekemistä peilistä. Ja miettinyt mitä synonyymejä on sirpale-sanalle. Säpäle, säle, pirstale. Ja koska yhdellä on Mesessä lukenut vajaan viikon että "sirukortti kadoksissa".

Äsken huomasin matolla peilin sirun, kyyneltä pienemmän. Ei mitään hajua siitä miten se siihen on päätynyt. Ja milloin. Ja mistä. Ehkä osa jotain maalaustani. Tai oikeastan ekaani, joka on zoomaus Van Goghin silmään. Peilin sirpaleita sitten liimasin "pilkkeeksi" pupillin tienoolle.

Tajusin kyllä että miksi huomasin tuon sirun juuri nyt, vasta, koska se on pakosta ollut siinä noin 4 kuukautta. Syynä tietenkin se että minulla on vain tv auki, ei siis valoja päällä, koska eilen illalla pamahti loppuun. Niin sen takia nyt erottui matosta tuo peilin sirpaleliini, maton hämäryyteen masentuneena tuijottaessani, kaiken kurjuutta. Sattumoisin juuri minuutti aiemmin mietin että mitä eniten toivoisin, olisi että saisin vaan sen haikun perkele takaisin päähän. Että se olisi tällä hetkellä avain kaikkeen. Vitut muusta, ja silleen.

Tuo siru sai miettimään että sillä yöllisellä haikulla jonka kadotin oli ehkä jotain tekemistä sen kanssa että kahden ihmisen välillä heijastuu jotain josta sitten ei saa irti mitään. Ja sitten välähtikin mieleen että kolari oli se ekan rivin r-sana. Ja sitten tulvikin se koko haiku mieleen ja paperiin, ei kyllä mitenkään paniikissa että nyt kyllä pakko äkkiä suoltaa tämä ettei karkaa.

Kolaristamme
eipä mitään tullutkaan,
olitkin neppis.

Tuon olin keksinyt siitä kun ajattelin 3 sekuntia tätä runoa (alimmaisena):
http://www.city.fi/yhteisot/blogi/olakrez/35046

Ja ehkä rutto pyöri mielessä koska kolari <-> kolera...

Nyt voikin keittää kahvit ja säätää noita peilin siruleesta tehtyjä haikuja, ja tehdä niitä lisää, ja myös vaikka kahvista, televisiosta, hämärästä huoneesta, kesäyöstä, tunteistakin, sekä ajatuksista, ynnä vaikka mistä kaikenlaisesta sun muusta.