Oodi raanavedelle (2.9)

Aina kun tiskaan
teen lusikoiden koveralla puolella
ilmaan kimaltelevia
venyviä vaahteranlehtiä,
ja aina kun olen tiskannut
minulla on talonmiehen sormet.
Kun keitän kahvia
ja käännän metallista vartta
ilmestyy minulle pikkurillinpaksu
kohinan täyteinen pisararunko,
näkymättömistä, kaupungin
äärettömästä aortasta,
molekyyleineen yksi maailman
ehdottomia peruselementtejä.
Ja aina joskus kun ei ole muuta
minä juon ihan vain raanavettä,
ja sen maku,
aina osaa yllättää,
niin rauhaisa ja hellävarainen,
aivan kuin kertoisi
ettei ole mitään hätää.

tulossa:
Oodi rakkaudelle
Oodi sälekaihtimille
Oodi kahvinkeittimelle
Oodi varjoille
Oodi rahalle
Oodi asfaltille
Oodi maksamakkaralle
Oodi baaritiskille