Noin 0,13 grammaa

Bulgariassakin on kahvikuppitehtaita.
Islannissakin on liikennevaloja.
Belgiassakin on pizzerioita.
Havaijillakin on lelukauppoja.
Mongoliassakin on uimarantoja.
Walesissakin on stand up –koomikoita.
Andorrassakin on sairaanhoitajia.
Perussakin on perhosia.
Uudessa-Seelannissakin on jäätelöautoja.
Ja myös Taiwanissa pilvenhattaroita.
Sekä Vanuatulla (vai Vanuatussa?) aivan varmasti
joku kaunis ja herkkäkin nainen joka juuri on kuullut radiosta
tietyn John Lennonin kappaleen
ja katsoo ulos ikkunasta, jossa ei ole lasia, katselee
meren aaltoihin ja unelmoi aidosta rakkaudesta.
Mutta millaisia ja mitä ja ketä
tarkalleen, missä
ja kuinka täsmälleen,
ihan toisaalla minusta,
kuin ei muka olisikaan.
Tahtoisin jotain tietää, vaikka mitä.
En ole koskaan käynyt Tunisiassa.
En koskaan ole kohdannut ketään Tunisiasta.
Koskaan en ole koskettanut mitään tunisialaista esinettä, tietäen että se sieltä olisi.
En tiedä yhtään tunisialaista
ihmistä, kirjaa, laulua, elokuvaa, taulua,
tai edes kaupunkia, Tunisian lippua en tunnistaisi,
oikeastaan vain sijainnin tiedän – Välimeren eteläpuolella.
Mutta minulla on yksi tunisialainen postimerkki,
huomasin sen eilen lattialla, aivastettuani.
Se painaa ehkä 0,10 grammaa, tai 0,15.
Jonkun miehen pää ympyröitynä, reilu parta, vuosilukuja,
piirros jostain rakennuksesta, hiekkaa,
haalean sininen taivas.
Olisiko mahdotonta että joku jossain, ja monikin jopa,
pitelisi juuri nyt ollessamme metsinemme
merinemme tällä kohdalla
avaruutta
tätä samanlaista merkkiä sormissaan,
silmänsä suunnattuna sen pinnalle, ja...
?

Kirjoitettaessa soi John Lennon: Oh Yoko