Osaavat naisetkin kadota

Tässä viime aikaisia poimintoja nettideittailuni maailmasta:
City-nainen: "No jaa, tää nettideittailu ei ainakaan omalla kohdallani ole ollut kovinkaan tuloksekasta. Mutta tuolla; täällä reaalimaailmassa on jonkin verran ollut tapahtumia seuraelämässä...

Muotoilisinkohan asian nyt niin, että oon keskittynyt viime aikoina pitkälti läheisiini: ystäviin ja sukulaisiin, ja jättänyt tuon seuranhaun pienemmälle huomiolle."

Facebook/Irc-galleria-nainen: "Oho, hei! Tämä fb-viestisi hautautui tuonne other-kansioon enkä saanut tästä mitään saapumisilmoitusta, nyt jotenkin satuin osumaan tähänkin viestikansioon ja huomasin. En siis tahallani ole jättänyt vastaamatta. Irc-galleriassa käymisen jotenkin unohdin, ja kun tarpeeksi aikaa oli kulunut ja vihdoin muistin, niin ajattelin, ettei asialla olisi enää väliä/merkitystä/pointtia - siis mielessäni oletin että vuoropuhelu on päättynyt tai ainakaan et jatkaisi sitä enää vaikka itse avaisin taas suuni. Mutta mistäpä mitään tiedän."

OKCupid-nainen: "Täytyypä sanoa, että se vaan jäi jotenkin, niin huonolta kun se kuulostaakin. Tuli muita asioita ja koko Okcupid unohtui. Unohtunut myös että sulta on tullut ees viesti, kiva kyllä nyt ku tajusin asian."

OKCupid-woman: "I'm going to copy this conversation to gmail. I realized that this site makes me anxious. It's like sitting in a bar and sipping a cocktail, such an obvious pickupable position, and I just wanted to have that one cocktail. I'd return here, try to write, and give up, for days."

Mistä nuo johtuvat? Onko se niin, että kun naiselle sattuu PMS-oireet, hän ei jaksa olla tekemisissä, eikä sitten niistä oireista toivuttuaan jaksa palata viestittelyyn? Vai johtuuko tämä vain vuoden pimeimmästä ajasta, ihmiset ovat voimattomia ja haluttomia? Motivoiko kevät ja kesä enemmän olemaan tekemisissä miesten kanssa? Onko kyse seksuaalidraivista? Vai minusta? Kyllä mä tähän saakka tänä vuonna pystyin naisten kanssa viestittelemään, ilman että katosivat. Mutta loka-marraskuussa siis järjestään jokainen vaan alkoi haihtumaan. Tuo yksi siis monesti loggautui sivustolle, yritti kirjoittaa, ja luovutti, kerta toisensa jälkeen.

Nuo eivät ole poimintoja viestittelystä 20 naisen kanssa. Nuo ovat poimintoja viestittelystä noin 7 naisen kanssa. Ja ne kenestä tuossa ei ole poimintaa, niin todennäköisesti heidän seuraavassa viestissään lukee juuri tuollaista. Ne tuosta puuttuvat on siis niitä keihin en ole vielä saanut yhteyttä. 3-10 päivään.

Minä: "Niin aiotko sinä jutella vai et? Etkö kerkeä, etkö halua, vai etkö osaa, vai etkö pysty?"

Irc-galleria-nainen: "Oletko kenties kärsimätön? Luin deitti-ilmoituksesi ja pohdin, kannattaako minun vastata ylipäätään mitään. Tulin siihen tulokseen, että kannattaa, vaikkei minusta kukaan kumppaniaan saa. Mitä kuuluu?"

Minä: "Parempi kysyä heti, kun alkaa epäillä kuuluuko toisesta mitään. Todennäköisesti jos en ois kysynyt, en ois enää koskaan kuullut sinusta mitään. Järkevämpi kysyä vuorokauden kohdalla, kuin olla kuukausi kuin löysässä hirressä ja valvoa öisinkin ja miettiä minne se yksi katosi, ja sitten kysyä. Toinen helpommin muistaa syyt katoamiseensa vuorokauden kuin kuukauden kohdalla. Kysymys ei ole kärsimättömyydestä, vaan siitä etten halua kärsiä turhaan. Mikä lie sopiva sana sille. Omien kärsimystensä minimoija.."

