Karu totuus

Sadan vuoden päästä kukaan ei muista jotain ihme City-lehteä. City on sanana vain pieni sivumaininta artikkeleissa, joissa puhutaan deitti-ilmoituksestani. Kyse on melko samanlaisesta erosta, mikä vallitsee Rikoksen ja rangaistuksen, ja sen ensimmäisen kustantajan välillä. Osaatko sinä sanoa kuka kustansi ensipainoksen tuosta romaanista? Osaatko sanoa kustannustoimittajan nimen? Tai kuka suunnitteli kannet?

Historiantutkijat kaivelevat vielä vuonna 3003 deitti-ilmoitukseni taustoja ja sen rinnalla ja johdosta esiintyneitä ilmiöitä.

Muista saavutuksistani puhumattakaan.

City-lehden suurin saavutus koskaan oli painattaa joulukuun 2009 numeron keskiaukeamalle deitti-ilmoitukseni. Vieläpä ilmaiseksi. Moni muu julkaisu olisi maksanut mielellään tuhansia euroja saadakseen painattaa minun sanojani ja minun ajatuksiani, mutta Cityllä oli ensimmäinen värväysvuoro, ja menin halvalla.

Naiset jotka saamieni vastausten perusteella tapasin eivät ole toipuneet kokemuksestaan vieläkään, ja voi olla että siinä muutama hetki menee.

Maailma ei ollut enää koskaan entisellään. Mutta se olisi melkein yhtä hyvin voinut tapahtua aivan minkä lehden sivuilla tahansa, Cityllä ei ollut siinä juuri osaa tai arpaa.

Ja nyt maailmaa ei saa enää entisiin uomiinsa. Siksi maailmankaikkeus on olemassa, että asioita tapahtuu, ja asiat eivät pysy entisellään, vaan suuntaavat jotain kohti. Päämäärä jota kohti City-lehti on menossa, ei kiinnosta enää ketään, mutta millaisia kaikenlaisia seikkailuja deitti-ilmoituksellani vielä on edessään, ja millaisia käänteitä matkan varrelle sattuu, sitä ei osannut edes Nostradamus ennustaa.

Kirjoitettaessa soi Aivan kuin muuta ei voisi kuunnella kuin musiikkia.