Oodi läheisimmälle joka katosi

Kerran tein sarjakuvan
jonka ensimmäisessä ruudussa
makaa mies 120x200cm sängyn keskellä,
polvitaipeet laidan kohdalla,
sukat vähän maton yläpuolella,
ja etualalla, sängyn matalalla päädyllä istuen
nainen, jonka kädessä Playstation-ohjain,
jonka johto pakenee kuvan alalaitaan,
pieneen matkatelevisioon.
Miehen kasvot paenneet käsien alle,
sieltä pyrskähtelee kyyneliä.
Toisessa ruudussa
makaa mies 120x200cm sängyn keskellä,
polvitaipeet laidan kohdalla,
sukat vähän maton yläpuolella,
ja etualalla, sängyn matalalla päädyllä istuen
nainen, jonka kädessä Playstation-ohjain,
jonka johto pakenee kuvan alalaitaan,
pieneen matkatelevisioon.
Miehen kasvot paenneet käsien alle,
sieltä pyrskähtelee kyyneliä.
Kolmannessa ruudussa
makaa mies 120x200cm sängyn keskellä,
polvitaipeet laidan kohdalla,
sukat vähän maton yläpuolella,
ja etualalla, sängyn matalalla päädyllä istuen
nainen, jonka kädessä Playstation-ohjain,
jonka johto pakenee kuvan alalaitaan,
pieneen matkatelevisioon.
Miehen kasvot paenneet käsien alle,
sieltä pyrskähtelee kyyneleitä.
Ja jos olisi mahtunut, lähtisi miehen
otsan kohdalta ajatuskupla jossa lepäisi
"Tästä juoksisi kuudessa sekunnissa parvekkeelle,
sekunti kaiteelle, vajaassa kahdessa sekunnissa
asfalttiin. Kaksi tuntia siitä nainen astelisi vessaan,
jossa viipyisi nelisen minuuttia.
Sen jälkeen nainen istuskelisi vielä reilut kaksi
tuntia matkatelevision ääressä,
ei ehkä enää pelaten vaan katsellen jotain
SubTV:n viihdeohjelmaa.
Johon kyllästyttyään lähtisi ilta-askareihinsa,
joiden jälkeen nukkumaan,
päiväpeiton vihreälle nojatuolille aseteltuaan.
Kunnes heräisi ja nousisi ylös,
kahdeksan tai kymmenen tunnin päästä,
en minä tiedä."
Enkä oikeasti edes tehnyt mitään tuollaista sarjakuvaa.
Koska en osaa piirtää,
enkä usko että kukaan sille olisi nauranutkaan.