"Ja tuollahan mun laatikossa lukee, että "Käy ensin kotisivuillani, ja juttele vasta sitten. Ei niin että ensin viestitellään täällä 1-5 viikkoa ja ihastutaan ja rakastutaan toisiimme, mutta sitten käyt kotisivuillani ja sinulle tulee olo etten pitäisi sinua minään jos tapaisimme." Miksi deitti-ilmoituksestani tuli mieleesi, että kannattaako mulle vastata mitään? Eli suomeksi: mitkä ovat isoimmat puutteesi? Mä en näin irc-gallerian perusteella osaa nähdä kuin sen että sinulla taitaa olla tatuointi (voihan toki olla hennatatuointikin). Se on melko vähän, yleensä jo irc-gallerian perusteella naisesta löytyy 10-30 asiaa mistä en pidä."

"Ja että mitä kuuluu.. No koitan tässä sopia treffejä joidenkin kanssa ja löytää uusia herutettavia. Eipä siis paljoa uutta ja erikoista. Mietin myös milloin päivittäisin ilmoitustani, kymmeniä uusia kohtia olisi. Mm se että toinen ensin katoaa, ja sitten kysyy aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut, että mitä kuuluu, aivan kuin monen kuukauden tai vuoden hiljaisuuden jälkeen hän yhdellä kysymyksellä lunastaisi oikeuden saada tietää mitä elämässäni tapahtuu. Ja aivan kuin se olisi luonnollista, ja aivan kuin tuo yksi kysymys saisi hänet olemaan välittävä ja ystävällinen ihminen, ja kuittaisi koko hiljaisuuden ajan romukoppaan."

"Olisin menettänyt vain yöuniani, jos sinusta ei olisi kuulunut. Ja on tuokin paljon, kyllä sitä mieluummin nukkuu hyvin. Ja kyllä sitä aina miettii että kuuluuko toisesta vielä, vai ei. Ja jos ei, niin miksi ei. 30.11 02 laitoin sulle ekoja kommentteja, ja seuraavana päivänä 23 kyselin jo perääsi, eli en mä siinä välissä ole monta yötä voinut valvoa. Mut huomasin että olit vierailijoissa, muttet silti ollut vastannut mulle mitään, onhan tuo selvähkö merkki ettei aio enää olla toiseen yhteydessä."

Ei kai se viestin odottaminen toiselta kovin iso juttu ole. Mutta jos viestittelee samaan aikaan esim 7 kanssa, ja jokainen katoaa samaan aikaan. Silloin ei kovin hyvältä tunnu. Ei ole mukava tunne alkaa naaraamaan naista käsikopelolla meren pohjasta, että onko se hukkunut, vai mikä sille on tullut.

Taidan nyt ymmärtää niitä keiden Facebookin kaverilistalla on 200-500 ihmistä. Sitten jos jostakusta ei kuulu, niin eihän sitä edes muista tai tiedosta, jatkuvasti on tekemisissä niin monen kanssa, että vaikka joku heistä kuolisi, niin todennäköisesti siitä kuulisi vasta monen vuoden päästä. Jolloin se ei enää satuttaisi, koska toisen olisi unohtanut melkein jo kokonaan. Pitäisiköhän minunkin alkaa padota ympärilleni ihmisiä, joista kukaan ei olisi mitenkään merkittävä tai tärkeä tai olennainen, mutta kunhan vaan yksi sadoista. Panostaisin määrään enkä laatuun. Eipähän tarvitsisi pettyä, että se joka merkitsi itselle vaikka mitä, niin voi milloin vaan kadota niin, ettei siitä koskaan kuule enää mitään.