Oodi peilin leppymättömyydelle (8.7)

Olet kuin hopeinen puuma,
kuultavaan muotoon valettu jäntevä ryhti,
lukemattomat lihaksesi täynnä hedelmäistä raikkautta,
myriadi veresi valtoimenaan väripalettien salaisia katedraaleja,
aamussani, yössäni, ulottuvuudessani
hievahtamatta laiduntava vartija,
niin alaston, vain yksittäisillä pölykiteillä verhoiltu.
Väijyt väijymistäsi hiljaa jokaista askelta, varjoa,
tähdenlentojen kalpenemista notkeammin refleksein,
lipeämättä pyhästä tehtävästäsi,
kytien keväisten oksien melankoliaa,
alati valmiina singahtamaan,
vielä vaiti,
mutta kohta karjuva,
kitansa hienovaraiset kosmokset paljastava,
pehmeän rajusti lävitse kiitävä villipeto,
harteille levittäytyvä telepatia,
nielaisten mielesi tajuntaan,
kaiken väristen, kaiken kokoisten, kaiken valoisten, kaiken auraisten näppäinten
valtaaman pianon
sielun impromptun läpileikkaukseen,
aina yhtä rehellisenä kuin jumala.